Chuandonginkoira

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chuandonginkoira
Avaintiedot
Alkuperämaa  Kiina
Määrä Suomessa tuntematon
Britanniassa kasvatustoimintaa
Rodun syntyaika läntinen han-dynastia
Alkuperäinen käyttö metsästys
Muita nimityksiä Chinese Chuandong Hound
FCI-luokitus ei FCI-rotu
CKU: ryhmä 6[1]
Ulkonäkö
Säkäkorkeus uros 45-50 cm
narttu 40-45 cm
Väritys punainen

Chuandonginkoira (kiin.: 川东猎犬; pinyin: Chuān dōng lièquǎn) on kiinalainen koirarotu, joka on hyväksytty roduksi kansallisesti Kiinan kennelunionissa (China Kennel Union, CKU). Sillä ei ole FCI:n tunnustusta, mutta sillä on kotimaansa lisäksi myös Hollannin Kennelliiton tunnustus virallisena rotuna.[2]

Rotu on keskikokoinen ja suorakaiteen muotoinen, hieman korkeuttaan pidempi. Kallo ja kuono ovat keskenään yhtä pitkät. Kallo on korvien välistä tasainen ja otsapenger selvästi erottuva mutta kohtuullinen. Otsanahka on hieman löysä ja muodostaa kallon alueelle hienoja ryppyjä - joiden tulee kuitenkin olla maltilliset. Kuono on kauttaaltaan leveä aina tyvestä kärkeen asti. Kirsu on aina musta. Purenta on leikkaava. Silmät ovat melko suuret ja mantelinmuotoiset; väriltään pähkinänruskeat tai tummanruskeat. Korvat ovat keskikokoiset, pystyt, kolmionmuotoiset ja eteenpäin kallistuneet. Uroksilla ihanteellinen säkäkorkeus on 45-50 cm ja nartuilla 40-45 cm.[1]

Karvapeite on lyhyt ja erittäin kova/karhea, mikä auttaa koiraa liikkumaan tiheiden pensastojen läpi. Väritys on aina punainen, jonka sävy vaihtelee vaaleasta tummaan. Pennuilla voi olla musta maski, mutta se haalistuu pois iän myötä.[1]

Luonne ja käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chuandonginkoira on älykäs, kovaluonteinen, peloton ja tarkkavainuinen. Se on aktiivinen ja ketterä, ja sillä on erinomainen hyppäämiskyky.[1]

Rodun alkuperä johtaa läntisen han-dynastian ajalle (202 eaa. - 8 jaa.). Vuonna 2000 arkeologit löysivät kyseisen aikakauden haudoista paljon keraamisia koirapatsaita, jotka muistuttivat nykyistä rotua. Osaa patsaista oli käytetty suojelemaan jalosukuisen perheen sielujen matkaa tuonpuoleiseen.[1]

Chuandonginkoiraa käytettiin kotialueellaan Itä-Sichuanin vuoristoissa myös metsästykseen.[1]

  1. a b c d e f Chuandong Hound. China Native Breed Conservation Club. Haettu 23.6.2022.
  2. Alle Hondenrassen op een Rij: Nationaal Erkende Rassen. Raad van Beheer: Houden van Honden. Haettu 1.11.2022.