Dina (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dina
Jeg er Dina
Elokuvan ruotsinkielinen elokuvajuliste.
Elokuvan ruotsinkielinen elokuvajuliste.
Ohjaaja Ole Bornedal
Käsikirjoittaja
Perustuu Herbjørg Wassmon romaaniin Dinan kirja
Tuottaja
Säveltäjä Marco Beltrami
Kuvaaja Dan Lausten
Leikkaaja Thomas Krag
Tuotantosuunnittelija Steffen Aarfing
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Norja, Tanska
Levittäjä Sony Pictures Motion Picture Group
Netflix
Ensi-ilta Suomi 23. elokuuta 2002[1]
Kesto 125 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Dina (norj. Jeg er Dina, eng. I Am Dina) on norjalainen elokuva vuodelta 2002. Se kertoo Dina-nimisestä naisesta, joka varttuu 1800-luvun Norjassa. Lapsena Dina aiheuttaa onnettomuuden, jossa hänen äitinsä menehtyy, eikä tytön isä ole valmis antamaan tätä anteeksi.

Englanniksi tehdyssä elokuvassa on lähinnä ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia näyttelijöitä, joskin siinä esiintyy myös maineikas ranskalaisnäyttelijä Gérard Depardieu. Ilmestymisaikaan se oli kallein Pohjoismaissa tehty elokuva, ja sen budjetti oli 160 miljoonaa kruunua. Elokuvaa on kuitenkin pidetty osittain floppina, sillä se ei menestynyt toivotulla tavalla.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tapahtumat sijoittuvat 1860-luvulle Pohjois-Norjaan. Pieni Dina-niminen tyttö (Amanda Jean Kvakland) aiheuttaa vahingossa äitinsä (Pernilla August) kuoleman. Dinan surunmurtama isä (Bjørn Floberg) kieltäytyy kasvattamasta tytärtään jättäen tämän palvelijoiden huomaan. Dina kasvaa villiksi ja kurittomaksi nuoreksi tytöksi, ja hänen ainut ystävänsä on perheen tallipoika Tomas (Mateen Sandvik Ram). Dina kutsuu esiin äitinsä haamun ja alkaa kiinnostua erikoisella tavalla kuolemasta, mutta suhtautuu intohimoisesti myös elämään. Perheystävä Jacob (Gérard Depardieu) rohkaisee Dinan isää palkkamaan Lorchin (Søren Sætter-Lassen) opettamaan Dinalle sellonsoittoa. Kun Jacob pyytää Dinaa vaimokseen, Dina kieltäytyy. Dinan isä raivostuu ja läimäyttää tytärtään, minkä seurauksena Dina puolestaan hyökkää isänsä kimppuun. Tietäen, että Lorch ja Dina ovat käyneet läheisiksi, Dinan isä lähettää Lorchin pois, mikä saa Dinan murtumaan surusta. Dina ei pysty hyväksymään Lorchin lähtöä, joten hän saa hulluuskohtauksen ja miltei hukuttaa Lorchin.

Kun Dina (Maria Bonnevie) kasvaa tarpeeksi vanhaksi, hän nai Jacobin ja muuttaa Reisnesin satamaan, jota Jacob johtaa yhdessä äitinsä Karenin (Wenche Foss) sekä poikapuoliensa Nielsin ja Andersin (Mads Mikkelsen ja Jørgen Langhelle) kanssa. Niels ei pidä Dinan villeistä käytöstavoista tai siitä, että tämä on ottanut tehtäväkseen hoitaa Reisnesin kirjanpidon. Dinan omalaatuisten suuntausten vahvistuessa yhä enemmän Jacob saa kuolion, kun hän murtaa jalkansa pudottuaan äitinsä talon katolta yrittäessään korjata katossa olevaa vuotoa. Kun Jacobin tila alkaa huonontua, Dina vie hänet reellä eräälle jyrkänteelle ja työntää hänet alas toivoen voivansa päättää hänen kärsimyksensä. Jacobin kuoltua Tomas (Hans Matheson) saapuu jälleen takaisin Dinan elämään, ja kaksikon välille syntyy intohimoinen suhde. Useita kuukausia myöhemmin Dina synnyttää pojan, jonka nimeksi hän antaa Benjamin.

