Claude Perrault
| Claude Perrault | |
|---|---|
 Claude Perrault, Gérard Edelinckin maalaama muotokuva |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. syyskuuta 1613 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 9. lokakuuta 1688 (75 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Kansalaisuus | ranskalainen |
| Ammatti | lääkäri, arkkitehti, eläintieteilijä |
| Vanhemmat | Pierre Perrault, Paquette le Clerc |
Claude Perrault (25. syyskuuta 1613 Pariisi, Ranska – 9. lokakuuta 1688 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen lääkäri, tiedemies ja arkkitehti.
Arkkitehtina Perrault'n tunnetuin teos on Louvren itäisen siiven julkisivu. Hänet tunnetaan myös aikaansaannoksistaan anatomian, fysiikan ja luonnonhistorian alalla. Hänen veljiään olivat virkamies ja hydrologi Pierre Perrault (1611–1680), kirjailija Charles Perrault (1628–1703) ja jansenistinen teologi Nicolas Perrault (1624–1662).
Perrault kuoli vuonna 1688 verenmyrkytykseen saatuaan pistoksen leikellessään kamelia Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa.[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tieteelliset työt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perrault opiskeli Pariisissa lääketieteen tohtoriksi. Vuonna 1666 hänestä tuli yksi Ranskan tiedeakatemian ensimmäisistä jäsenistä.
Perrault teki useita havaintoja eläinten anatomiasta. Vaikka hänet tunnetaankin paremmin arkkitehtina, hän oli johtava hahmo myös pariisilaisten anatomien ryhmässä, joka leikkeli kuolleita eläimiä ja kuvasi tarkoin 25 nisäkäs-, 70 lintu- ja 5 matelijalajia, joita esittävät kuvalaatat kaiversi Sébastien Leclerc.
Perrault tutki vertailevasti varsinkin eri eläinlajien kuulo- ja näköelimiä sekä lintujen lentoa. Suurin osa hänen havainnoistaan sisältyy kokoomateokseen Mémoires pour servir à l’histoire naturelle des animaux ("Muistioita eläinten luonnonhistorian palvelukseen"), jonka kuninkaallinen kirjapaino julkaisi Pariisissa kahteena niteenä vuosina 1671 ja 1676. Hänen esikuvansa mukaisesti Joseph-Guichard Duverney (1648–1730) tutki myöhemmin eläinten rakennetta.
Perrault tutki myös maitiaisnesteen kiertokulkua ja havaitsi sen liikkuvan kahteen suuntaan, ylös ja alas. [2] Muiden aikansa oppineiden tavoin hän oli kuitenkin taipuvainen pitämään kasvien soluja toiminnallisesti liiaksi samankaltaisina kuin eläintenkin. Denis Dodart (1634–1707) ja Samuel Cottereau du Clos (1598–1685) oikaisivat sittemmin hänen virheelliset käsityksensä.
Mekaniikan alalta Claude Perrault laati teoksen Recueil de plusieurs machines de nouvelles inventions ("Useiden koneiden ja uusien keksintöjen kokoelma"), jonka julkaisi hänen kuolemansa jälkeen hänen veljensä Charles Perrault vuonna 1700.
Arkkitehtuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veljensä Charlesin suosittelemana Claude Perrault toimi vuosina 1667-1673 jäsenenä komissiossa, jonka tehtävänä oli työstää suunnitelmia Louvren itäiseksi julkisivuksi. Lopullisessa hankkeessa hän ryhtyi muokkaamaan Louvren kolonnadia, jonka oli pannut alulle Louis Le Vau vuosien 1667 ja 1670 välillä. Hän ei kuitenkaan toiminut pääsunnittelijana, vaikka niin kauan otaksuttiin. Hän suunnitteli myös osia eteläisestä julkisivusta. Vuosien 1667 ja 1672 hän suunnitteli myös Pariisin observatorion. Lisäksi hän suunnitteli Faubourg Saint-Antoineen Trônen riemukaaren, joka pystytettiin vuonna 1670, mutta purettiin vuonna 1716,[3] sekä Sceaux'n vanhan linnan, joka rakennettiin vuosina 1672-1677 ja purettiin 1800-luvun alussa. Hän suunnitteli myös eräitä Versailles'n palatsin sisätiloja sekä palatsin puutarhassa olevan Thétiksen luolan, Dianan suihkulähteen ja kanavamaisen vesialtaan. Vuonna 1674 hän koristeli erään kappelin Notre-Dame-des-Victoires-kirkossa. Perrault'n kilpailijana kuninkaallisissa rakennushankkeissa oli Bernini, jonka Ludvig XIV oli kutsunut Roomasta Pariisiin, Charles Perrault'n suosituksesta kuningas valitsi suunnittelijaksi tämän veljen, Claude Perrault'n.
Jean Marietten kaiverrus teoksesta "Ranskalainen arkkitehtuuri eli kokoelma kuninkaallisia rakennuksia, joitakin Pariisin kirkkoja sekä Ranskaan äskettäin rakennettuja linnoja ja huviloita" (1783)
Teoreetikkona Claude Perrault käänsi ranskaksi Vitruviuksen teoksen Arkkitehtuurista (De architectura).[3] Käännös julkaistiin vuonna 1673 nimellä Dix livres d’architecture de Vitruve corrigés et traduits nouvellement en français (”Kymmenen Vitruviuksen kirjaa arkkitehtuurista korjattuina ja uudelleen ranskaksi käännettyinä”). Hän kirjoitti vuonna 1682 myös teoksen "L'ordonnance des cinq espèces de colonnes selon la méthode des Anciens" ("Seitsemän pylvästyypin järjestelmä antiikin menetelmän mukaan"), mutta hänen siinä omaksumansa näkökannat saivat Kuninkaallisessa arkkitehtuuriakatemiassa kiivasta vastustusta varsinkin sen johtajan, François Blondelin taholta.
