Dreyfusin tapaus

Alfred Dreyfusilta riistetään sotilasarvo École Militairen pihalla. Piirros vuodelta 1895.

Dreyfusin tapaus (ransk. Affaire Dreyfus) oli Ranskaa vuosina 1894–1906 kuohuttanut oikeustapaus. Sen keskushenkilönä oli Ranskan armeijan yleisesikunnassa palvellut kapteeni Alfred Dreyfus, jonka väitettiin välittäneen saksalaisille sotasalaisuuksia. Dreyfusin tuomitseminen elinkautiseen vankeusrangaistukseen jakoi ranskalaisen yhteiskunnan voimakkaasti tuomion tukijoihin ja Dreyfusin syyttömyyteen uskoviin. Lopulta Dreyfus armahdettiin ja julistettiin syyttömäksi ja oikeaksi vakoojaksi paljastui majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházy.

Tausta

Sotilassalaisuuksia kaupitellut lista.

Etenkin tappiollisen Ranskan–Saksan sodan jälkeen Ranskan armeijan turvallisuuspalvelu oli alkanut pitää silmällä Saksan Pariisin-lähetystöä. Saksan lähetystön sotilasattasea Maximilien von Schwartzkoppen oli erityisen tarkkailun alaisena. Ranskalaisilla oli lähetystössä siivooja, joka toimitti heille lähetystön papereita. Niistä ranskalaiset selvittivät, että Schwartzkoppen oli saanut ranskalaisten linnoitusten pohjapiirustuksia mieheltä, joka käytti salanimeä Jacques Dubois ja josta Schwartzkoppen käytti nimitystä ”mokoma roisto D”.

17. syyskuuta 1894 turvallisuuspalvelun päällikkö Jean-Conrad Sandherrin apuri majuri Hubert Joseph Henry sai käsiinsä luettelon, joka sisälsi kaupiteltavia sotilassalaisuuksia. Myynnissä oli listan mukaan muun muassa uuden ranskalaisen 120 millimetrin tykin tarkat tiedot. Henryn mielestä tällaisia tietoja ei voinut olla kuin tykistön upseereilla. Hän alkoi tutkia papereita ja törmäsi Alfred Dreyfusin kirjoittamaan raporttiin edelliseltä vuodelta. Henryn mielestä luettelon ja raportin käsialat olivat samat, ja hän sai myös työtoverinsa vakuuttuneiksi Dreyfusin syyllisyydestä. Dreyfusiin ei luotettu, sillä hän oli juutalainen ja Elsassissa syntyneenä häntä pidettiin saksalaismyönteisenä.

Oikeudenkäynti ja tuomio

Dreyfus sai lauantaiaamuna 13. lokakuuta käskyn saapua siviilivaatteissa esikuntapäällikön luokse. Häntä odotti kaksi upseeria ja kaksi poliisia. Dreyfusin käskettiin kirjoittaa kirje, jossa hän pyytäisi palauttamaan ”asiakirjat, jotka luovutin teille ennen lähtöäni sotaharjoituksiin”. Hän aloitti kirjeen kirjoittamisen, mutta lopetti sen ja kysyi, mistä oli kyse. Tällöin toinen upseereista ilmoitti pidättävänsä Dreyfusin, koska häntä syytetään maanpetoksesta. Dreyfus vietiin vankilaan, minkä jälkeen häntä alettiin syyttää seitsenhenkisessä sotaoikeudessa.

Tiedon pidätyksestä julkisti ensimmäisenä Édouard Drumontin Pariisissa julkaisema antisemitistinen päivälehti La Libre Parole 29. lokakuuta. Lehdistö vaati avointa oikeudenkäyntiä, mutta oikeudenkäynti muutettiin suljetuksi, kun Dreyfusin puolustus oli ensimmäisen kerran viitannut syyttäjän ”ainoaan todisteeseen”, eli Henryn saamaan listaan Dreyfusin esiintyessä ensimmäisen kerran oikeudessa 19. joulukuuta. Todisteita tutki viisi käsialantutkijaa, joista kaksi ilmoitti, ettei Dreyfus ollut kirjoittanut Henryn listaa. Kolmesta muusta asiantuntijasta yksi pyörsi oman todistuksensa myöhemmin. Hän tosin väitti, että Dreyfus oli joko vaihtanut käsialaansa hänen 15. lokakuuta esikuntapäällikön luona kirjoittamassaan kirjeessä tai että koko kirje oli väärennös. Turvallisuuspalvelun Hubert Henryn todistus teki vaikutuksen tuomareihin. Hän väitti tienneensä saksalaisten vakoojasta jo jonkin aikaa, ja oikeussalissa hän osoitti Dreyfusia ja väitti tätä kyseiseksi vakoojaksi. Kun Henryä pyydettiin todistamaan väitteensä, hän totesi että ”on sellaisia salaisuuksia, joita upseeri ei paljasta edes hatulleen”. Neljän päivän oikeudenkäynnin jälkeen tuomarit vetäytyivät miettimään päätöstään. Tuolloin he saivat sotaministeriltä määräyksen tuomita Dreyfus. Samana iltana tuomarit äänestivät yksimielisesti Dreyfusin tuomitsemisen puolesta. Dreyfus vietiin vankeuteen Pirunsaarelle Ranskan Guayanan rannikolle.

