Carhartt
Carhartt | |
---|---|
Carharttin myymälä Sydneyssä |
|
Perustettu | 1889 |
Perustaja | Hamilton Carhartt |
Toimiala | vaatetusala |
Omistaja | Carharttin suku |
Kotisivu |
www |
Carhartt on yhdysvaltalainen vaatetusalan perheyhtiö. Se on perustettu vuonna 1889. Carharttin pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa[1]. Yritys on edelleen sen perustaneen Carharttin suvun omistuksessa.[2]
Alun perin Carhartt perustettiin valmistamaan työvaatteita, enimmäkseen haalareita, rautatietyöläisille 1890-luvulla. Myöhemmin Carharttin vaatteissa alettiin käyttää näkyvästi kulutusta kestäviä materiaaleja ja ratkaisuja, kuten paksuja lankoja, niittejä vahvistamaan kulutukselle alttiita saumoja ja erilaisia tulen, hankauksen ja vedenkestäviä materiaaleja. Carhartt tunnetaan edelleen Yhdysvalloissa erityisesti kestävistä työvaatteista, kuten takeista, haalareista, liiveistä, paidoista ja farkuista. Euroopassa Carhartt on profiloitunut lähinnä nuorison katuvaatteeksi.
Carharttin eurooppalainen markkinointi keskittyy taiteilijoiden, muusikkojen ja rullalautailijoiden tukemiseen. Yhdysvalloissa Carhartt on näkyvästi esillä perinteisten pohjoisamerikkalaisten urheilulajien kuten rodeon ja NASCARin yhteydessä.
Ruskea tunnusväri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Carhartt-vaatemerkin tunnusväriksi on muodostunut monissa sen tuotteissa käytetty keskiruskea sävy, hieman punertava tai kellertävä, joka muistuttaa nahan tai pronssin väriä. Sävy on käytännöllinen ja kestää hyvin likaa ja kulutusta. Carhartt Brown liittyy vahvasti brändin kestävyysimagoon ja työvaatteiden perinteeseen.[3]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]New Yorkin osavaltiossa vuonna 1855 syntynyt ja Michiganissa ja Wisconsinissa varttunut lääkärin poika Hamilton Carhartt ryhtyi vuonna 1882 huonekalualalle ensin Michiganin Gran Rapidsissä ja sitten Detroitissa. Hän vaihtoi pian kalustetukkunsa toimialan vaateteollisuuteen ja ryhtyi valmistamaan miesten työvaatteita.[1]
Vuoteen 1910 mennessä yritykseen kuului jo vaatetehtaat myös Atlantassa, Dallasissa ja San Franciscossa sekä Kanadan Walkervillessä ja Vancouverissa ja Englannin Liverpoolissa, sekä puuvillakehräämöt Etelä-Carolinassa ja Georgiassa. Vuonna 1925 Carharttin tehdas toimi myös Pariisissa. 1930-luvun lama supisti toimintaa kuitenkin niin, että jäljelle jäivät vain Atlanta, Detroit ja Dallas.
Vuonna 1937 Hamilton Carhartt kuoli autokolarissa ja yrityksen johtoon astui hänen poikansa Wylie. Seuraavaksi johdon peri vuonna 1959 tämän vävy Robert C. Valade, joka pani yrityksen kasvun vauhtiin. Hänen kaudellaan yhtiön liikevaihto kasvoi kahdesta miljoonasta dollarista vuonna 1960 noin 300 miljoonaan dollariin 1990-luvun puolivälissä. Tämä onnistui muun muassa ostamalla kilpailevia työvaatevalmistajia eri puolilta Yhdysvaltoja.[1]
1990-luvun taitteessa työvaatteet tulivat muotiin myös suuren yleisön arkivaatteina, mikä hyödytti Carharttia. Yritys osallistui ensi kertaa muotinäytöksiin New Yorkissa 1991, ja sen tuotteita esittelivät muun muassa Vogue- ja Harper’s Bazaar -muotilehdet. Kysynnän kasvu johti jopa toimitusvaikeuksiin. Vuonna 1997 Carhartt esitteli ensimmäisen naistenmallistonsa, ja kenkämerkiksi se laajeni vuonna 2004 yhteistyössä Red Wing -jalkinevalmistajan kanssa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Carhartt, Inc. International directory of company histories. Vol. 77, 2006, s. 77. Detroit, Michigan: St. James Press. Kirja Internet Archivessa. Viitattu 23.9.2024. (englanniksi)
- ↑ About Carhartt Carhartt. Viitattu 11.7.2024.
- ↑ Cole, Steven: What is Carhartt Brown? Work Attire Expert. 14.6.2023. Viitattu 24.9.2024.