Cyhra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cyhra
Tiedot
Toiminnassa 2017–
Tyylilaji melodinen metal
Kotipaikka Ruotsi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Jake E, laulu
Jesper Strömblad, kitara
Euge Valovirta, kitara
Peter Iwers, basso
Alex Landenburg, rummut

Levy-yhtiö

Spinefarm Records (2017–)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Cyhra on ruotsalainen melodisen metalin superyhtye, joka perustettiin vuonna 2017. Yhtyeen laulaja Jake E vaikutti aiemmin Amaranthessa, basisti Peter Iwers In Flamesissa, kitaristi Jesper Strömblad samoin In Flamesissa ja muun muassa HammerFallissa, suomalainen kitaristi Euge Valovirta[1] vaikutti aiemmin ruotsalaisessa Shining yhtyeessä ja CyHran saksalaisvahvistus rumpali Alex Landenburg on toiminut Annihilatorin ja Stratovariuksen kiertuerumpalina ja soittaa myös Axxis-yhtyeessä.[2] Yhtye on kiinnitetty Spinefarm Recordsille.

Yhtyeen ensimmäinen single Karma julkaistiin 25. elokuuta 2017.[3] Esikoisalbumi Letters to Myself julkaistiin 20. lokakuuta 2017. Levyn julkaisun myötä yhtye lähti maailmankiertueelle, joka alkoi 27. lokakuuta Helsingin Nosturista. Yhtye esiintyi myös Laukaassa vuoden 2018 John Smith Festivalilla.[4]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • "Karma" (2017)
  • "Letter to Myself" (2017)
  • "Heartrage" (2018)
  • "Here to Save You" (2018)
  • "Forever" (2018)
  • "Out of My Life" (2019)
  • "Ready to Rumble" (2022)
  • "Life is a Hurricane" (2023)
  • "If I" (2023)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]