Dornier Do 19

Dornier Do 19.

Dornier Do 19 oli saksalainen 1930-luvulla rakennettu nelimoottorinen strategisen pommikoneen prototyyppi.

Kehitys- ja käyttöhistoria

Alkuvuodesta 1935 Luftwaffen esikuntapäällikön kenraaliluutnantti Walther Weverin, joka tunnettiin strategisten pommikoneiden puolestapuhujana, vaikuttamana Saksan ilmailuministeriön RLM:n (Reichsluftministerium) tekninen toimisto julkisti vuodesta 1933 lähtien valmistellun spesifikaation pitkän matkan strategisen pommikoneen kehittämisestä. Tähän projektiin, joka tunnettiin epävirallisesti nimellä Ural bomber, antoi omat suunnitelmansa kesällä 1935 kaksi lentokonevalmistajaa, Dornier ja Junkers. Suunnitelmia tutkittuaan RLM määräsi molemmat valmistamaan kolme prototyyppiä, joille osoitettiin mallinumerot 19 (Dornier) ja 89 (Junkers).

Dornierin pääsuunnittelija Claude Dornier kehitti koneen aiempien, hyviksi koettujen konstruktioiden pohjalta. Esimerkiksi koneen siipenä käytettiin Dornierin lentoveneistä tuttua profiililtaan paksua ja jänneväliltään pitkää siipeä. Kaksisalkoinen siipi oli päällystetty metallilevyllä. Metallista niittaamalla valmistettu runko oli tyypiltään kuorirakenteinen. Koneen päälaskuteline oli rakenteeltaan Dornier Do 17 -pommikoneessa käytetyn kaltainen, ja telineen lisäksi myös koneen kannuspyörä oli sisäänvedettävä.

Weverin saatua surmansa lento-onnettomuudessa huhtikuussa 1936 hänen seuraajakseen valittiin kenraaliluutnantti Albert Kesselring, joka suhtautui strategisiin pommikoneisiin epäillen ja halusi kehittää Luftwaffea taktisempaan suuntaan. Ohjelmaa kuitenkin jatkettiin vuoden verran, kunnes se Kesselringin painostuksesta peruutettiin lopullisesti.

Ensimmäinen Dornier Do 19 -prototyyppi, Bramo 322H-2-moottoreilla varustettu V1 (Wnr.701, siviilitunnus D-AGAI), lensi ensilentonsa 28. lokakuuta 1936 lentäjänään Egon Fath. Ensilennon jälkeiset koelennot osoittivat prototyypin olevan suorituskyvyltään suunniteltua heikomman, lähinnä raskaaseen pommikoneeseen vajaatehoisen moottorityypin takia. Dornierin suunnitteluryhmä kohtasi myös rakenteellisia ongelmia: staattiset testit osoittivat koneeseen suunniteltujen tykkitornien rasittavan liikaa rungon keskikohtaa, joka oli suunniteltu liian heikoksi. Rakenteen vahvistaminen olisi heikentänyt entisestään vajaatehoisilla moottoreilla varustetun koneen suorituskykyä, tästä syystä V1-prototyyppi jätettiin aseistamatta, ja kevyempien tykkitornien asennus sekä runkorakenteen vahvistaminen ja muut pienemmät muutokset päätettiin toteuttaa rakenteilla olevaan V2-prototyyppiin.

Tehokkaammilla BMW 132F-moottoreilla varustettu ja rakenteeltaan vahvistettu V2-prototyyppi oli lähes valmis, kun RLM peruutti strategisen pommikoneen kehittämiseen tähtäävän ohjelman 29. huhtikuuta 1937. Prototyypeistä V2 ja V3 romutettiin, V1 muunnettiin kuljetuskäyttöön sopivaksi ja sitä käytettiin vielä vuonna 1939 Saksan hyökätessä Puolaan.

Tekniset tiedot

Dornier DO-19 V1

(Dornier Do 19 V1)

Yleiset ominaisuudet

• Tyyppi: nelimoottorinen, yksitasoinen pommikone
• Rakenne: pääosin metallirakenteinen
• Miehistö: 9 - ohjaaja, tähystäjä, pommittaja, radisti sekä viisi konekivääri/tykkiampujaa
• Kärkiväli: 35,00 m
• Pituus: 25,45 m
• Korkeus: 5,77 m
• Siipipinta-ala: 162,00 m²
• Tyhjäpaino: 11 865 kg
• Lentopaino: 18 500 kg
• Moottorit: V1: Bramo Fafnir 322H-2, 9-sylinterinen ilmajäähdytteinen tähtimoottori, teho/moottori 715 hv. V2: BMW 132F-moottorit, teho/moottori 810 hv.
• Valmistaja: Dornier-Werke GmbH, Saksa

Suorituskyky

• Suurin nopeus: 315 km/h
• Matkalentonopeus: 250 km/h
• Nousunopeus: 2,7 m/s
• Lakikorkeus: 5 600 m
• Lentomatka: 1 600 km
• Siipikuormitus: 114 kg/m²
• Teho/painosuhde: 0,13 kW/kg

Aseistus

• Pommikuorma: 1 600 kg
• Puolustusaseistus: V1: aseistamaton, V2: 2 x 7,92 mm MG 15-konekivääriä, 2 x 20 mm tykkiä

Lähteet

• Gunston Bill, Wood Tony: Hitler´s Luftwaffe. Salamander books, 1977. ISBN 0-517-18771-X

Aiheesta muualla

• Luftarchiv.de/Dornier Do 19