Chester W. Nimitz

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Chester Nimitz)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chester W. Nimitz
Henkilötiedot
Syntynyt24. helmikuuta 1885
Fredericksburg, Texas, Yhdysvallat
Kuollut20. helmikuuta 1966 (80 vuotta)
Yerba Buena Island, Kalifornia, Yhdysvallat
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Yhdysvallat
Palvelusvuodet 1905–1966
Taistelut ja sodat
Sotilasarvo Laivastoamiraali

Chester William Nimitz (24. helmikuuta 1885 Fredericksburg, Texas[1]20. helmikuuta 1966 Yerba Buena Island, Kalifornia) oli Yhdysvaltain ja liittoutuneiden Tyynenmeren joukkojen komentaja toisessa maailmansodassa. Hän oli kuollessaan viimeinen yhdysvaltalainen laivastoamiraali (Fleet Admiral).[2]

Erikoisalaltaan Nimitz oli sukellusveneupseeri, ensimmäinen korkeimmalle tasolle eli täydeksi amiraaliksi kohonnut, kun hänen edeltäjänsä Husband E. Kimmel oli taistelulaiva-amiraali.

Uran alkuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitz kävi Annapolisin merisotakoulun ja valmistui kurssinsa seitsemänneksi parhaana vuonna 1907. Filippiinien sodassa hän toimi tykkiveneen ja hävittäjän päällikkönä.[1] Sen jälkeen hän siirtyi sukellusveneisiin.

Ensimmäisessä maailmansodassa hän toimi Yhdysvaltain Atlantin laivaston sukellusveneiden insinööriesikunnassa.

Vuonna 1935 hänet nimitettiin lentotukialus USS Saratogan päälliköksi. Hänet nimitettiin kontra-amiraaliksi 1937.[1]

Pearl Harborin aikaan hän oli vara-amiraalina merellä USS Enterprisen mukana. Satamaan palattuaan ja vauriot nähtyään hän sanoi Kun olemme käsitelleet heidät, niin japania puhutaan vain helvetissä[3].

Tyynenmeren laivaston komentajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pearl Harborin katastrofin jälkeen edellinen komentaja amiraali Kimmel vapautettiin tehtävästään ja tilalle nimitettiin Nimitz. Hän saapui Pearl Harboriin 25. joulukuuta 1941.[4]

Nimitz ymmärsi omasta kokemuksestaan lentotukialusten merkityksen. Työtoverit pitivät häntä hyvänä esimiehenä[1].

Alkuvuodesta 1943 syntyi kiista siitä pitäisikö Tyynellämerellä edetä pelkästään Uuden Guinean ja Filippiinien suunnalla vai myös keskisen Tyynenmeren alueella. Maavoimien komentaja kenraali Douglas MacArthur olisi mielellään nähnyt kaikki omassa komennossaan. Nimitz ja myös Yhtyneet esikuntapäälliköt puolestaan kannattivat molempia reittejä. Selvänä etuna oli se, että japanilaiset eivät tietäisi missä seuraava isku tulisi.[5]

Sodan jälkeen Nimitz todisti Saksan sukellusvenelaivaston komentajana toimineen amiraali Dönitzin puolesta Nürnbergissä sanoen Yhdysvaltain laivaston harjoittaneen rajoittamatonta sukellusvenesotaa Tyynellämerellä, minkä johdosta Dönitziä ei rangaistu sodan aikana antamastaan niinkutsutusta "Laconian käskystä" joka kielsi saksalaisia sukellusveneitä auttamasta uhrejaan.

Nimitz on saanut Yhdysvalloissa useita huomionosoituksia: hänestä on muun muassa julkaistu postimerkki sekä lentotukialus USS Nimitz (CVN-68) ja Interstate 880 eli ”Nimitz Freeway” -moottoritie on nimetty hänen mukaansa.

  • Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
  • Walter Lord: Incredible Victory. HarperCollins, 1967. ISBN 0-06-092360-1
  • Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2
  1. a b c d Clark s.149
  2. The life and times of Fleet Admiral Chester W. Nimitz Plaquemine Post South. 15.4.2019. Arkistoitu 16.4.2019. Viitattu 26.5.2020. (englanniksi)
  3. Clark s.151
  4. Arni s.64
  5. Arni s.196-197