Dombarovski
Dombarovski (ven. Домбаровский) on mannertenvälisten ohjusten tukikohta ja avaruusalusten laukaisukeskus (kosmodromi) Orskin ja Jasnyin kaupunkien lähellä Orenburgin alueella Etelä-Venäjällä. Dombarovski itse on noin 10 000 asukkaan taajama.
Vuodesta 1964 toimineessa Venäjän armeijan tukikohdassa oli parhaimmillaan 64 kappaletta R-36-ohjuksen laukaisusiiloja; näistä 52 oli toiminnassa vielä vuonna 2004. Viimeksi vuosina 2004 ja 2006 tukikohdasta tehtiin R-36M2-ohjuksen koelaukaisut Kamtšatkan niemimaalle.
Yksi siiloista on muutettu satelliittien kantorakettien laukaisuun sopivaksi. Nykyään kosmodromia käyttää Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin kantorakettiyhtiö ISC Kosmotras kaupallisten satelliittien laukaisuun Dnepr-kantoraketeilla, jotka ovat käytöstä poistettuja ja muunnettuja R-36 (eli SS-18) -ohjuksia. Keskuksesta laukaistiin avaruuteen yhdysvaltalaisen Bigelow Aerospace -yhtiön avaruusasemamalleja vuosina 2006 ja 2007. Lokakuussa 2008 laukaistiin Thaimaan kaukokartoitussatelliitti. Laukaisua oli jouduttu lykkäämään useita kertoja, kun Dombarovskilla oli vaikeuksia ympäristölle hyväksyttävän laukaisusuunnan löytämisessä.
Lähteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dombarovskiy www.astronautix.com (englanniksi)
- Dombarovskiy www.RussianSpaceWeb.com (englanniksi)
Afrikka | Kenia – ASI: San Marco | ||||
---|---|---|---|---|---|
Aasia | Kiina – CNSA: Jiuquan • Taiyuan • Xichang • Wenchang • Base 603 Intia – ISRO: SDSC | ||||
Eurooppa | Venäjä – RKA: Kapustin Jar • Plesetsk Ruotsi – SSC: Esrange | ||||
Pohjois-Amerikka |
| ||||
Etelä-Amerikka | Brasilia – FAB, AEB: Alcântaran avaruuskeskus Ranska - ESA, CNES: Guayanan avaruuskeskus | ||||
Muualla | Marshall Islands – DoD: Reagan Test Site Tyynimeri - Yksityiset: Ocean Odyssey |