Club La Persé
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: lähteet vanhentuneet, artikkeli kaipaa selvennystä usean väitteen osalta |
Club La Persé on helsinkiläinen eksentrinen klubikollektiivi, jota pidetään Suomen club kidz -kulttuurin pioneerinä. Klubin tavaramerkkeinä ovat olleet vahvasti teemoitetut ylivedetyt, näyttävät asut ja meikit sekä sukupuolirooleilla leikittely. Helsingin Sanomat valitsi La Persé -kollektiivin 2007 Helsingin parhaaksi bailupoppooksi ja City-lehti kaupungin parhaiksi pukeutujiksi.[1][2][3] La Persén kappale My Little World oli yksi Suomen vuoden 2017 euroviisuehdokkaista.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Club La Persé -kollektiivin perustivat vuonna 2005 Pietari Kaakkomäki, Minna Parikka, Kirsi Nisonen, Jan Koskinen ja Vesa Kemppainen. Klubin dj:nä toiminut Pietari Kaakkomäen mukaan se syntyi kun Lontoossa asuneet muoti-ihmiset olivat näivettyä Helsingin yöelämässä.[4] Ryhmä on kertonut ottaneensa vaikutteita 1990-luvulla toimineesta Plastic Pony -performanssiryhmästä, jossa osa sen jäsenistä oli mukana. Plastic Pony ravisteli sukupuolikäsityksiä muun muassa parodisten muotinäytösten avulla.[5]
Kuuluisia Club La Persé vierailijoita ovat olleet Jenni Hiltunen, Rosa Liksom, Fiona Timantti , Prinsessa Julia, Tasty Tim, Disco Smack Josh & Andy, Ray Noir, Lady lloid, Janne Räisänen, Ninja Sarasalo, Daniel Palillo, Antti Asplund, Kotirouva Marsista:Tatu ja Klaus Haapaniemi.[3]
UMK 2017
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]La Persén kappale My Little World osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun 2017 ja oli siten yksi Suomen vuoden 2017 euroviisuehdokkaasta. Kappaleen on kirjoittanut Prinsessa Julia ja tuottanut Jaakko Salovaara.[6] Musiikkivideon ohjaajana toimi Christer Lindström, joka teki käsikirjoituksen yhtyeen antaman vision pohjalta. Yhtyeeltä itseltään tuli puvustus sekä toivomus siitä, että Lindström ohjaisi videon drag queen -hahmonaan Carlotta Moorena, ja että hän näkyisi myös videolla. [7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Janne Siironen: Minä olen väärässä Voima. 2015. Arkistoitu 30.10.2016. Viitattu 30.11.2016.
- ↑ Beauty isn't always pretty – La Persé -klubin Pietari Jean-Jean Kaakkomäki HGUG:ssa Radio Helsinki. 21.7.2016. Arkistoitu 30.11.2016. Viitattu 30.11.2016.
- ↑ a b Juhani Sirén: Klubien kostyymifriikit. City, Määritä ajankohta!
- ↑ Kaupunkilehti, vartti no:12 (11.02.2007) s.6 Aikusten naamiasissa farkut on virhe!
- ↑ Forsström, Tiia: Sinivalkoisissa höyhenissä, s. 102,216. like. ISBN 978-952-01-0402-3 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Meet Finland's candidates for 2017 Eurovision.tv. 233.11.2016. Viitattu 30.11.2016.
- ↑ Rajat on rikottava yhä uudestaan Tekijä = Jukka Kittilä teksti // Ari-Matti Ruuska kuva Turun Sanomat. 13.1.2017 9:00. Arkistoitu 18.1.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chrzu Lindström: CLUB LA PERSÉ: “My Little World” (Video) YouTube. 01.01.2017.
- YLE: UMK17 // Making of musiikkivideo – Club La Persé: “My Little World” YouTube. 01.01.2017.
- CLP: CLUB LA PERSÉ: “YOU TUBE kanava” YouTube. 01.01.2017.
- VISIO documentary vimeo.com. 29.11.2016. Vimeo.
- Club La Persé 10 years YouTube. 17.3.2015.
- Minttu Vesala: Fashion Showssa vieraina La Perse -taidekollektiivin neljää upeaa hahmoa Radio Helsinki. 12.3.2015. Arkistoitu 1.2.2017.