Tuomion jälkeen

Émile Zolan kirjoitus J’accuse.

Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein, ja Picquart lupasi käydä läpi kaiken Dreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita. Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä ”tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä”. Picquartin aloitteesta Esterházyä alettiin varjostaa ja hänen nähtiin menevän kahdesti Saksan suurlähetystöön. Lisäksi Picquart sai elokuussa käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä, ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.

Uusista todisteista vuoti tietoja lehdistölle. Lisäksi epäilys toisesta syyllisestä kasvoi armeijassa ja hallituksessa. Picquart pelkäsi armeijan estävän hänen tutkimuksensa, ja hän valtuutti asianajajansa toimittamaan hänen keräämänsä todisteet hallitukselle. Asianajaja kertoi eräälle parlamentin jäsenelle, että sotasalaisuuksia kaupitellut lista oli todistettavasti Esterházyn kirjoittama. Parlamentin jäsen otti puolestaan yhteyttä Dreyfusin veljeen Mathieuhön. Mathieu syytti Esterházyä maanpetoksesta ja toimitti laatimansa kirjeen 15. marraskuuta 1897 sotaministerille ja johtavalle pariisilaiselle sanomalehdelle. Esterházyn vaatimuksesta koottu sotaoikeus vapautti kuitenkin hänet syytteistä nopean oikeudenkäynnin jälkeen. Tämän johdosta kirjailija Émile Zola julkaisi 13. tammikuuta 1898 L’Aurore -lehden etusivulla presidentti Félix Faurelle osoitetun kirjeen J’accuse (suom. ”minä syytän”). Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialantutkijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja totuuden peittelystä.

Uusi käsittely

Pilapiirtäjä Caran d’Achen piirros kuvaa Ranskan jakautumista Dreyfusin kannattajiin ja vastustajiin. Rauhallinen perheillallinen muuttuu taistelutantereeksi, kun joku mainitsee Dreyfusin tapauksen.

Kirjeensä takia Zola joutui oikeuteen herjauksesta. Oikeudenkäynnin aikana Ranska jakautui voimakkaasti tapauksen tiimoilta. Zola tuomittiin syylliseksi, mutta hän pakeni Englantiin haettuaan ensin muutosta vuoden vankilatuomioonsa. Picquart erotettiin Zolan oikeudenkäynnin tuottamassa kuohunnassa, mutta hän sai myöhemmin virkansa takaisin. Majuri Henryä kuulusteltiin, ja 30. elokuuta 1898 hän tunnusti väärentäneensä todisteita Dreyfusia vastaan. Hänet pidätettiin, mutta hän teki itsemurhan partaveitsellä pidätystä seuranneena päivänä. Esterházy pakeni Lontooseen, missä hän myöhemmin tunnusti syyllisyytensä, ja eli lopun elämäänsä maanpaossa. Dreyfus tuotiin Pirunsaarelta takaisin Ranskaan kesäkuussa 1899. Häntä vastaan aloitettiin uusi oikeudenkäynti sotaoikeudessa, joka tuomitsi hänet uudelleen maanpetoksesta. Sotaministeri armahti Dreyfusin kymmenen päivän kuluttua terveydellisten syiden takia. Dreyfus julistettiin lopulta kokonaan syyttömäksi 12. heinäkuuta 1906, ja hän sai majurinarvon ja kunnialegioonan jäsenyyden 20. heinäkuuta samana vuonna.

Dreyfusin tapauksella oli huomattavat vaikutukset Ranskan sisäpolitiikkaan. Radikaalit nousivat ratkaisevaan asemaan vuonna 1899 perustetussa hallituksessa. Panama-skandaalissa ryvettynyt Georges Clemenceau palasi radikaali-sosialistien johtoon. Armeijan ja kirkon asemia Dreyfusin tapaus sen sijaan heikensi. Hallitus ryhtyi valvomaan armeijaa entistä tarkemmin, ja vuonna 1905 valtio ja kirkko erotettiin toisistaan.

Lähteet

• Kari, Risto: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot. Osa 4. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2001. ISBN 951-31-1096-6
• Kosonen, Pertti ja Biström, Pirkko: Tuntematon totuus. Valitut palat, 1992. ISBN 951-8933-45-6

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dreyfusin tapaus Wikimedia Commonsissa

• Dreyfus réhabilité -sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)