Charles Munch

Charles Munchin muistolaatta Louveciennesissa, Ranskassa.

Charles Munch [šarl mynš] (alk. Münch; 26. syyskuuta 1891 Strassburg, Saksa – 6. marraskuuta 1968 Richmond, Virginia, Yhdysvallat) oli ranskalainen kapellimestari, joka tunnettiin etenkin ranskalaisen musiikin johtajana. Hän ei kuitenkaan välittänyt taiteellisista maaerotteluista vaan tuli tunnetuksi myös Ludwig van Beethovenin, Ernest Blochin, Aleksandr Borodinin, Johannes Brahmsin, Joseph Haydnin, Franz Lisztin, Felix Mendelssohnin, W. A. Mozartin, Robert Schumannin, Sergei Prokofjevin, Pjotr Tšaikovskin ja Giuseppe Verdin tulkitsijana. Munchin maineikkainta työskentelyaikaa oli Bostonin sinfoniaorkesterin johtajuus 1949–1962.

Alun perin hänen sukunimensä oli Münch. Hän syntyi Saksan kansalaiseksi Strassburgissa (nykyään Ranskan Strasboug). Ensimmäisessä maailmansodassa hän palveli Saksan armeijan sotilaana. Toisen maailmansodan aikana hän kuitenkin oleskeli Pariisissa ja tuki vastarintaliikettä rahallisesti.

Munchin isoisä oli ollut opettaja ja urkuri. Isä taas toimi kuoronjohtajana ja urkurina ja tuli tunnetuksi etenkin Bach-tulkinnoistaan. Charles itse opiskeli Strassburgin konservatoriossa Hans Pfitznerin johdolla. Charles Munchin ensikonsertti viulistina oli vuorossa vuonna 1912. Samana vuonna hän aloitti Pariisissa opinnot Lucien Capet’n alaisuudessa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Munch opiskeli Carl Fleschin oppilaana Berliinissä. Sen jälkeen hän palveli konserttimestarina Strasbourgissa ja sittemmin Gewandhaus-orkesterissa Wilhelm Furtwänglerin ja Bruno Walterin toimiessa kapellimestareina.

Vuonna 1933 Munch muutti Pariisiin ja meni naimisiin kirjailija-kääntäjä Geneviève Mauryn kanssa. Munchista tuli Société philharmonique de Paris -orkesterin johtaja 1935, ja Société des Concerts du Conservatoire -orkesterin johtoon hän astui 1937. Hän myös opetti École normale de musique -oppilaitoksessa. Yhdysvaltoihin hänet kutsui ensimmäisenä New Yorkin filharmonikot. Bostonin sinfoniaorkesterin edessä hän kuitenkin johti ensikonserttinsa uudella mantereella joulukuussa 1946. New Yorkin -debyytti oli vuorossa seuraavassa kuussa, ja sitä seurasivat vierailut muidenkin amerikkalaisorkestereiden kapellimestarina.

Bostonin orkesterin musiikillisena johtajana hän toimi Sergei Koussevitzkyn jälkeen. Tämän 23-vuotiseksi venyneen jakson jälkeen hän palasi Ranskaan ja toimi vierailevana kapellimestarina eri orkestereissa. Hän kuoli kesken Amerikan-kiertueen, jota hän teki Pariisin orkesterin kanssa.

Charles Munchille johtaminen ei ollut niinkään ammatti kuin pyhä kutsumus. Kapellimestarit muodostivat hänen näkemyksensä mukaan eräänlaisen papiston, jonka tunnuksia olivat kuri, opiskelu, kieltäytyminen ja ylpeys. Musiikki oli aina ensimmäisellä sijalla. Hän ei välittänyt analysoida musiikin tekemisen saloja.

Ranskalaiset antoivat kapellimestarille lempinimen ”kaunis Charles” ja vuonna 1949 Elle-naistenlehden lukijat valitsivat hänet toiseksi mieluisimmaksi päivällisseuralaiseksi Winston Churchillin jälkeen.

Lähteet

• Great Conductors of the 20th Century -levysarjan kansilehti (Marc Mandel)

Kirjallisuutta

• Holoman, D. Kern: Charles Munch. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-977270-4