CISV
CISV (alun perin Children’s International Summer Villages) on sitoutumaton vapaaehtoisvoimin toimiva globaalikasvatusjärjestö. CISV järjestää paikallista, kansallista ja kansainvälistä toimintaa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]CISV sai alkunsa vuonna 1950 yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologi Doris Allenin aloitteesta. Allen perusti järjestön, joka sai nimekseen Children’s International Summer Villages, ja jonka ajatuksena oli rakentaa rauhanomaisempaa maailmaa järjestämällä toimintaa lapsille.
CISV-toiminta alkoi 11-vuotiaista, sillä tämänikäiset lapset olivat Doris Allenin mukaan oikeassa kehityksellisessä vaiheessa: riittävän itsenäisiä, mutta yhä avoimia ja ennakkoluulottomia ystävystymään erilaisten ihmisten kanssa. Allen uskoi myös, että tehokkainta on ensisijaisten kokemusten kautta tapahtuva oppiminen. Näin muodostuivat CISV:n kasvatukselliset periaatteet sekä arvot: ystävyys, yhteistyö, avoimuus, innostavuus ja aktiivisuus.
Ensimmäinen kesäkylä (Village) järjestettiin 11-vuotialle lapsille Yhdysvalloissa, Cincinnatissa. Leiriin osallistui ryhmiä kahdeksasta eri maasta. Ensimmäisen kesäkylän jälkeen vastaavia leirejä on pidetty yli 1400 ja nykyään CISV toimii yli 70 maassa. CISV sai osakseen kansainvälistä tunnustusta vuonna 1979, kun Doris Allen nimettiin ehdokkaaksi Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Vuodesta 1951 lähtien yli 190 000 ihmistä on osallistunut yli 5000 kansainväliseen ohjelmaan. Vuonna 2006 järjestöstä ryhdyttiin käyttämään pelkästään lyhennettä CISV, sillä alkuperäinen nimi koettiin liian rajoittavaksi.
CISV Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen CISV aloitti toimintansa Mannerheimin Lastensuojeluliiton alaisuudessa vuonna 1953, jolloin Suomesta osallistui ensimmäistä kertaa lapsiryhmä kansainväliselle Village-leirille. Ensimmäinen paikallisyhdistys perustettiin vuonna 1959 Helsinkiin, ja Suomen CISV-liitto sai alkunsa 1963.
Tällä hetkellä paikallisyhdistyksiä on kuusi: Helsinki (per. 1959), Lappeenranta (per. 1977), Naantali (per. 1975), Porvoo (per. 1964), Tampere (per. 1965) ja Vaasa (per. 2002). Vuosien varrella CISV on toiminut myös Mäntsälässä, Kankaanpäässä ja Jyväskylässä.
Ideologia ja toimintamuodot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]CISV:n ideologia perustuu aktiiviseksi maailmankansalaiseksi kasvamiseen. CISV:n ideologian mukaan maailmankansalaisuus edellyttää erilaisten tietojen, taitojen ja asenteiden omaksumista, joiden pohjalta kasvatukselliset ohjelmat ovat saaneet tavoitteensa. Toiminnassa käytetään neljää eri sisältöaluetta (ihmisoikeudet, kestävä kehitys, konfliktien ratkaisu sekä monimuotoisuus), jotka vuorottelevat eri vuosina pääteemana. Ohjelmat rakennetaan David A. Kolbin kokemuksellisen oppimisen teoriaan pohjautuen. Myös vastuullisuuteen ja johtajuuteen kasvaminen kuuluu osaksi toimintaa. Vastuullisuutta ja johtajuutta sisällytetään kaikkiin ohjelmiin mm. antamalla nuorille vapaus suunnitella osa ohjelmasta tai leirin aikataulusta.
Junior Branch
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki CISV:n 15-25 -vuotiaat kuuluvat Junior Branchiin (JB). JB-toimintaa (kuten leirejä ja erilaisia tapahtumia ja tempauksia) järjestetään sekä paikallisella että kansainvälisellä tasolla, ja vastuu toiminnasta on aina nuorilla itsellään. JB:n tavoitteena on kehittää johtajuutta, organisointikykyä ja vastuullisuutta, mutta myös pitää hauskaa muiden CISV:läisten kanssa.
Suomessa JB-toimintaa ohjaa kaksi NJR:ää (National Junior Representative). NJR:n kausi on kaksivuotinen, ja valinta tapahtuu kerran vuodessa, joten joka vuodelle on sekä junior- että senior- NJR.