Chris Janson
Chris Janson | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. huhtikuuta 1986 Perryville, Missouri |
Ammatti | laulaja-lauluntekijä |
Puoliso | Kelly Lynn Janson (2010–) |
Lapset | 4 |
Muusikko | |
Tyylilajit | country |
Soittimet | kitara, huuliharppu, piano, rummut[1] |
Levy-yhtiöt |
BNA Records Bigger Picture Group Warner Bros. Records |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Chris Janson (s. 2. huhtikuuta 1986 Perryville, Missouri)[2] on yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä.
Chris Janson syntyi Missourissa ja muutti lukion jälkeen Nashvilleen tekemään musiikkia. Hän oli yhtenä kirjoittajana menestyskappaleissa ”Truck Yeah” (Tim McGraw), ”That’s How I’ll Always Be” (Tim McGraw) ja ”I Love This Life” (LoCash). Hän on tehnyt lauluja myös muun muassa Duff McKaganin ja Izzy Stradlinin kanssa.[3][4]
Jansonin ensimmäinen single ”Til a Woman Comes Along” ilmestyi vuonna 2010. Vuonna 2013 hän julkaisi singlen ”Better I Don't” ja EP-levyn Chris Janson, joka menestyi hyvin Billboardin Top Country Albums -listalla. Vuonna 2015 ilmestyneen albumin nimikappale ”Buy Me a Boat” sijoittui Billboardin Hot Country Songs -listalla toiseksi. Syyskuussa 2017 ilmestyi Jansonin toinen studioalbumi Everybody. Hän oli yhtenä kirjoittajana albumin kaikissa kappaleissa, myös kappaleessa ”Fix a Drink”.[5][6]
Janson on ollut Grand Ole Opryn jäsen maaliskuusta 2018 alkaen. Hän on saanut mainetta lavaesiintymisistään.[4][7][8]
Janson osallistui heinäkuussa 2016 republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaan Donald Trumpin nimityskokoukseen, jossa hän esitti kappaleensa ”Truck Yeah” muutetuin sanoin ”Trump Yeah”.[9]
Chris Janson on naimisissa ja hänellä on neljä lasta, joista kaksi on puolison aiemmasta avioliitosta.[7]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Buy Me A Boat (2015)
- Everybody (2017)
EP-levyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chris Janson (2013)
- Take It to the Bank (2014)
- The Fix a Drink EP (2017)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Til a Woman Comes Along” (2010)
- ”Better I Don't” (2013)
- ”Buy Me a Boat” (2015)
- ”Fix a Drink” (2017)
- ”Drunk Girl” (2017)
- ”Good Vibes” (2019)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ WKRN verkkotoimittajat: 12 questions with country music singer-songwriter Chris Janson wkrn.com. 27.7.2018. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
- ↑ Cindy Watts: Chris Janson found hope in an alley, love in a bar tennessean.com. 3.2.2018. Viitattu 8.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Steve Leggett: Chris Janson: Biography All Music. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
- ↑ a b [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Countryfest.com. Viitattu 19.8.2018 (englanniksi)
- ↑ Cindy Watts: Chris Janson reveals new album title, track list tennessean.com. 11.8.2017. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
- ↑ Chris Janson: Chart History billboard.com. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
- ↑ a b [2] Billboard.com. Viitattu 19.8.2018 (englanniksi)
- ↑ Chris Janson opry.com. Arkistoitu 20.8.2018. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)
- ↑ Andrew Leahey: 2016 Election: Country Stars’ Picks and Protests Rolling Stone. 27.7.2016. Viitattu 19.8.2018. (englanniksi)