Antiikin ja modernistien kiista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Claude Perrault'n veli Charles Perrault oli pannut alulle kiivaan kiistan antiikin ihailijoiden ja modernistien välille. Claude Perrault tuki kiistassa veljeään oman aikansa kirjallisuuden suosijana, ja hänen vaikutuksestaan vastaava kiista syntyi myös arkkitehtuurin alalla. Esimerkiksi François Blondel oli suuri antiikin arkkitehtuurin ihailija, ja Nicolas Boileau arvosteli Perraultia jyrkkäsävyisellä runomuotoisella epigrammilla, jonka mukaan tämä oli vain "tietämätön lääkäri eikä mikään taitava arkkitehti" ja jonka mukaan lääketiedekään ei ollut sanottavasti kehittynyt sitten Galenoksen päivien.
Perrault esitti oman näkökantansa Vitruviuksen teokseen liittyvissä huomautuksissa. François Blondel julkaisi vuonna 1675 oman teoksensa, jossa hän kannatti antiikin ihailijoiden näkökantaa. Kiista koski varsinkin kolmea asiaa: symmetrian käsitteen tulkintaa, pylväspareja ja optisia korjauksia.
Symmetria liittyy mittasuhteisiin. Blondel piti kiinni kreikkalaisesta symmetrian määritelmästä. Perrault'n mukaan järjestyksen ja rakennusten mittasuhteiden on noudatettava tiettyjä sääntöjä, jotka on määriteltävä, eivätkä ne mitenkään seuraa universaalisesta ja rationaalisesta kauneudesta sellaisenaan. Claude Perrault käsitti symmetrian nykyaikaisessa mielessä massojen tasapainona jonkin akselin kummallakin puolella, sen sijaan että aiemmin se oli käsitetty siten, että kokonaisuus koostuu keskenään yhtäläisistä osista.
Pylväikköjen osalta Perrault katsoi oikeudestaan poiketa kreikkalais-roomalaisesta perinteestä ja omaksua vaikutteita myös keksiaikaisesta arkkitehtuurista, mitä Blondel ja hänen kannattajansa eivät voineet hyväksyä. Hän lisäsi Vitruviuksen viiteen pylväsjärjestelmään kuudennen, "ranskalaisen pylväsjärjestelmän". Sen mukaisesti hän suunnittelikin 1660-luvulla Louvren kolonnadin.
Toisaalta Perrault vastusti niin sanottuja optisia korjauksia eli käytäntöä, jonka mukaan korkealla tai kauempana olevat kohteet tehtiin suuremmiksi. Hän vetosi fysiologisiin tutkimuksiin ja väitti, ettei näköaisti harhauta vaan näkymän tulkinta. Omaksumalla tämän näkökannan Perrault asettui vastustamaan Vitruviukselta periytyneitä, hänen aikanaan yleisiä käytäntöjä.
Kuolema ja hauta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Claude Perrault kuoli 9. lokakuuta 1688 talossaan Place de l'Estrapadella Pariisissa, ja hänet haudattiin kaksi päivää myöhemmin Saint-Benoît-le-Bétourné -kirkkoon veljensä Charles Perrault'n läsnollessa. [4]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Les Murs de Troyes, ou L’origine du burlesque (1653). Uusittu painos: Les Murs de Troye ou l’origine du burlesque. Livre 1 : Les Frères Perrault et Beaurain, tekstin tarkistanut ja julkaissut Yvette Saupé, Tübingen, Narr, 2001.
- Les Dix Livres d’architecture de Vitruve, corrigez et traduits nouvellement en françois avec des notes et des figures (1673) Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
- Les Dix Livres d’architecture de Vitruve, corrigez et traduits nouvellement en françois avec des notes et des figures, 2. painos (1684) Teoksen verkkoversio
- Ordonnance des cinq espèces de colonnes selon la méthode des anciens (1683) Texte en ligne (Arkistoitu – Internet Archive)
- Abregé des dix livres d’Architecture de Vitruve, Paris, Jean-Baptiste Coignard, 1674 Texte en ligne[vanhentunut linkki]
- Du bruit et de la musique des Anciens, extrait des Œuvres diverses de physique et de mécanique, nide 2 ; ja Préface manuscrite du Traité de la musique de Claude Perrault (1721)
- Mémoires pour servir à l’histoire naturelle des animaux, dans Mémoires de l’Académie royale des sciences depuis 1666 jusqu’en 1699 (1729-1734)
- Mémoires de ma vie. Voyage à Bordeaux (1669), julkaissut johdannolla, huomautuksilla ja hakemistolla varustettuna Paul Bonnefon, H. Laurens, Paris, 1909. Texte en ligne
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Antoine Picon: Claude Perrault, 1613-1688 ou la curiosité d'un classique, s. 17. Picard, 1988.
- ↑ Ferdinand Hoefer: Histoire de la botanique, de la minéralogie et de la géologie, s. 190. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b ”Perrault”, Tietosanakirja, 7. osa (Oulun tuomiokunta—Ribes), s. 433. Tietosanakirja Oy, 1915. Teoksen verkkoversio.
- ↑ August Jal: Dictionnaire critique de biographie et d'histoire, s. 957. (Pariisin vanhat kirkonkirjat tuhoutuivat vuoden 1871 tulipalossa, mutta niistä on lainauksia tässä arkistonhoitaja August Jalin toimittamassa teoksessa.) Pariisi: Henri Plon, 1867.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Claude Perrault Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
