Daoguang

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Daoguang
道光帝
Kiinan keisari
Valtakausi 3. lokakuuta 1820 – 25. helmikuuta 1850
Edeltäjä Jiaqing
Seuraaja Xianfeng
Syntynyt 16. syyskuuta 1782
Kielletty kaupunki, Peking, Kiina
Kuollut 25. helmikuuta 1850 (67 vuotta)
Vanha kesäpalatsi, Peking, Kiina
Puoliso Xiaomucheng
Xiaoshencheng
Xiaoquancheng
Xiaojingcheng
Suku Aisin-Gioro
Isä Jiaqing
Äiti Xiaoshurui
Muotokuva, keisari istuu kirja kädessään.
Keisari kuvattuna yhdessä vankien kanssa Xianjingissa vuonna 1828 puhjenneen kapinan kukistamisen jälkeen.
Keisari, keisarinna, keisarilliset puolisot ja lapset palatsin pihalla.
Keisari lapsineen
Keisari tarkastamassa vartiosotilaansa Pekingin palatsissa.

Keisari Daoguang (myös Tao-Kuang[1], kiin. 道光, mantšuksi Doro Eldengge Hūwangdi, 16. syyskuuta 1782 – 25. helmikuuta 1850) oli mantšulaisen Qing-dynastian kahdeksas keisari ja kuudes tähän sukuun kuulunut Kiinan hallitsija vuosina 1820–1850. Hänen hallitus­kaudellaan Kiinaa koettelivat sekä ulkoiset onnettomuudet että sisäiset levottomuudet: silloin käytiin ensimmäinen oopiumisota, ja sen lopulla alkoi Taiping-kapina, joka oli vähillä kukistaa dynastian. Historioitsija Jonathan Spence on luonnehtinut Daoguangia "hyvää tarkoittavaksi mutta tehottomaksi mieheksi", joka ylensi virkamiehiä, jotka "osoittivat puristista näkemystä, vaikka heillä ei ollut mitään sanottavaa dynastiaa kohdanneista kotimaisista ja ulkomaisista ongelmista."[2]

Varhaisvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daoguang syntyi Pekingin Kielletyssä kaupungissa, ja hänen alkuperäinen nimensä oli Mianning (Mien-ning; kiin. 綿寧). Se muutettiin myöhemmin muotoon Minning (Min-ning; kiin. 旻寧), kun hänestä tuli keisari: hänen oman nimensä ensimmäinen merkki Mian (Mien; 綿) vaihdettiin merkiksi Min (旻) jokseenkin yleisen 'Mian'-merkin välttämiseksi. Tämän uutuuden oli ottanut käyttöön hänen isoisänsä keisari Qianlong, jonka mielestä oli vanhan nimitabun vuoksi sopimatonta, että keisarin henkilö­kohtaisessa nimessä oli tavallinen merkki.

Mianningin isä oli Yongyan (永琰), josta vuonna 1796 tuli keisari Jiaqing. Hänen äitinsä, Yongyanin päävaimo, oli Hitara, joka kuului mantšujen hitara-klaaniin ja josta tuli keisarinna, kun Jiaqing vuonna 1796 nousi valtaistuimelle. Kuolemansa jälkeen hänet tunnettiin nimellä Keisarinna Xiaoshurui (孝淑睿皇后).

Mianning oli isoisänsä Qianlongin suosiossa ja seurasi usein vanhaa keisaria tämän metsästysretkillä. Eräällä sellaisella retkellä hän onnistui yhdeksänvuotiaana ampumaan kauriin, mikä kiehtoi suuresti Qianlongia. Vuonna 1813, vielä prinssinä, Mianningilla oli myös tärkeä osuus Valkoisen lootuksen joukkojen torjumisessa, jotka uhkasivat vallata Kielletyn kaupungin. Tämän vuoksi Mianningillä katsottiin olevan suuret ansiot, jotka varmistivat hänen pääsynsä valta­istuimelle.

