Bruno Gollnisch

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bruno Gollnisch
Henkilötiedot
Syntynyt28. tammikuuta 1950 (ikä 74)
Neuilly-sur-Seine
Poliitikko
Puolue Kansallinen liittouma
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Bruno Gollnisch (s. 28. tammikuuta 1950 Neuilly-sur-Seine) on ranskalainen akateemikko ja poliitikko. Hän on Kansallisen rintaman pääsihteeri (1995–) ja puoluehallituksen jäsen (1986–). Hän on Rhône-Alpesin edustajiston jäsen ja europarlamentaarikko. Hän oli myös Euroopan parlamentin Identiteetti, perinteet ja itsemääräämisoikeus -ryhmän johtaja vuonna 2007. Hän on europarlamentissa nykyään sitoutumaton.[1]

Gollnisch palveli Ranskan merivoimissa, ja hän on reservin fregatinkapteeni. Hän on opiskellut Inalcossa japania ja malaijia sekä Sciences Possa valtiotieteitä, tavoitteenaan diplomaatin ura. Vuonna 1974 hän sai ulkoministeriön stipendin opiskeluun Japanissa Tokion yliopistossa. Vuonna 1978 hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi Pariisissa. Hän opetti oikeustiedettä Metzin yliopistossa ja japania Université Jean-Moulin-Lyon-III:ssa.

Gollnisch tapasi Jean-Marie Le Penin Nanterren yliopistossa. Hänestä tuli 1984 Front nationalin Rhônen sihteeri ja 1994 puolueen varapuheenjohtaja. Hänet valittiin 1995 Lyonin kunnanvaltuustoon, 1986–1986 kaudelle kansalliskokoukseen ja 1989 Euroopan parlamenttiin. Gollnisch oli aluksi sitoutumattomien ryhmässä, kunnes hänet valittiin alkuvuodesta 2007 perustetun kansallismielisen oikeiston ryhmän johtoon.[2]

Holokaustin kieltämissyyte

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gollnisch tuomittiin 18. tammikuuta 2007 holokaustin kieltämisestä 5 000 euron sakkoihin ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, ja lisäksi hän joutui maksamaan 55 000 euroa korvauksia. Hän kommentoi holokaustia lehdistötilaisuudessa lokakuussa 2004.[3]

Euroopan parlamentin sivujen mukaan Gollnisch sanoi lehdistötilaisuudessa seuraavasti:[4]

»Kukaan vakavasti otettava historiantutkija ei yhdy täysin Nürnbergin oikeudenkäynnin päätöksiin. Mielestäni keskitysleirien draamasta on voitava puhua vapaasti. Historiantutkijoilla on oikeus käydä keskustelua kuolleiden määrästä ja tavasta, jolla ihmiset ovat kuolleet.
Kukaan vakavasti otettava historiantutkija ei enää yhdy täysin Nürnbergin oikeudenkäynnin päätöksiin. Tämä ei tarkoita sitä, että puolustelisin kansallissosialistien toisen maailmansodan aikana tekemiä kiistattomia rikoksia, enkä ole itse tuntenut eivätkä ystävänikään ole koskaan tunteneet pienintäkään sympatiaa kansallissosialistien hallintoa kohtaan. Historiantutkijat voivat keskustella siitä, kuinka paljon kuolleita oli todellisuudessa.
En aseta kyseenalaiseksi keskitysleirien olemassaoloa. Ihmisiä pakkosiirrettiin rodun perusteella ja varmasti satojatuhansia tai miljoonia ihmisiä tuhottiin. Nyt, kun tapahtumista on kulunut 50 vuotta, historioitsijat voivat keskustella kuolleiden todellisesta lukumäärästä. En kiistä ihmisten tappamiseen käytettyjen kaasukammioiden olemassaoloa, mutta asiasta on voitava keskustella vapaasti.
Kaasukammioiden olemassaolosta voivat keskustella historiantutkijat.»

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]