DP (pikakivääri)
DP-27 | |
---|---|
Tyyppi | kaasumäntätoiminen pikakivääri |
Valmistaja | Kovrovin asetehdas |
Valmistusmaa | Neuvostoliitto |
Valmistusvuodet | 1928–1960-luku |
Tekniset tiedot | |
Kaliiperi(t) | 7,62 × 54R |
Aseen pituus | 1 290 mm |
Piipun pituus | 605 mm |
Paino (tyhjänä) | 9,3 kg |
Lipas | lautasmallinen rumpulipas |
Kapasiteetti | 47 patruunaa |
Ammuksen lähtönopeus | 850 m/s |
Tehokas kantama | 800 m |
Tulinopeus (laukausta/min) | 500–600 lks/min |
Degtjarjova pehotnyi tai lyhennettynä DP (ven. ручной пулемёт Дегтярёва, пехотный (ДП), rutšnoi pulemjot Degtjarjova, pehotnyi (DP)) on Vasili Degtjarjovin suunnittelema pikakivääri, jonka suunnittelu aloitettiin vuonna 1921. Puna-armeija otti aseen palveluskäyttöön vuonna 1928.[1] Uudistettu versio DPM tuli tuotantoon 1945. Aseella voi ampua ainoastaan sarjatulta. Piipun jäähdyttämiseksi DP toimii avoimelta lukolta; lukko jää taakse, kun liipaisin vapautetaan. Aseen piippu voidaan vaihtaa kentällä ylikuumenemisen varalta, mutta sotilaille annettiin harvoin varapiippua. Aseen päällä oleva rumpulipas ei ole lialle herkkä.lähde?
Modernisoitu versio DPM otettiin valmistukseen vuosina 1943–1944. Tätä valmistettiin myös Kiinassa nimellä Tyyppi 53. Lentokoneisiin tarkoitettiin DA. Sitä käytettiin Tupolev TB-3, Polikarpov R-5 ja Polikarpov Po-2 -koneissa, mutta ase jäi harvinaiseksi ja korvattiin pian ŠKASilla. Panssariajoneuvoissa käytettiin malleja DT (ven. Дегтярёва танковый, Degtjarjova tankovyi) ja DTM (modernisoitu). Vuonna 1946 otettiin käyttöön vyösyöttöinen, raskaammalla piipulla varustettu RP-46 (ротный пулемёт – komppanian konekivääri). Tätä valmistettiin myös Kiinassa ja Pohjois-Koreassa.
Käyttö Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomalaiset saivat asetta talvi- ja jatkosodan aikana sotasaaliiksi niin suuria määriä (noin 9 000 kpl), että se syrjäytti rintamakäytössä Lahti-Saloranta M/26 -pikakiväärin toimintavarmuutensa ansiosta. Ase säilyi puolustusvoimien käytössä 1990-luvulle asti. Degtjarjova pehotnyi -pikakiväärejä on esillä muun muassa Sotamuseossa, jossa on nähtävillä myös presidentti Mauno Koiviston jatkosodassa käyttämä pikakivääri. Ase oli ollut pitkään Törnin–Männistön asekätkössä piilossa, josta se vuonna 1992 löydettiin Arvo Männistön ilmoituksen kautta.
Emma-nimitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa asetta nimitettiin Emmaksi 1930-luvun ”Emma”-iskelmän ja äänilevyä muistuttavan rumpulippaan synnyttämän mielleyhtymän vuoksi. Rumpulippaan kansi näet pyörii ammuttaessa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Palokangas, Markku: Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918–1988. Suomen Asehistoriallinen Seura, 1991. ISBN 951-25-0508-8
- Smith, Graham (toim.): Sotilaskäsiaseet. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4750-0
- Hyytinen, Timo: Arma Fennica 2 : Sotilasaseet. Jyväskylä: Arma Fennica Oy, 1987. ISBN 951-99887-0-X