C-kasetti
C-kasetti (engl. Compact Audio Cassette, Music Cassette) on hollantilaisen elektroniikkavalmistajan Philipsin vuonna 1963[3] markkinoille tuoma analoginen äänen tallennukseen tarkoitettu tallennusväline. Sen keksijä oli hollantilainen insinööri Lou Ottens.[4] Äänen tallennuksen lisäksi C-kasettia on käytetty myös tietokoneiden tiedontallennusvälineenä. C-kasetti koostuu kahdesta kelasta ja niiden välillä liikkuvasta magneettisesta nauhasta.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]C-kasettia oli alun perin tarkoitus käyttää vain puheen ja muun ei-musiikillisen äänen tallentamiseen. Siitä muodostui kuitenkin merkittävä väline musiikin tallennukseen ja toistoon 1960-luvun lopulta 1990-luvun alkupuolelle. Tähän vaikutti C-kasetin ja C-kasettinauhureiden edullinen hinta, kaikkien merkittävien elektroniikkavalmistajien standardin hyväksyminen ja myöhemmin kehitetyt taustakohinaa merkittävästi vähentävät Type A, B ja C Dolby -kohinavaimennustekniikat. C-kasetin nopeaa yleistymistä edisti myös se, että kasetin kehittäjä Philips myönsi ilmaisen lisenssivalmistuksen kaikille halukkaille elektroniikkavalmistajille kasettijärjestelmän ensiesittelyn jälkeen Berliinin messuilla vuonna 1963.[5]
Suomessa valmiiksi äänitetty C-kasetti oli 1970- ja 1980-luvulla yleensä LP-levyn eli vinyylilevyn, 1990-luvun alkupuolella CD-levyn rinnakkainen julkaisumuoto. 1970-luvun puolessavälissä äänitteitä myytiin Suomessa suunnilleen yhtä paljon kasetteina kuin LP-levyinäkin, kun kasettien osuus muissa maissa oli vajaan viidenneksen luokkaa[6]. 1980-luvulla tuli markkinoille Sony Walkman ja muita ”korvalappustereoita” eli pieniä kannettavia kasettisoittimia[2]. C-kasettien myynti oli huipussaan vuonna 1988.
Nykyään CD- ja DVD-levyt ovat länsimaissa lähes kokonaan syrjäyttäneet äänikasetit musiikin jakelumediana. Kuolevaksi luullun C-kasetin myynti kääntyi kuitenkin 2000-luvun ensikymmenluvulla nousuun, koska monet ihmiset erityisesti Afrikassa ja Etelä-Amerikassa eivät olleet halukkaita vaihtamaan vanhoja C-kasettisoittimiaan uudempiin CD-, DVD- ja MP3-formaatteja tukeviin soittimiin.[7]
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
C-kasettien tallennuskapasiteetti ilmoitetaan minuutteina, ja yleisimmät tallennuskapasiteetit ovat 60, 90 ja 120 minuuttia (kaksipuoleisuuden vuoksi siis 2×30, 2×45 ja 2×60 min). Minuuttimäärät eivät ole täsmällisiä, sillä kaseteissa on tallennusaikaa yleensä aina muutama ylimääräinen minuutti ilmoitetun keston lisäksi. 120 minuutin C-kasetit jäivät harvinaisiksi, ja monet laitevalmistajat jopa kielsivät käyttämästä niitä nauhureissaan, koska nauhan ohuus aiheutti venymis- ja katkeamisongelmia. Heikkolaatuisiin ja hieman kuluneisiin nauhurimalleihin suositeltavin vaihtoehto on 60 minuuttia; toisinaan jo 90 minuutin nauha ei pyöri tällaisessa laitteessa oikealla nopeudella.
Tavallisen rautaoksidinauhan kaistanleveys normaalinopeudella (4,76 cm/s)[1] on noin 16 kHz. Yleisimmin nauhaan tallennetaan analogista ääniraitaa.
