Dmitri Miljutin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dmitri Miljutin, Vitold Muratovin maalaama muotokuva.

Dmitri Aleksejevitš Miljutin (ven. Дми́трий Алексе́евич Милю́тин; 10. heinäkuuta (J: 28. kesäkuuta) 1816 Moskova – 7. helmikuuta (J: 25. tammikuuta) 1912 Simeiz, Krim)[1] oli venäläinen kreivi, sotilas ja poliitikko, joka toimi Venäjän keisarikunnan sotaministerinä vuosina 1861–1881. Hänen johdollaan toteutettiin monia merkittäviä armeijan uudistuksia, kuten asevelvollisuuden käyttöönotto.

Dmitri Miljutinin veli oli merkittävä valtiomies Nikolai Miljutin.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miljutin aloitti upseerinuransa vuonna 1833 tykistössä, valmistui Nikolain yleisesikunta-akatemiasta vuonna 1836 ja palveli Kaukasuksella vuosina 1838–1845, minkä jälkeen hänestä tuli yleisesikunta-akatemian opettaja. Hänet ylennettiin vuonna 1854 kenraalimajuriksi, ja kaksi vuotta myöhemmin hän palasi aktiivipalvelukseen Kaukasuksen armeijan esikuntapäälliköksi. Miljutin nimitettiin vuonna 1860 apulaissotaministeriksi ja marraskuussa 1861 sotaministeriksi.[1][2]

Ministerinä Miljutin uudisti kokonaan Venäjän sotilaskoulutuksen, ja peruskoulutus saatettiin kaikkien alokkaiden ulottuville.[1] Kadettikoulut kehitettiin korkeakouluiksi ja alemman upseeriston kouluttamiseksi perustettiin junkkarikouluja.[3] Puolan kapinan jälkeen armeijan koko kaksinkertaistettiin. Miljutinin kaudella Venäjän sotilashallintoa hajautettiin jakamalla maa sotilaspiireihin, sotilaiden ruumiilliset rangaistukset kiellettiin ja sotilasoikeudenkäyntien oikeusjärjestystä muutettiin.[2] Merkittävin uudistus oli kuitenkin vuonna 1874 käyttöönotettu yleinen asevelvollisuus, joka koski kaikkia 20-vuotiaita miehiä lukuun ottamatta erityissyistä vapautukseen oikeutettuja. Samassa yhteydessä palvelusaika voitiin lyhentää 25 vuodesta kuuteen vuoteen.[1] Palvelusajan jälkeen asevelvolliset olivat yhdeksän vuotta reservissä ja sen jälkeen 40-vuotiaiksi saakka nostoväessä, johon kuuluivat myös kaikki aktiivisesta palveluksesta vapautetut. Uudistus oli mullistava, vaikka lukuisten perheellisyyteen liittyneiden poikkeusehtojen seurauksena pääosa ikäluokasta itse asiassa vältti palveluksen.[3]

Miljutin olisi halunnut ulottaa asevelvollisuusjärjestelmän sellaisenaan myös Suomen suuriruhtinaskuntaan, mutta lopulta sotaministeriö ja keisari hyväksyivät suomalaisten toivomat merkittävät poikkeukset, joiden myötä Suomi sai oman asevelvollisen sotaväkensä vuonna 1881.[4]

Varsinkin Venäjän menestys vuosien 1877–1878 Turkin sodassa osoitti Miljutinin toteuttamien uudistusten hyödyllisyyden. Hän sai kuitenkin myös paljon vaikutusvaltaisia vihamiehiä, sillä hänen uudistuksensa heikensivät aatelin etuoikeuksia armeijassa. Miljutin vetäytyi eläkkeelle pian keisari Aleksanteri II:n kuoleman jälkeen toukokuussa 1881.[1] Myöhemmin hänet nimitettiin valtakunnanneuvoston jäseneksi. Kreivin arvon hän oli saanut jo vuonna 1878.[2] Vuonna 1898 Miljutin sai vielä sotamarsalkan arvon Aleksanteri II:n muistomerkin paljastusjuhlien yhteydessä. Hän oli viimeinen Venäjän keisarikunnassa marsalkaksi ylennetty.[5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Dmitry Alekseyevich, Count Milyutin (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 9.8.2013.
  2. ↑ a b c d Nordisk familjebok (1913), s. 511–512 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 9.8.2013.
  3. ↑ a b Torsten Ekman: Suomen kaarti 1812–1905, s. 239. Schildts, Helsinki 2006.
  4. ↑ Ekman 2006, s. 244–245.
  5. ↑ Mihail Bykov: The Last Field Marshal (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Russki Mir -säätiö. Viitattu 14.9.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dmitri_Miljutin&oldid=22184213”