CIM-10 Bomarc

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bomarc-ohjus

CIM-10 Bomarc oli Boeingin Yhdysvaltain ilmavoimille valmistama maasta laukaistava ilmatorjuntaohjus. Sen ensilaukaisu tapahtui 24. helmikuuta 1955. Boeingin ohella ohjuksen kehitystyöhän osallistui Michiganin yliopisto. Boeing valmisti vuosien 1957 ja 1964 välisen aikana kaikkiaan 700 Bomarc-ohjusta ja niihin 420 laukaisujärjestelmää. Ohjukset olivat käytössä 1970-luvun alkuvuosiin saakka.[1]

Bomarc-kriisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bomarc Kanadan ilmavoimien tunnuksilla varustettuna.

Yhdysvallat ja Kanada solmivat vuonna 1957 NORAD-sopimuksen, joka johti John Diefenbakerin konservatiivihallituksen päätökseen sijoittaa Kanadan alueelle Bomarc-ohjuksia. Kanada vastaanotti 56 ohjusta, jotka sijoitettiin La Macazaan, Quebeciin ja North Bayhin, Ontarioon. Ohjusten hallinnasta vastasi NORAD. Päätöstä tehtäessä hallitus ei ollut kuitenkaan tehnyt selväksi, että ohjukset oli tarkoitus varustaa ydinkärjillä. Asian tultua julki vuonna 1960, syntyi väittelyä tulisiko Kanadaan sijoittaa ydinaseita. Viivytys huononsi Kanadan ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita. Päätös ydinkärjistä viipyi vuoteen 1963, jolloin ne hyväksyi uudeksi pääministeriksi nousseen Lester B. Pearsonin johtama liberaalihallitus, ja ydinkärjet toimitettiin laukaisupaikoille 31. joulukuuta 1963. Päätös oli kuitenkin tehty vastahakoisesti ja vuonna 1969 valtaan noussut Pierre Trudeaun hallitus kumosi sen. Kanadassa Bomarcit poistettiin käytöstä vuoteen 1972 mennessä.[2]

Asetyypille tapahtuneet onnettomuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7.6. 1960 syttyi tuleen Bomarc-A tyyppinen ohjus McGuiren lentotukikohdassa kun ohjuksen nesterakettimoottoreita oltiin tankkaamassa. Aseen ydinlatauksesta pääsi karkaamaan plutoniumia, joka saastutti tukikohdan aluetta. Se peitettiin betonoinnilla sekä asfaltoinnilla.

Säiliöitten pitäminen täysinä olisi aihettanut korroosiota. Täyttäminen oli taasen hidasta sekä vaarallistakin, mikä teki aseen toimintavalmiuden heikoksi.[3]

Tekniset tiedot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • kärkiväli: 5,54 m
  • halkaisija: 89 cm
  • pituus: 13,72 m
  • arvioitu lentopaino: 7 250 kg
  • huippunopeus: yli 2,5 machia
  • toimintamatka: yli 640 km
  • kattokorkeus: yli 24 km
  • moottorit: 50 000 lb rakettimoottori lähtöä varten, kaksi 12 000 lb Marquardt-ramjettia lentoa varten
  • aseistus: ydinkärki, tyyppiä W-40 (7–10 kT)[3]

Lähde: [1]

  1. a b Morgan, Mark: California and the Cold War: Bomarck in California The California State Military Museum. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  2. Boyko, John: Bomarc Missile Crisis 7.2.2006 / Päivitetty 25.8.2021. The Canadian Encyclopedia. Viitattu 6.3.2022. (englanniksi)
  3. a b Lappi, Ahti: Ilmatorjunta Kylmässä Sodassa, s. 62, Ilmatorjuntasäätiö, 2003, Jyväskylä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]