Canzio
| Canzio | |
|---|---|
| Kirjoittaja | Aleksis Kivi |
| Kirjoitettu | 1867–1869[1] |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Tyylilaji | tragedia |
| Aihe | rakkaus, murha, mustasukkaisuus, petos |
| Tapahtumapaikka ja -aika | Italiassa Canzion perintölinnassa ja sen ympäristössä lähellä Arnon virtaa |
| Kantaesitys | 23. maaliskuuta 1901[2] |
| Kantaesityspaikka | Suomalainen Teatteri[2] |
| Henkilöt | |
| Henkilöt |
|
Canzio on Aleksis Kiven vuosina 1867–1869 kirjoittama viisinäytöksinen tragedia. Näytelmän suomenkielinen kantaesitys annettiin Suomalaisessa Teatterissa keväällä 1901.[2] Kiven tuotantoa käsittelevässä tutkimuksessa Canzio on usein sivuutettu lyhyin maininnoin. Teoksen italialainen maisema ja tematiikka keskiaikaisine sotatovereineen on antanut aiheen uumoilla, että se on saanut alkusysäyksensä Kaarlo Bergbomilta, tunnetulta Kiven tekstien muokkaajalta.[3] Canziossa on vahvoja piirteitä italialaisesta rosvoromantiikasta ja rosvonäytelmistä, joissa pohditaan uskonnollisia ja moraalisia kysymyksiä. Nähtävissä on myös vaikutteita William Shakespearen italialaisaiheisista teoksista[4]
Kirjoittaminen ja julkaisu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kivi kirjoitti alkuvuodesta 1868 ystävälleen August Robert Svanströmille saavansa pian valmiiksi viisinäytöksisen tragedian, jonka tapahtumapaikka on Arnon ranta Toscanassa. Kesäkuussa Kivi uumoili teoksen ilmestymisen viivästyvän "epämääräiseen tulevaisuuteen". Vuonna 1869 käsikirjoitus oli päätynyt Bergbomin haltuun, mutta elokuun kymmenentenä päivätyssä kirjeessään Kivi pyytää käsikirjoitusta takaisin. Canzio julkaistiin vasta 1897. Se ei edusta Kiven vahvinta tuotantoa; sen syntyyn lienee vaikuttanut Karkurien saama myönteinen vastaanotto.[5][2]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Canzio tapahtuu suurten sisällisten puoluesotien jälkeisenä aikana. Nuori meriupseeri Canzio on ollut kolme vuotta Neapelin sotakoulussa ja on palaamassa kotilinnaansa. Häntä odottavat sisar ja morsian. Matkalla Canzio kohtaa rosvoruhtinas Vincention lesken, lumoavan kauniin Flaminian, joka on murhannut hänen isänsä, ja jonka oikea nimi on Marcia. Canzio ei tosin tunnista Flaminiaa, vaan joutuu tämän kauneuden pauloihin. Hän unohtaa morsiamensa Mariamnen ja viilenee siskoaan Rachelia kohtaan. Rachel tulee lopulta hulluksi ja Mariamne päätyy luostariin. Flaminiaa eli Marciaa yritetään häätää paikkakunnalta - turhaan.[6]
Canzion ystävä Claudio tulee loukanneeksi Marciaa siinä määrin, että Canzio haastaa Claudion kaksintaisteluun. Marcia ottaa ohjat käsiinsä ja päättää myrkyttää Claudion, sillä tämä on ainoa, joka tietää hänen olevan murhaaja. Ennen kuolemaansa Claudio ehtii kertoa Canziolle totuuden Marciasta. Tyrmistynyt Canzio tajuaa tulleensa petetyksi ja kohdelleensa kaltoin Rachelia, Mariamnea ja Claudiota. Hän päättää sovittaa virheensä ja tappaa itsensä. Rachel kuolee hänen vierelleen Marcian miekasta saaneena. Pakoa yrittävä Marcia jää kiinni, mutta hänen onnistuu jälleen paeta ja hän tekee itsemurhan. Mariamne jää eloon viettämään yksitotista luostarielämää.[7]
Ensimmäinen näytös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paikka: Lehtimetsäinen seutu; perillä näkyy virta ja taaempana kallioinen tienoo.
Rachel ja Mariamne odottavat Canziota palaavaksi. Mariamne arvelee hänen tulevan maitse, "elleivät surmanneet häntä ryövärit janoissaan kullan ja veren", Rachel virkkoo peloissaan. Canzion ja Rachelin setä Varro tulee lavalle. Varro tuo mukanaan ylioppilas Angelon Calabriasta. Hän kertoo veljensä väkivaltaisesta kuolemasta. Myös Claudio kertoo kokemuksistaan Etelä-Italiassa. Canzio saapuu Marcia mukanaan. "Minä otan sinun siipieni suojaan, huolimatta ehkä herätänki mustakivun raivottaret huoneessani", Canzio selittää Marcialle.[8]
Toinen näytös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paikka: Avara, vanhanaikainen sali Canzion linnassa.