Kun Benjamin (Oscar Frostad Udbye) kasvaa nuoreksi pojaksi, hän sytyttää ladon vahingossa tuleen. Dina rakastuu rohkeaan ja komeaan venäläismieheen nimeltä Zhukovsky (Christopher Eccleston), joka syöksyy latoon pelastamaan Dinan rakkaat hevoset. Paljastuu, että Zhukovsky näki Dinan vuosia sitten Bergenissä, ihastui tähän ja saapui lopulta Reisnesiin kosimaan tätä. Zhukovsky lähtee kuitenkin yllättäen pois, jolloin Dina pakottaa Tomasin kanssaan sukupuoliyhteyteen.

Alkoholismiin vajonnut Niels raiskaa erään Stine-nimisen palvelijattaren (Kate Hardie). Kun Dina saa kuulla raiskauksesta, hän esittää Nielsille uhkavaatimuksen: tämän on joko naitava Stine tai lähdettävä Amerikkaan. Niels ei tahdo mennä naimisiin palvelijan kanssa, mutta hänellä ei ole varaa lähteä Amerikkaankaan. Sitten Zhukovsky yllättäen palaa Reisnesiin viedäkseen erään vangin mukanaan Bergeniin. Kun humaltunut Niels hoipertelee taloon, Dina ilmoittaa, että myös Niels on lähdössä pian pois, nimittäin Amerikkaan. Niels päättää pyytää Stineä vaimokseen, mutta palvelijatar kieltäytyy. Raivostunut Niels hirttää itsensä.

Dinan isä ilmoittaa Dinalle, että Zhukovsky on anarkisti, joka on ollut osallisena kuninkaan pään menoksi kehitettyyn juoneen, ja että tätä odottaa hirttotuomio. Järkyttynyt Dina ryntää Bergeniin ja yrittää vapauttaa Zhukovskyn syytteistä. Dina käy tapaamassa Zhukovskyä vankilassa, ja kun hänen vierailuaikansa päättyy, hän hyökkää vartijoiden kimppuun. Vartijat pahoinpitelevät Dinan, minkä seurauksena Zhukovskystä raskaaksi tullut Dina menettää lapsensa. Dina lähtee takaisin Reisnesiin, mutta kesken matkan Anders saapuu pelastamaan hänet ja pysäyttää hänen verenvuotonsa. Dina on kuitenkin onnistunut vakuuttamaan oikeuden Zhukovskyn syyttömyydestä, minkä seurauksena Zhukovsky vapautetaan. Zhukovsky kuitenkin katoaa pian vapautumisensa jälkeen. Useita viikkoja myöhemmin Dina miltei hukkuu opettaessaan Benjaminia purjehtimaan. Kuin ihmeen kaupalla läheisellä höyrylaivalla oleva Zhukovsky kuitenkin pelastaa Dinan. Käydessään kuoleman porteilla Dina uneksii tappavansa Zhukovskyn, kun tämä ilmoittaa jättävänsä hänet jälleen. Sitten Dina virkoaa ja kysyy Zhukovskyltä, aikooko tämä jättää hänet uudelleen. Zhukovsky sanoo, että hän tulee aina jättämään Dinan mutta että hän myös palaa aina takaisin tämän luokse.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Maria Bonnevie  Dina  
 Gérard Depardieu  Jacob  
 Christopher Eccleston  Leo Zhukovsky  
 Pernilla August  Hjertrud  
 Bjørn Floberg  Dinan isä  

Lähde: [1]

  1. a b Dina (elokuva) Elonet. Viitattu 23.12.2014.