Valtakausi ja oopiumikauppa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1820, Mianning peri 38 vuoden iässä valtaistuimen isänsä, keisari Jiaqingin äkillisesti kuoltua tuntemattomasta syystä. Siitä lähtien hänet tunnettiin keisarina nimellä Daoguang. Hän sai kuitenkin perinnökseen rappeutuvan keisari­kunnan, jonka rajoja länsimaiset maahan­tunkeutujat alinomaa loukkasivat. Hänen valtakaudellaan Kiinan suureksi ongelmaksi muodostui oopiumi, jota brittiläiset kauppiaat toivat maahan. Oopiumia oli alettu vähäisessä määrin tuoda maahan jo hänen iso-isoisänsä keisari Yongchengin valtakaudella, silloin kuitenkin vain noin 200 laatikollista vuodessa. Qianlongin valta­kaudelta määrä oli kasvanut tuhanteen, Jiaqingin valta­kaudella 4 000:een ja Daoguangin valtakaudella 30 000 laatikolliseen.

Daoguang antoi 1820- ja 1830-luvuilla monia asetuksia oopiumin maahantuontia vastaan, ja niiden toimeen­panosta vastasi komissaari Lin Zexu. Lin Zexun yritykset pysäyttää oopiumin leviäminen Kiinassa johti suoraan ensimmäiseen oopiumi­sotaan. Kun britit vuonna 1837 saivat tietoonsa, että kiinalaiset aikoivat kieltää oopiumin maahan­tuonnin, he lähettivät laivasto­yksikön Kiinan rannikolle. [3] Kun vuonna 1840[3] alkanut sota pitkittyi, keisari syytti asiasta Liniä, joka erotettiin virastaan ja karkotettiin Jilin prefektuuriin. Samaan aikaan Himalajalla Sikhivaltio aikoi miehittää Tiibetin, mutta se voitettiin Kiinan-Sikhien sodassa (1841–1842). Rannikolla Kiina osoittautui teknologisesti ja sotilaallisesti eurooppalaisia valtoja heikommaksi, minkä vuoksi se hävisi sodan ja joutui Nankingin rauhassa vuonna 1842 luovuttamaan Britannialle Hongkongin. Lisäksi rauhansopimuksen mukaan tuonti- ja vienti­tullit eivät saaneet olla korkeampia kuin 5 % tavaran arvosta, briteille oli myönnettävä eksterritoriaalioikeus ja suosituimmuus­asema, ja Kiinan oli maksettava sota­korvauksia 21 miljoonan Meksikon dollarin arvosta.[3]

Kristinuskon vastustus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1811 annettiin määräys, jonka mukaan katolisuutta Kiinaan levittäneet eurooppalaiset oli tuomittava kuolemaan. Tämä pidettiin täydennyksenä Qingin lakikirjassa olleeseen noituuden kieltäneeseen asetukseen.[4] Protes­tanttiset lähetyssaarnaajat toivoivat, että Kiinan hallitus tekisi eron katolisuuden ja protestantt­isuuden välille, sillä laissa mainittiin vain edellinen, mutta kun he vuosina 1835 ja 1836 toimittivat kiinalaisille kristillisiä kirjoja, keisari Daoguang pyysi ottaa selvää, ketkä olivat Kantonissa ne kotimaiset "petturit", jotka olivat tilanneet heiltä ne kirjat.[4]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolisot[5]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Keisarinna Xiaomucheng (孝穆成皇后) (?–1808), Niohuru-klaanista.
  • Keisarinna Xiaoshencheng (孝慎成皇后) (?–1833), Tunggiya-klaanista.
  • Keisarinna Xiaoquancheng (孝全成皇后) (1808–1840) Niohuru-klaanista.
  • Keisarinna Xiaojingcheng (孝靜成皇后) (1812–1855) Borjigit-klaanista.
  • Keisarillinen jalosukuinen puoliso Zhuangshun (莊順皇貴妃) (?–1867), ensimmäisen prinssi Chunin äiti
  • Jalosukuinen puoliso Tóng (彤貴妃) (?–1877), Sumuru-klaanista
  • Jalosukuinen puoliso Jia (佳貴妃) (?–1890), Gogiya-klaanista.
  • Jalosukuinen puoliso Cheng (成貴妃) (?–1888), Niohuru-klaanista.
  • Puoliso He (和妃) (?–1836), Nara-klaanista.
  • Puoliso Xiang (祥妃) (?–1861), Niohuru-klaanista.
  • Consort Chang (常妃) (?–1860), Heseri-klaanista. Kuoli Yian Ming Yuanin kesäpalatsin palossa.
  • Keisarillinen jalkavaimo Zhen (珍嬪) (?), Heseri-klaanista
  • Keisarillinen jalkavaimo Tian (恬嬪) (?−1845), Fuca-klaanista.
  • Keisarillinen jalkavaimo Yu (豫嬪) (1816–1898), Shanggiya-klaanista.
  • Keisarillinen jalkavaimo Shun (順嬪) (?−1868), Shiqi-klaanista.
  • Keisarillinen jalkavaimo Heng (恆嬪) (?−1876), Càigiya-klaanista.
  • Arvostettu rouva Ping (平貴人)(?−1823) alun perin Zhao.
  • Arvostettu rouva Ting (定貴人)(?−1842) alun perin Sun.
  • Arvostettu rouva Li (李貴人)(?−1872).
  • Arvostettu rouva Na (那貴人)(?−1865).

Lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pojat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Prinssi Yiwei (奕緯) (16. toukokuuta 1808 – 23. toukokuuta 1831). Äiti: He
  2. Yikang (奕綱) (22. marraskuuta 1826 – 5. maaliskuuta 1827). Äiti: keisarinna Xiaojingcheng
  3. Yichi (奕繼) (2. joulukuuta 1829 – 22. tammikuuta 1830). Äiti: keisarinna Xiaojingcheng
  4. Yi Zhu (1831–1861), myöhemmin keisari Xianfeng. Äiti: keisarinna Xiaoquancheng
  5. Yicong (奕誴) (23. heinäkuuta 1831 – 18. helmikuuta 1889), toinen prinssi Tun, prinssi Yuyanin iso-isoisä. Äiti: keisarillisen puoliso Xiang (祥妃)
  6. Prinssi Yixin: (奕訢) (11. tammikuuta 1833 – 29. toukokuuta 1898). Äiti: keisarinna Xiaojingcheng.
  7. Yixuan, ensimmäinen prinssi Chun (16. lokakuuta 1840 – 1. tammikuuta 1891). Keisari Guangxun isä
  8. Yiho (奕詥) (21. helmikuuta 1844 – 17. joulukuuta 1868). Äiti: keisarillinen jalosukuinen puoliso Zhuangshun.
  9. Yihui(奕譓) (1845–1877). Äiti: Keisarillinen jalosukuinen puolisi Zhuangshun.

Tyttäret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Valtakunnan prinsessa Duanmin (端憫固倫公主) (1813–1819). Äiti: keisarinna Xiaoshencheng.
  2. toinen tytär (1825). Äiti: Xiang.
  3. Valtakunnan prinsessa Duanshun (端順固倫公主) (1825–1835). Äiti: keisarinna Xiaoquancheng.
  4. Valtakunnan prinsessa Shou-An (壽安固倫公主) (1826–1860). Äiti: keisarinna Xiaoquancheng.
  5. Toisen arvoluokan prinsessa Shou-Zang (壽臧和碩公主) (1829–1856), daughter of Consort Xiang.
  6. Valtakunnan prinsessa Shou-En (壽恩固倫公主) (1830–1859). Äiti: keisarinna Xiaojingcheng.
  7. seitsemäs tytär (1840–1844). Äiti: Tun.
  8. Toisen arvoluokan prinsessa Shou-Xi (壽禧和碩公主) (1841–1866). Äiti: Tun.
  9. Valtakunnan prinsessa Shou-Zhuang (壽莊固倫公主) (1842–1884). Äiti: Jalosukuinen keisarillinen puoliso Zhuangshun.
  10. kymmenes tytär (1844–1845). Äiti: Tun

