Chōshūn han
Chōshūn han (jap. 長州藩, Chōshū han) oli daimion hallitsema läänitysalue Japanissa Edo-kaudella. Se tunnettiin myös Hagin hanina (jap. 萩藩, Hagi han) sen pääkaupungin Hagin mukaan. Se sijaitsi Nagaton ja Suōn provinssien alueella ja käsitti siten nykyisen Yamaguchin prefektuurin. Hania hallitsi Mōri-klaani.[1] Sillä oli merkittävä rooli Tokugawa-bakufun viimeisinä vuosina.
Chōshūn alueen johtajat olivat Sengoku-kauden sotaherran Mōri Motonarin jälkeläisiä. Hän onnistui laajentamaan vaikutusvaltaansa koko Chūgokun alueelle ja miehitti yli 1 200 000 kokun arvoisen alueen. Kuolemansa jälkeen hänen pojanpojastaan Mōri Terumotosta tuli daimio, joka liittoutui Toyotomi Hideyoshin kanssa. Tämä oli kuitenkin virhe: Hideyoshin kuoltua Tokugawa Ieyasu voitti Toyotomin liittolaiset Sekigaharan taistelussa. Mōri-klaani siirrettiin alkuperäisestä kodistaan Akin provinssista Nagaton provinssiin (Chōshūhun), ja sen omistuksia supistettiin. Chōshūn hanista tulikin keskeinen alue Tokugawoja vastustaville voimille. Unelma Tokugawojen kaatamisesta toteutui kuitenkin vasta 1800-luvulla, kun Chōshūn han yhdisti voimansa Satsuman hanin ja heille ystävällismielisen hoviaatelin kanssa ja bakufu kaadettiin Boshin-sodassa. Hanien sotajoukot muodostivat myös keisarillisen Japanin armeijan ydinjoukon Meiji-restauraation jälkeen. Liittonsa kautta Chōshūn ja Satsuman edustajat olivat merkittävässä yhteiskunnallisessa ja poliittisessa asemassa Meiji- ja jopa Taishō-kauden ajan.lähde?
Chōshūn daimiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mōri Terumoto
- Mōri Hidenari
- Mōri Tsunahiro
- Mōri Yoshinari
- Mōri Yoshihiro
- Mōri Yoshimoto
- Mōri Munehiro
- Mōri Shigetaka
- Mōri Haruchika
- Mōri Narifusa
- Mōri Narihiro
- Mōri Narimoto
- Mōri Naritō
- Mōri Takachika
- Mōri Motonori
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Deal, William E.: Handbook to Life in Medieval and Early Modern Japan, s. 81. Oxford University Press, 2007. ISBN 9780195331264 Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chōshūn han Wikimedia Commonsissa