Sundasaartenkaljuselkä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Dobsonia peroni)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sundasaartenkaljuselkä
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Hedelmälepakot Pteropodidae
Suku: Dobsonia
Laji: peronii
Kaksiosainen nimi

Dobsonia peronii
(E. Geoffroy, 1810)[2]

Synonyymit
  • Dobsonia peroni[1]
  • Cephalotes peronii E.Geoffroy, 1810
Alalajit[3]
  • Dobsonia peronii peronii
  • Dobsonia peronii grandis
Katso myös

  Sundasaartenkaljuselkä Wikispeciesissä
  Sundasaartenkaljuselkä Commonsissa

Sundasaartenkaljuselkä[2] (Dobsonia peronii) on Indonesian ja Itä-Timorin Pienillä Sundasaarilla elävä hedelmälepakoiden heimoon kuuluva lepakkolaji. Laji elää metsissä ja viettää päivänsä lähinnä luolissa tai kivien halkeamissa, lepakoita on tavattu myös ontoista puista. Timorilta on löydetty jopa 300 yksilön yhdyskuntia. Se on levinneisyysalueellaan yleinen ja vaikuttaa sietävän ihmisten häirintää melko hyvin.[1][4]

Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin suomenkieliseksi nimeksi on sundasaartenkaljuselkä.[5]

  1. a b c Hutson, A.M.; Suyanto, A. & Helgen, K.: Dobsonia peronii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.2. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  2. a b Sundasaartenkaljuselkä Encyclopedia of Life. Viitattu 23.4.2022.
  3. Wilson, Don E.; Reeder, DeeAnn M.: Dobsonia peronii Mammal Species of the World. 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  4. Mickleburgh, Simon P.; Hutson, Anthony M.; Racey, Paul A.: Old World Fruit Bats: An Action Plan for their Conservation, s. 54. IUCN, 1992. ISBN 2-8317-0055-8 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.9.2020). (englanniksi)
  5. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäät -ontologia - MAMO onki.fi. Semantic Computing Research Group. Viitattu 25.9.2020.