Coatsinmaa
.jpg)
Coatsinmaa (engl. Coats Land, esp. Tierra de Coats)[1][2] on alue Itäisellä Etelämantereella. Se rajoittuu lounaassa Filchnerin–Ronnen jäähyllyyn ja idässä Kuningatar Maudin maahan ja muodostaa Weddellinmeren kaakkoisrannikon. Alueen itäosaa vaatii Norja, keskiosaa Yhdistynyt kuningaskunta ja länsiosaa Argentiina.[3]
Coatsinmaa ulottuu luode–lounas-suunnassa 20. läntiseltä pituuspiiriltä 36. läntiselle pituuspiirille, idässä 20. itäiselle pituuspiirille ja etelässä 82. eteläiselle leveyspiirille asti.[4][5] Se koostuu 580 kilometrin pituisesta matalasta ja jäisestä harjanteesta.[6] Korkeus merenpinnasta vaihtelee Coatsinmaalla rannikon 40 metristä sisäosien yli 1 600 metriin.[7] Alueella sijaitsevat Luitpoldin ja Cairdin rannikkoalueet.[3] Coatsinmaan vuoristoja ovat Theron Mountains ja Shackleton Range, ja alueella on myös nunatakeja.[8]
Coatsinmaan luoteisosan löysi Skotlannin Antarktiksen-retkikunta (1902–1904) johtaja William Speirs Bruce, joka nimesi alueen retkikunnan päätukijoihin kuuluneiden James Coats Jr:n ja majuri Andrew Coatsin mukaan. Eteläisemmät osat löysi Wilhelm Filchner Saksan toisella Antarktiksen-retkellä.[4] Coatsinmaalla sijaitsevat General Belgrano II:n ja Halleyn tutkimusasemat.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Coatsinmaa Eksonyymit. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 2.11.2021.
- ↑ Zych, Maciej: Polish geographical names of undersea and Antarctic features (pdf) Komisja Standaryzacji Nazw Geograficznych poza Granicami Rzeczypospolitej Polskiej. Arkistoitu 2.11.2021. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Coats Land Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Antarctica Detail (arkistoitu versio Wayback Machinessa) Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus. Arkistoitu 2.6.2021. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi)
- ↑ Stonehouse, Bernard: The last continent : discovering Antarctica, s. 214. SCP Books, 2000. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.11.2021). (englanniksi)
- ↑ Faure, Gunter & Mensing, Teresa M.: The Transantarctic Mountains: Rocks, Ice, Meteorites and Water, s. 280. Springer Science & Business Media, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.11.2021). (englanniksi)
- ↑ Andersen, Jan Odd: Katabatic Wind – A Combined Numerical and Algebraic Approach. Reports in meteorology and oceanography, 2019. Bergenin yliopisto. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.11.2021. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Riffenburgh, Beau: Encyclopedia of the Antarctic, s. 50. Taylor & Francis, 2007. ISBN 9780415970242 Teoksen verkkoversio (viitattu 2.11.2021). (englanniksi)