Chris Wallace
Christopher Wallace on yhdysvaltalainen toimittaja ja juontaja. Wallace on työskennellyt Fox News -kanavalla, jolla hän toimi pitkään uutisankkurina ja juontajana. Hänen haastattelujaan pidetään yleisesti ottaen kriittisinä ja tiukkoina, ja hän on haastanut niin poliitikkoja kuin muitakin julkisuuden henkilöitä.[1]
Teininä Wallace toimi apulaisena Walter Cronkiten kanssa vuoden 1964 republikaanien kansallisessa puoluekokouksessa.[1] Valmistuttuaan Harvardin yliopistosta hän työskenteli reportterina The Boston Globe -lehdessä. [1] Vuodesta 1972 hän keskittyi työskentelemään televisiouralla, ensin NBC:llä ja myöhemmin ABC:llä. [2] Vuosina 2003–2021 Wallace juonsi Fox News Sunday -ohjelmaa. [1]
Wallace valittiin moderoimaan vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien viimeistä vaaliväittelyä Donald Trumpin ja Hillary Clintonin välillä. Hänet valittiin uudelleen juontamaan vuoden 2020 ensimmäistä vaaliväittelyä. Vuonna 2022 hän aloitti uuden haastattelusarjan Who's Talking to Chris Wallace? CNN:llä.[2] Hän on saanut kolme Emmy-palkintoa.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Chris Wallace - Winner of the 2017 ICFJ Founders Award for Excellence in Journalism ICFJ40. Viitattu 16.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Chris Wallace CNN. Viitattu 16.2.2024. (englanniksi)