C-kasetteja myytiin kulta-aikanaan paljon sekä valmiiksi äänitettyinä että äänittämättöminä. Tyhjistä kaseteista voi äänityksen jälkeen poistaa ohuet muoviläpät kasetin yläosassa olevien reikien päältä, jolloin voi estää sen, että nauhalle äänitettäisiin vahingossa uudelleen entisen päälle. Mikäli tällä tavoin käsiteltyä kasettia – tai valmiiksi äänitettyä kasettia – haluaa käyttää uuteen taltiointiin, on kyseiset reiät peitettävä teipillä tai muulla materiaalilla.[1]
C-kasetin ja CD-levyn vertailua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
C-kaseteilla on CD-levyihin nähden se hyvin suuri etu, että C-kaseteille on helppo tallentaa äänimateriaalia itse. Lisäksi C-kaseteissa ei ole laajaa helposti naarmuuntumisesta vaurioituvaa pintaa, joten niiden käsittelyssä ei tarvitse olla yhtä varovainen kuin CD-levyjen tai vinyylilevyjen käsittelyssä. Etuja ovat myös kasetin yksinkertainen valmistustapa, edullinen hinta ja pieni koko.
Kasettinauhojen merkittävimmät ongelmat liittyvät ääninauhan venymiseen, nauhan kietoutumiseen nauhurin sisälle, toistuvien äänitys- ja toistokertojen myötä magneettinauhan äänenlaatua heikentäviin häiriöihin sekä kasettinauhurin äänipään kulumiseen ja likaantumiseen. Viallinen C-kasettinauhuri saattaa vetää nauhan ulos ja sitä kautta joskus tehdä koko kasetin täysin kuuntelukelvottomaksi.[1] Lisäksi CD-levyllä on C-kasettiin verrattuna se etu, että CD-levyn saa helposti alkamaan minkä tahansa sillä olevan musiikkikappaleen alusta, kun C-kasettia joutuu kelaamaan ja on vaikea löytää haluamansa kappaleen alkua, jos haluaa aloittaa kuuntelemisen muun kuin ensimmäisen kappaleen alusta. Edellä mainittu on hyvin yleinen C-kasetti nauhurien ominaisuus, mutta stereo järjestelmien C-kasetti dekit kehittyivät lopulta siten että dekki tunnistaa nauhalla tyhjän kohdan jolloin pystyy hyppäämään eteenpäin yksi biisi kerrallaan tai useita. Kyseinen ominaisuus oli ainakin aiwa merkin tupladekki stereo nauhurissa.
Esimerkkejä käytöstä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2000-luvulla C-kasetteja on käytetty autoissa, joista löytyy vielä kasettiradio. Autokäytössä kasetti on suhteellisen luotettava muun muassa kylmissä olosuhteissa sekä huonossa ajomaastossa, koska se ei ole erityisen arka tärinälle. Niin ikään soittimen ei tarvitse sisältää sähköhäiriöille herkkää digitaalitekniikkaa. Britanniassa poliisi käytti C-kasetteja kuulustelujen tallennukseen, sillä se ei pitänyt digitaalitekniikkaa tarpeeksi luotettavana. Vielä vuonna 2011 90% kuulusteluista tallennettiin C-kaseteille.[7][8]
Iranin islamilainen vallankumous sai alkunsa 1970-luvun lopulla Ajatollah Khomeinin maanpakopaikastaan Ranskasta lähettämillä C-kaseteilla. Niille oli tallennettu poliittisia puheita, joita monistettiin Iranissa kasetilta toiselle, jolloin viesti saatiin jaettua kautta maan.[9]
Neuvostoliitossa valtion kieltämää rock-musiikkia levitettiin laittomasti kasettinauhoilla, joita kutsuttiin nimellä magnizdat.
C-kasetti tietokoneissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monissa 1980-luvun 8-bittisissä kotitietokoneissa C-kasetteja käytettiin ohjelmien ja datan tallennusvälineenä. Menetelmän etuna oli kasettien halpa hinta ja hyvä saatavuus. Joidenkin tietokonemallien kanssa voitiin käyttää tavallista kasettinauhuria, toiset mallit taas toimivat vain erityisen kasettiaseman kanssa.
C-kasetin haittapuolena oli alhainen luotettavuus (jopa erikoisnauhureita käytettäessä) ja levykkeisiin verrattuna hankalampi käyttö ja hitaus. Esimerkiksi MSX 1 tai 2 -kotitietokone tallensi C-kasetille dataa nopeudella 1200/2400 bd (bittiä sekunnissa).[10]
C-kasettien muut käyttökohteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moni halpa moniraitastudiojärjestelmä, kuuluisimpana vuoden 1979 neliraitainen TASCAM Portastudio 144 kasettinauhuri ja vuoden 1984 sähköparistoillakin toimiva Porta One Ministudio, käytti C-kasetteja epätavallisesti master-nauhoina. Kahden vastakkaisiin suuntiin kulkevan stereoraidan sijaan kaseteille tallennettiin ääntä neljälle riippumattomalle kanavalle yhteen suuntaan. Tämän tyyppiset nauhurit olivat suosittuja monien harrastelijayhtyeiden käytössä, ja niitä käytettiin usein myös esimerkiksi demojen nauhoittamiseen.
