Browning Automatic Rifle

Browning Automatic Rifle
Browning Automatic Rifle M1918, M1918A1 ja M1918A2.
Aseen tyyppi	pikakivääri
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Palvelushistoria
Palvelusvuodet	1918–1970-luvun alkuun
Valtion käytössä	Yhdysvallat
Sodissa	ensimmäinen maailmansota, toinen maailmansota, Kiinan–Japanin sota, Kiinan sisällissota, Korean sota
Valmistushistoria
Suunnittelijat	John Browning
Suunniteltu	1917
Valmistajat	Colt’s Manufacturing Company
Valmistusvuodet	1917–1945
Tekniset tiedot
Paino	7,25 kg
Pituus	1,194 mm
Piipun pituus	610 mm
Kaliiperi	.30-06 Springfield
Lippaan kapasiteetti	20
Tulinopeus	500–650 laukausta/min
Lähtönopeus	860 m/s
Tehokas kantama	91–1 372 m
Maksimikantama	4 100–4 600 m
Infobox OK

John M. Browning tarkastelemassa BAR-kivääriä Winchesterin tehtaalla noin vuonna 1918

Yhdysvaltalainen pikakivääriampuja Ranskassa marraskuussa 1918. Hänen lipasvyönsä oikealla puolella näkyy teräksinen "kuppi" johon aseen tukki oli tarkoitus tukea lonkalta ampuessa.

Puolalainen Browning wz.1928

Ruotsalainen Kg m/21 suomalaisten joukkojen käytössä jatkosodassa. Kuva SA-Kuva

Browning Automatic Rifle (Rifle, Caliber .30, Automatic, Browning, M1918, myöhemmin Browning Automatic Rifle, .30 Caliber, M1918A2) BAR M1918 on Yhdysvaltain armeijan ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa käyttämä avoimelta lukolta ampuva, kaasumäntätoiminen pikakiväärimalli.

Historia

Aseen suunnitteli 1917 John Browning korvaamaan ranskalaisen Chauchat-pikakiväärin ja Hotchkiss M1909:n konekiväärin. BAR oli alun perin tarkoitettu raskaaksi automaattikivääriksi, mutta sitä käytettiin suurimman osan sen urasta pikakiväärinä haaratuella varustettuna. Se on kevyin palveluksessa ollut .30-06 Springfield -patruunaa ampuva sarjatulikivääri, vaikkakin sen keveys ja ainoastaan 20 patruunan lipas haittasi käyttöä konekiväärin korvaajana.

Ensimmäiset Browning Machine Rifle-nimellä tuolloin tunnetut aseet valmistuivat Winchesterin tehtaalta joulukuussa 1917 ja toimitukset armeijalle alkoivat helmikuussa 1918. Kivääriä valmistivat Colt, Winchester ja Marlin-Rockwell. Siitä toivottiin ratkaisijaa ensimmäisen maailmansodan asemasotaan; automaattikiväärien oli tarkoitus tulituksellaan pitää vihollisen jalkaväki suojautuneena juoksuhautoihinsa hyökkäyksen edetessä ei-kenenkään-maan yli. BAR-ampujien lipasvyö oli varustettu teräs"kupilla" aseen tukin tukemiseksi ampujan edetessä lonkalta ampuen. Asetta valmistettiin 85 000 kappaletta ennen sodan loppua.

Kesäkuussa 1937 pieni määrä aseita muutettiin pikakiväärimalleiksi mallinimellä M1918A1.

Viimeinen BAR:in malli, pelkästään sarjatulta ampuva M1918A2 tuli käyttöön 1940. Tulinopeus oli säädettävissä "nopeaksi" 500–650 laukausta minuutissa ja "hitaaksi" 300–450. Tukijalat olivat tässä mallissa kiinnitetty piippuun, mutta ne usein hylättiin lähdettäessä hyökkäykseen. Vuonna 1942 muovinen tukki korvattiin pähkinäpuisella. Myöhemmin piippuun lisättiin kantokahva.

BAR oli käytössä vielä Korean sodassa ja aseapuna Etelä-Vietnamin armeijalla. Monin paikoin sitä käytettiin 1990-luvulle asti. Ruotsi (Kulsprutegevär m/21 ja m/37), Puola (Browning wz.1928) ja Belgia (FN M1930) kehittivät BAR:sta 1930-luvulla versioita, joissa oli erillinen pistoolikahva ja vaihdettava piippu.

Käyttö Suomessa

Muutamia satoja ruotsalais-ja belgialaisvalmisteisia BAR-pohjaisia pikakivääreitä oli käytössä myös Suomessa vuosina 1940-45 lähinnä rannikkolinnoitusjoukkojen käytössä. Aseita saatiin lisäksi pieniä määriä sotasaaliiksi Puna-armeijalta.

Aiheesta muualla

• The BAR-family in Sweden (englanniksi)
• The BAR-based LMG in Finland (englanniksi)