Kultakala

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Carassius auratus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee karppikalaa. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Kultakala
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Karppikalat Cypriniformes
Heimo: Särkikalat Cyprinidae
Suku: Carassius
Laji: auratus
Alalaji: auratus
Kolmiosainen nimi

Carassius auratus auratus
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Kultakala Wikispeciesissä
  Kultakala Commonsissa

Kultakala (Carassius auratus auratus) on särkikaloihin kuuluva makeanveden kala. Tämä isokokoinen parvikala on ensimmäisiä ”kesytettyjä” kaloja, joka tuotiin Eurooppaan Kiinasta 1600-luvulla.

Kultakala on akvaariokaloista yksi pitkäikäisimmistä, ja se voi elää yli 25 vuotta ja kasvaa jopa 40 cm:n pituiseksi.[2]

Kultakala elää Keski-Aasiassa, Kiinassa ja Japanissa. Portugalilaiset toivat sen Eurooppaan ja 1700-luvulla Alankomaissa opittiin kalojen kasvatus.[3]

Kultakala on levinnyt ihmisen mukana muuallekin, mutta useat maat ovat raportoineet sen aiheuttaneen epäsuotuisia vaikutuksia alkuperäiseen luontoon.[4]

Kala on läheistä sukua ruutanalle ja hopearuutanalle, jota on pidetty aiemmin sen alalajina, ja se voi selvitä ja lisääntyä eri puolilla Eurooppaa. Suomea lähimmät luonnonvaraiset kannat ovat Saarenmaan rannikolla ja laji voi levitä lähivuosina Suomenkin etelärannikolle. Luonnossa lisääntyvä kultakala menettää muutamassa sukupolvessa punaisen värinsä.[3]

Käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultakalat ovat parvikaloja. Ilman parvea elävät yksilöt ovat värittömämpiä, arempia ja herkempiä sairauksille.[5] Kultakalat ovat ystävällisiä muita kaloja kohtaan, mutta saattavat syödä pienempiä kaloja kuten neontetroja, jos ne sattuvat osumaan tielle.

Vesiolot ja ravinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultakala suosii happamuudeltaan neutraalia ja emäksistä (pH 7,0–8,0) vettä ja kestää lämpötiloja +22:sta lähelle nollaa, toisin sanoen se on viileän veden kala. Luonnossa se syö äyriäisiä, hyönteisiä ja erilaisia kasveja. Akvaariotarvikkeiden joukosta löytyy niille suunnattuja erityisiä kultakalaruokahiutalesekoituksia. Kultakalaa on hyvä ruokkia useita kertoja päivässä, sillä sen mahalaukku on melko pieni, ja tyhjenee nopeasti. Kasvislisän tarjoaminen on tärkeää; kasvein koristellussa altaassa se järjestää asian toisinaan itse ja syö jopa limaa. Koska kultakala on hyvin suureksi kasvava parvikala, ei sitä missään nimessä voi pitää pyöreässä maljassa, kuten monissa elokuvissa ja sarjakuvissa tehdään. Muutamana syynä mainitaan lasimaljan pieni koko ja sen muoto, joka ilmeisesti hämää kalaa kuin kalaa. Kolmen kultakalan ryhmälle riittää jo 300-litrainen akvaario, mutta suuremmalle parvelle olisi suotuisaa hankkia vähintään 500-litrainen akvaario. Riittävän suuri uimatila on kultakalalle tärkeää. Jos haluaa pitää kotonaan kultakaloja, kannattaa harkita, pystyykö täyttämään tämän suureksi kasvavan viileänveden parvikalan elinvaatimukset.

  1. Huckstorf, V. & Freyhof, J.: Carassius auratus auratus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.8.2013. (englanniksi)
  2. Advice and welfare- pets- fish rspca
  3. a b Ojanharju, Pennanen: Hopearuutana ja kultakala tunkevat Suomenkin vesiin Helsingin Sanomat. 3.8.2004.
  4. Carassius auratus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
  5. Mikä kumman parvikala? www.faunatar.fi. Viitattu 2.4.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]