Vuonna 1987 Fisher-Price julkaisi Yhdysvalloissa lähinnä lapsille suunnatun PXL-2000-videokameran, joka käytti C-kasetteja mustavalkoisen videosignaalin tallennusvälineenä. Järjestelmä ei kuitenkaan yleistynyt korkean hinnan takia.
Elcaset eli El-kasetti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1976 Sony kehitti C-kasetin kilpailijaksi El-kasetin (Elcaset), jossa oli leveämpi 6 mm nauha ja suurempi nauhanopeus 9,5 cm/s eli kaksinkertainen verrattuna C-kasettiin. El-kasetit olivat noin kolme kertaa C-kasettia suurempia. Koska Elcasetin äänenlaatu vastasi laadukkaiden avokelanauhureiden tasoa, formaatti herätti kiinnostusta erityisesti hifiharrastajien parissa. Sony ei kuitenkaan myöntänyt lisenssejä muille valmistajille, mikä aiheutti sen, että C-kasetti piti pintansa ja El-kasetti poistui markkinoilta. Myös C-kasetin kehittyminen (krominauha yms.) vaikutti haitallisesti El-kasetin menestymiseen. Lopulta suomalainen Hirvox osti El-kasettisoittimien viimeisen erän ja myi ne edullisesti lokakuussa 1979.[11]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Alanko, Jouko: Kaikenlaista nauhaa samoissa kuorissa. Tekniikan Maailma, 1971, nro 19, s. 106–109. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b Salminen, Kari: C-kasetti muutti musiikkia – ja maailmaa. Tekniikan Maailma, 5.8.2021. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 28.12.2021.
- ↑ Jurgen, Ronald K.: Automotive electronics handbook, 2. edition, s. 25.8. McGraw-Hill Professional, 1999. ISBN 0-07-034453-1 Google book (limited preview). (englanniksi)
- ↑ Dutch inventor of the audio cassette tape dies aged 94 dutchnews.nl. 10.3.2021. Viitattu 12.3.2021. (englanniksi)
- ↑ ”Ääni- ja kuvateollisuus”, Kaiken maailman keksinnöt 1993, s. 227. Helsinki: Sanomaprint kirjat, 1992. ISBN 951-875-419-5
- ↑ Salmela, Marja: Kasetti menee Suomessa kansaan. Helsingin Sanomat, 13.4.1976. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b C-kasettien myynti kääntyi kasvuun Helsingin Sanomat. 18.5.2009. Arkistoitu 20.5.2009. Viitattu 18.5.2009.
- ↑ [1] Why...
- ↑ C-kasetti internetiä tehokkaampi vallankumouksen väline Iranissa. Helsingin Sanomat.
- ↑ [2] The MSX cassette tape page
- ↑ The end of the Elcaset home.iae.nl. Arkistoitu 20.7.2012. Viitattu 15.12.2016.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kilpiö, Kaarina & Kurkela, Vesa & Uimonen, Heikki: Koko kansan kasetti. C-kasetin käyttö ja kuuntelu Suomessa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2015. ISBN 978-952-222-662-4
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kankaanpää, Juho: C-kasetti suhisee edelleen. Kirkko ja kaupunki 11.12.2015.
- Kivelä, Heikki: Opas: Kiehtova ja kompakti c-kasetti. Avplus.fi 20.10.2018.
- Lehtoranta, Riku: C-kasetti tuli jäädäkseen. Jyväskylän ylioppilaslehti 31.10.2016.
- Mäkäräinen, Jari: C-kasetti on jälleen täällä! Yle uutiset 15.1.2019.
- Ojala, Ilja: Kasetti voi maksaa jopa 500 euroa. Et-lehti 22.11.2015.
- Öystilä, Raimo: Magneettinauha kaupallisena ääniteformaattina. Rytmimusiikin Syke 12.9.2018.