Dendrologia
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Dendrologia (kreikan sanoista dendron ’puu’ ja logos ’oppi’) eli puulajitiede tarkoittaa puuvartisten kasvien tutkimista. Dendrologiassa määritellään, kuvataan ja luokitellaan puuvartisia kasveja sekä tutkitaan niiden biologisia ominaisuuksia.
Puuvartisia kasveja ovat esimerkiksi puut, pensaat, varvut ja liaanit. Ne eivät muodosta taksonomisesti yhtenäistä ryhmää, eivätkä siten välttämättä ole toisilleen läheistä sukua. Monissa kasvisuvuissa on sekä puu- että ruohovartisia lajeja, ja moniin kuuluu vain muutama puuvartinen laji.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rinnankorkeusläpimitta
- Vuosirengasajoitus eli dendrokronologia
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dendrologia.