Christmas Card from a Hooker in Minneapolis
| ”Christmas Card from a Hooker in Minneapolis” Tom Waits | ||
|---|---|---|
| Kappaleen tiedot | ||
| Albumilta | Blue Valentine | |
| Julkaistu | syyskuu 1978 | |
| Tyylilaji | blues | |
| Kesto | 04.33 | |
| Levy-yhtiö | Asylum | |
Christmas Card from a Hooker in Minneapolis on Tom Waitsin tekemä musiikkikappale, joka on Waitsin vuoden 1978 albumilla Blue Valentine. Kappaleella esiintyvät pelkästään Waits laulaen ja soittaen akustista pianoa sekä Da Willie Conga soittaen Yamahan sähköflyygeliä. Kappaleen oikeudet omistaa Fifth Floor Music, Inc. ASCAP ja sen kesto on 4:30. Tuotannosta ja äänityksestä on vastannut Bones Howe.
Kappaleen sanoituksessa Minneapolisissa asuva prostituoitu nainen kirjoittaa Charleylle lähettämässään joulukortissa olevansa raskaana ja asuvansa Yhdeksännellä kadulla siivottoman kirjakaupan yläkerrassa lähellä Euclid Avenueta. Nainen kertoo lopettaneensa huumausaineiden käytön ja viskin juomisen. Hänen miehensä kuulemma soittaa vetopasuunaa ja on töissä rautateillä. Mies kuulemma rakastaa naista vaikka tuleva lapsi ei olekaan hänen ja aikoo kasvattaa lasta kuin omaansa. Mies oli lahjoittanut naiselle äitinsä käyttämän sormuksen ja kuulemma vie naisen tanssimaan lauantai-iltaisin. Nainen kertoo ajattelevansa Charleytä aina ohittaessaan huoltoaseman, koska hän silloin muistaa tämän käyttämän hiusrasvan. Nainen kertoo myös säilyttäneensä Little Anthony and The Imperialsin levyn, mutta pahaksi onneksi joku oli varastanut levysoittimen. Nainen kertoo tulleensa lähes hulluksi kun Mario oli pidätetty ja niin hän oli palannut Omahaan perheensä luo. Mutta kaikki entiset tuttavat olivat joko kuolleet tai vankilassa, joten nainen palasi Minneapolisiin ja aikoo nyt jäädä sinne. Nainen kertoo olevansa ehkä onnellinen ensimmäisen kerran vahinkonsa jälkeen ja toivoo, että hänellä olisi kaikki ne rahat jotka tuli käytettyä huumeisiin. Hän ostaisi itselleen käytettyjä autoja eikä möisi ainoatakaan, vaan ajaisi joka päivä eri autoa riippuen siitä, millä tuulella sattuisi olemaan. Kirjoituksensa lopuksi nainen kuitenkin tunnustaa surullisen totuuden: Hänellä ei olekaan aviomiestä eikä tämä siis soita vetopasuunaa, ja naisen on lainattava rahaa maksaakseen lakimiehelle. Hän toivoo lopuksi pääsevänsä ehdonalaiseen vapauteen ystävänpäivään mennessä.