Cape Canaveral AFS SLC-17
| Space Launch Complex 17 | |||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Kompleksi 17 helmikuussa 2007 ennen THEMIS-satelliittikonstellaation laukaisua. |
|||||||||||||||||||||||||
| Laukaisukeskus | Cape Canaveral SFS | ||||||||||||||||||||||||
| Sijainti | |||||||||||||||||||||||||
| Lyhenne | SLC-17 | ||||||||||||||||||||||||
| Käyttäjä |
NASA USSF |
||||||||||||||||||||||||
| Pienin/suurin inklinaatio | 28° – 57° | ||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||
Cape Canaveral Air Force Station Space Launch Complex 17 (SLC-17), aiemmin Launch Complex 17 (LC-17) oli rakettien laukaisukompleksi Cape Canaveral Space Force Stationissa Floridassa. Kompleksia on käytetty vuosina 1958–2011 Thor- ja Delta-rakettien laukaisuihin.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thor
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alustan rakentaminen alkoi huhtikuussa 1956, ja alusta valmistui saman vuoden marraskuussa. Kummankin alustan rakentamiseen kului noin 3,5 miljoonaa dollaria.[3] Ensimmäinen PGM-17 Thor -ohjus laukaistiin 25. tammikuuta 1957[3][4][5] kompleksin alustalta 17B. Lento päättyi tosin raketin pudottua takaisin laukaisualustalle ja räjähdettyä. A-alustan ensimmäinen laukaisu tapahtui yli puoli vuotta myöhemmin 30. elokuuta 1957.[1] Huhtikuusta 1958 alkaen A-alustaa käytettiin erilaisten luotainten ja satelliittien laukaisuun, ja saman vuoden elokuussa siirryttiin päivitettyyn Thor-Able I -rakettiin, joka laukaisi muun muassa kolme Pioneer-luotainta. Muita alustalta laukaistuja hyötykuormia olivat muun muassa Explorer, Transit, ja TIROS-satelliitit. Tammikuussa 1959 siirryttiin jatkokehitettyyn Thor-Able II -rakettiin, ja huhtikuussa 1960 tästä edelleen kehitettyyn Thor-Ablestariin.[3] Ensimmäinen kiertoradan saavuttanut lento tapahtui 13. huhtikuuta 1960, kun Thor-Ablestar -raketti vei Transit 1B -satelliitin kiertoradalle.[1]
Delta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alustojen muutostyöt Delta-laukaisuja varten käynnistyivät 1960-luvun alulla. Ensimmäinen Delta-raketti nousi A-alustalta 13. toukokuuta 1960. Raketti laukaisi tuolloin Telestar 1:n, josta tuli ensimmäinen kaupallinen tietoliikennesatelliitti. B-alustan ensimmäinen Delta-laukaisu tapahtui muutama vuosi myöhemmin 1. heinäkuuta 1962. Kompleksia käytettiin syyskuusta 1963 helmikuuhun 1965[3] kaikkiaan kuuteen ASSET-paluukapselin koelaukaisuun. Kapselin oli tarkoitus demonstroida X-20 Dynasoar -projektiin liittyviä teknologioita.[1] ASSET-ohjelman päätyttyä alusta siirtyi Yhdysvaltain ilmavoimilta NASAlle. Alusta siirtyi takaisin ilmavoimille vuonna 1988 Delta II -lentoja varten. Ensimmäinen Delta II -laukaisu tapahtui 14. helmikuuta 1989 SLC-17A:lta ja 14. helmikuuta 1990 SLC-17B:ltä.[3]
Alustan suojabunkkerin käyttö päättyi Delta II -raketille 17A-alustalla sattuneen onnettomuuden jälkeen,[3] ja lennonjohto siirtyi edellisen vuoden kesäkuussa valmistuneeseen uuteen, Delta III:a varten rakennettuun lennonjohtokeskukseen.[6] B-alusta modifioitiin vuonna 1997 Delta III -laukaisuja varten.[3] Raketti tosin tuhoutui kahdella ensimmäisellä laukaisullaan ja epäonnistui massasimulaattorin viemisessä halutulle radalle kolmannella lennollaan, minkä jälkeen raketin jatkokehityksestä luovuttiin. B-alusta oli Delta III:a varten tehtyjen modifikaatioiden ansiosta ainoa alusta, jolta pystyttiin laukaisemaan raskaampi Delta II Heavy -raketti, jolla laukaistiin muun muassa Mars-mönkijät Spirit ja Opportunity.[1] SLC-17A:n viimeinen laukaisu tapahtui 24. maaliskuuta 2009, kun Delta II -raketti laukaisi GPS IIR -satelliitin kiertoradalle.[2] SLC-17B:n viimeinen laukaisu tapahtui 10. syyskuuta 2011, kun Delta II laukaisi NASAn GRAIL-kuumission avaruuteen.[1] Alustan suojabunkkerin purkutyöt päättyivät joulukuussa 2013.[3]
Alustojen kiinteät ja liikuteltavat laukaisutornit purettiin hallitulla räjäytyksellä heinäkuussa 2018. SLC-17:n ja läheisen LC-18 on vuokrannut yksityistä kuulaskeutujaa kehittävä Moon Express, joka suunnitteli vuoden 2018 tilanteessa testaavansa laskeutujaansa LC-18:lla.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Graham, William: Delta II launches with moon-bound GRAIL spacecraft nasaspaceflight.com. 10.9.2011. NASASpaceflight. Viitattu 2.3.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Graham, William: Delta II launches penultimate GPS-IIR satellite nasaspaceflight.com. 24.3.2009. NASASpaceflight. Viitattu 2.3.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Launch Complex 17 afspacemuseum.org. Air Force Space and Missile Museum. Arkistoitu 7.4.2016. Viitattu 2.3.2016. (englanniksi)
- ↑ About Launch Complex 17 ksc.nasa.gov. NASA. Arkistoitu 11.7.2010. Viitattu 2.3.2016. (englanniksi) (archive.org)
- ↑ Rhian, Jason: Cape Canaveral’s Space Launch Complex 17’s historic career draws to a close spaceflightinsider.com. 30.12.2013. Spaceflight Insider. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 2.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Space Launch Complex 17 spaceflightnow.com. Spaceflight Now Inc. Viitattu 2.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Clark, Stephen: Towers at historic Florida launch pad toppled spaceflightnow.com. 12.7.2018. Spaceflight Now. Viitattu 23.2.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cape Canaveral AFS SLC-17 Wikimedia Commonsissa
| Cape Canaveral SFS · Kennedyn avaruuskeskus · Spaceport Florida |
| Alustat |
LC-1 · LC-2 · LC-3 · LC-4 · LC-5 · LC-6 · LC-9 · LC-10 · LC-11 · LC-12 · LC-13 · LC-14 · LC-15 · LC-16 · SLC-17 · LC-18 · LC-19 · LC-20 · LC-21 · LC-22 · LC-25 · LC-26 · LC-29 · LC-30 · LC-31 · LC-32 · LC-34 · LC-36 · SLC-37 · LC-39 · SLC-40 · SLC-41 · LC-43 · LC-45 · SLC-46 |
|---|---|
| Muut |
Atlantic Missile Range drop zone · Cape Canaveral Mobile Launch Area · CCSFS Skid Strip · Eastern Test Range SLBM Launch Area · Grand Turk Island drop zone · Patrick SFB · SLF |