Kuolema ja perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daoguang kuoli 25. helmikuuta 1850 V­anhassa Kesä­palatsissa (圓明園) 8 kilometriä luoteeseen Pekingin muurien ulko­puolella. Häntä seurasi hallitsijana hänen vanhin elossa ollut poikansa Yi Zhu eli keisari Xianfeng. Daoguang ei onnistunut ymmärtämään eurooppa­laisten tarkoitus­periä ja päättäväisyyttä tai oopiumi­sodan taloudellista taustaa. Vaikka kiinalaiset olivat luku­määrältään yli­voimaisia maahan tunkeutuneisiin eurooppa­laisiin verrattuna, jotka sitä paitsi olivat tuhansien kilometrien päässä kotoaan, nämä pystyivät yli­voimaisilla aseillaan voittamaan taistelut kaikkialla Kiinan rannikolla. Mantšuhovi oli täysin riippuvainen maan etelä­osista saatavista vero­tuloista ja sieltä Keisarinkanavaa pitkin suoritetuista sota­väen­otoista, jotka Kiinan sota­voimat pystyivät helposti estämään Zhenjiangista käsin. Hänellä oli heikot tiedot Britanniasta ja siellä tapahtuneesta teollisesta vallankumouksesta, ja mieluummin hän ei olisi halunnut tietää mitään Kiinan ulko­puolisesta maailmasta. On sanottu, ettei Daoguang edes tiennyt, missä päin maailmaa Britannia sijaitsi. Hänen 30-vuotisella valta­kaudellaan läntinen imperialismi ja ulko­maalaisten maahan­tunkeutuminen tulivat Kiinan vitsauksiksi eri muodoissaan seuraavien sadan vuoden ajaksi.

Daoguang haudattiin Mulingin (kiin. 慕陵) mausoleumiin, joka on osa Läntisiä Qing-hautoja, 120 kilometriä Pekingistä lounaaseen.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Daoguang Emperor

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ ”Kiina”, Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip-Kp), s. 1806. Otava, 1973. ISBN 951-1-00051-9
  2. ↑ Jonathan D. Spence: The Search for Modern China, 2. painos, s. 149, 166. New York: Norton. Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b c ”Kiina”, Otavan suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten-Kreikka), s. 2969. Otava, 1978. ISBN 951-1-04658-6
  4. ↑ a b Robert Samuel Maclay: Life among the Chinese: with characteristic sketches and incidents of missionary operations and prospects in China. Carlton & Porter, 1861. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Draft history, Qing dynasty. 《清史稿》卷二百十四．列傳一．后妃傳.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jane Kate Leonard. Controlling from Afar: The Daoguang Emperor's Management, Grand Canal Crisis, 1824-1826. Michigan Monographs in Chinese Studies. Ann Arbor: Center for Chinese Studies, University of Michigan, 1996. ISBN 0892641142. Shows the Daoguang Emperor in a competent and effective mode when dealing with a crisis early in his reign.
  • Pierre-Etienne Will, "Views, Realm in Crisis: Testimonies on Imperial Audiences in the Nineteenth Century." Late Imperial China 29, no. 1S (2008):125–59. JSTOR Link. * Karl Gutzlaff: Life of Taou-Kwang, Late Emperor of China. Lontoo: Smith, Elder & Co, 1852. Teoksen verkkoversio. Ainoa aikalaisen kirjoittama Daoguangin elämäkerta
  • Evelyn S. Rawski: The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions. University of Californian Press, 2001. ISBN 0-520-22837-5
  • Daily life in the Forbidden City, Wan Yi, Wang Shuqing, Lu Yanzhen. ISBN 0-670-81164-5.
  • 《清史稿》 (Qingshi Kao) Draft history, Qing dynasty.
Edeltäjä:
Qing Jiaqing 		Kiinan keisari
1820–1850 		Seuraaja:
Qing Xianfeng
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Daoguang&oldid=22772017”