Claudio ja Marcia käyvät keskustelua. Claudio tietää Marcian olevan Canzion isän murhaaja. "Mutta tietkäät, että tämä on sen miehen huone, jonka isän te olette murhanut", Claudio kertoo Marcialle. Canzion välit Racheliin ja Mariamneen viilenevät, joten Marcia on päässyt tavoitteeseensa. "Miksi kolkutti rukoillen linnamme portille se, joka oli linnanherran sydämmen herra?", Rachel kysyy Marcialta.[8]
Kolmas näytös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paikka: Avoin paikka puistossa lähellä Canzion linnaa.
Mariamne on päättänyt mennä luostariin. Claudio ja Varro haluavat Marcian häipyvän. "Me annamme teille rahaa ja luotettavan suojellusmiehen tiellenne myötä", Claudio lupaa Marcialle. Canzion ja Claudion välit rikkoutuvat.[8]
Neljäs näytös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paikka: Sama kuin ensimmäisessä näytöksessä.
Claudio ja Canzio taistelevat. Claudio kertoo Canziolle totuuden: "Marcia on tosin Albericon leski, mutta Albericus kuoli ryöväri Vincenziona ja Marcia oli Flaminia, joka tappoi sinun isäs". Claudio kuolee saamaansa myrkkyyn. Suomukset putoavat Canzion silmiltä: "Ah, lystillistä! Kohta on Canzio kaiken Italian syntipukki", hän virkkoo epätoivoissaan.[8]
Viides näytös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paikka: Sama huone kuin toisessa näytöksessä.
Tunnelma linnassa on synkistynyt, mitä Angelo kommentoi näytöksen alussa. Marcia on kadonnut, Canzio haluaa häntä rangaistavan. Canziosta on tullut hylkiö. Marcia kertoo Canziolle: "Niin, minä murhasin isäs, laskin hänen verensä ahneeseen multaan alas, josta huutakoon se kostoa aina taivaaseen asti. Sen tein, mutta tee nyt sinä kostosi teos." Canzio surmaa itsensä. Marcia surmaa Rachelin Canzion miekalla. Paikalle tulee poliisimies, jolle Pisano suuttuu, koska Marcia on päässyt karkuun. Poliisi rauhoittaa tilanteen kertomalla, että Marcia makaa kuolleeksi ruhjoutuneena jyrkänteen kupeessa. Mariamne haluaa rukoilla Rachelin ja Canzion ruumiiden äärellä.[8]
Esitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Canzio on näytelty harvoin. Kantaesitys oli Suomalaisessa Teatterissa lähes kolme vuosikymmentä Kiven kuoleman jälkeen. Maaliskuussa 1901 esitetyn tuotannon ohjasi Jalmari Finne. Roolitus oli: Oskari Salo (Canzio), Kirsti Suonio (Rachel), Eino Salmela (Varro), Tyyne Finne (Mariamne), Elli Malm (Marcia), Knut Weckman (Claudio), Evert Suonio (Angelo), Hemmo Kallio (Gregorio) ja Otto Närhi (Giotti).[2]
Seuraavaa ammattiteatteriesitystä saatiin odottaa lähes kuusikymmentä vuotta. Canzio näyteltiin Intimiteatterissa 1959–1960. Jälleen kului vuosikymmeniä ennen seuraavaa Canzio-tulkintaa: Veikko Jääskeläinen ohjasi kappaleen Joensuun Kaupunginteatteriin 1984, katsojia se sai noin 2 700. Samana vuonna Canzio näyteltiin myös Helsingin Kaupunginteatterissa; siellä se keräsi katsojia noin 12 500.[2] Vuonna 1984 tuli kuluneeksi 150 vuotta Kiven syntymästä.
Hanna Lekanderin sovittama ja ohjaama Canzio esitettiin Kivi-juhlilla Nurmijärven Taaborinvuorella 10 esityksessä 29.6.-23.8.2023.lähde?
Huomioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viljo Tarkiainen vertaa Canzion syyllisyyden taakkaa Kullervoon, ja päättelee Canzion taakan olevan raskaampi. Canzio on pettänyt koko lähipiirinsä ja saanut koko ympäristön vihat niskoillensa. Pitääpä hän itseään koko Italian syntipukkina. Lukijan näkökulmasta Canzio on kuitenkin varsin viaton. Kivi ei perustele hänen rikoksiaan uskottavasti - hänen virheensä tuntuvat kumpuavan hänen heikosta luonteestaan. Onnettomuudet yksinkertaisesti vain tapahtuvat hänelle. Myös Marciaa Tarkiainen pitää psykologisesti epäuskottavana. Marcia on viettelevä lumoojatar ja femme fatale, mutta ei uskottava. Myös muita Canzion henkilöitä Tarkiainen pitää epäuskottavina. Canzion ja Rachelin setä Varro on ainoa realistisesti kuvattu hahmo. Suorasukaisuudessaan Varrossa on piirteitä Karkurien pehtoori Martista.[9]
Myös paikan- ja epookinkuvaus jää ontoksi. Kiven mielikuvitus ei saa italialaisia hahmoja riittävän eloisiksi. Tarkiainen arvioi Canzion sovinnaiseksi "miekka- ja kaapunäytelmäksi", jonka pelastaa ainoastaan dialogin lyyrinen väkevyys ja tunnelmien vahvuus. Tarkiainen rinnastaa Canzion ruotsalaisen runoilijan Stagneliuksen näytelmiin, joissa lyyrinen lataus tukahduttaa draamallisen toiminnan ja tekee rakenteesta epäselvän.[10]
Italian aatelisto oli Kivelle varsin vieras aihe, mutta hän ei empinyt tarttua siihen. Kivellä ei ollut empiiristä kokemusta Suomen suuriruhtinaskunnan ulkopuolelta, vaan hän oli hankkinut kaiken tietonsa kirjallisuudesta. Italialaisaiheen hallintaa hankaloitti myös monimutkainen ja monihaarainen juoni.[4]
Henkilöiden nimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useat Canzio-näytelmän henkilöiden nimistä on mukaeltu Shakespearen näytelmistä, etenkin komediasta Mitta mitasta, jossa esiintyvät Angelo, Claudio, Mariana (Mariamne) ja Vincentio. Itse päähenkilö eli Canzio sekä Giotti, Gregorio, Marcia ja Rachel osoittavat kuitenkin toisaalle. Rachel saattaa viitata Raamattuun.[11]
Canzio on italialainen miehennimi, jonka alkuperästä ei ole täyttä varmuutta. Se saattaa johtua latinan sanasta cantus (laulu) tai kaupunginnimestä Cantium, joka on kaakkoisenglantilaisen Kentin latinankielinen nimi. Canzio on myös sukunimi, tosin harvinainen. Sen kantajia on lähinnä Apuliassa ja Liguriassa.[12]
Varro on muinaisten roomalaisten cognomen, ja sattumalta myös suomenkielisen varrota-verbin yksikön toisen persoonan imperatiivi. Nykyitaliassa Varroa ei juurikaan tavata. Mariamne on Herodesten hallitsijasuvussa yleinen naisennimi. Marcia viittaa espanjaan ja portugaliin. Nimen italiankielinen muoto on Marzia, sen kantajia on etenkin Pohjois- ja Keski-Italiassa. Claudio on yleinen miehennimi, varsinkin Pohjois-Italiassa. Enkeliä tarkoittava Angelo on vielä yleisempi, sitä kannetaan etenkin Lombardiassa. Gregorio on puolestaan harvinainen miehennimi. Sukunimenä se painottuu yhtäältä Luoteis-Italiaan, toisaalta Campaniaan ja Sisiliaan. Sukunimi Giotti keskittyy 2000-luvun Italiassa vahvasti Toscanan alueelle.[13][14][15][16][17][18]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tarkiainen, Viljo: Aleksis Kivi : elämä ja teokset. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1950.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KIVEN TEOKSET : Canzio Nurmijärven kunnan kulttuuripalvelut. Arkistoitu 12.11.2018. Viitattu 27.1.2019.
- ↑ a b c d e f Ilona-tietokanta : Esityshaku: Canzio Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 27.1.2019.
- ↑ Paavolainen, Pentti: Nuori Bergbom : Kaarlo Bergbomin elämä ja työ I: 1843–1872 (s. 358 ja 359) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. Arkistoitu 23.9.2020. Viitattu 28.1.2019.
- ↑ a b Tarkiainen, s. 330
- ↑ Tarkiainen, s. 329 ja 330
- ↑ Tarkiainen, s. 331
- ↑ Tarkiainen, s. 331 ja 332
- ↑ a b c d e CANZIO; SELMAN JUONET Project Gutenberg. Viitattu 27.1.2019.
- ↑ Tarkiainen, s. 332 ja 333
- ↑ Tarkiainen, s. 333
- ↑ Tarkiainen, s. 330 ja 331
- ↑ Diffusione del cognome Canzio Cognomix.it. Viitattu 30.1.2019.
- ↑ Mappa del nome Marzia Nomix.it. Viitattu 30.1.2019.
- ↑ Mappa del nome Claudio Nomix.it. Viitattu 30.1.2019.
- ↑ Mappa del nome Angelo Nomix.it. Viitattu 30.1.2019.
- ↑ Diffusione del cognome Gregorio Cognomix.it. Viitattu 30.1.2019.
- ↑ Mappa del nome Gregorio Nomix.it. Viitattu 30.1.2019.
- ↑ Diffusione del cognome Giotti Cognomix.it. Viitattu 30.1.2019.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kivi, Aleksis: Canzio. Kriittinen editio. (Toim. Juhani Niemi (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma, Jyrki Nummi ja Pentti Paavolainen) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019.