Brooklynin teatteripalo

Brooklynin teatteripalo
Brooklyn Theatre palon jälkeen
Päivämäärä	5. joulukuuta 1876
Kellonaika	23:17
Tapahtumapaikka	Brooklyn Theatre, Brooklyn, New York, Yhdysvallat
Kuolleita	ainakin 278
Infobox OK

Brooklynin teatteripalo syttyi illalla 5. joulukuuta 1876 Brooklyn Theatressa Brooklynissa, New Yorkissa. Palossa kuoli ainakin 278 ihmistä, joidenkin lähteiden mukaan jopa yli 300.

Kuolonuhrien määrällä mitattuna Brooklynin teatteripalo on Yhdysvaltain kolmanneksi tuhoisin tulipalo julkisessa rakennuksessa vuoden 1903 Iroquois Theatren palon (yli 600 kuollutta) ja vuoden 1942 Coconut Groven yökerhopalon (492 kuollutta) jälkeen.

Teatteri

Teatteri Washington Streetiltä nähtynä. Vasemmassa reunassa, osin puiden takana, on Dieter Hotel, jonka kahdella sivulla teatterirakennus oli.

Brooklyn Theatre avattiin 2. lokakuuta 1871. Thomas R. Jacksonin suunnittelemassa teatterirakennuksessa oli Brooklynin poliisin palopäällikkö Patrick Keadyn mukaan paremmat hätäpoistumistiet kuin monessa muussa Brooklynin julkisessa rakennuksessa.

Teatteri sijaitsi L-kirjaimen muotoisella tontilla Johnson Streetin ja Washington Streetin kulmassa. Teatterin proskenion sijaitsi suuremmassa siivessä (39 × 21 metriä), jonka julkisivu oli Johnson Streetillä. Johnson Streetille avautuivat 6,1 metriä leveät kulissien ovet, joista saatiin kuljetettua suuria lavasteita. Näyttämön ovet olivat pienempiä, mutta niistäkin mahtui sisään raskaiden taakkojen kanssa. Nämä ovet olivat teatteriväen käytössä, eikä yleisö juuri käyttänyt niitä. Pienemmässä siivessä (8,2 × 12,2 metriä), jonka julkisivu oli Washington Streetillä, sijaitsi alakerrosten pääsisäänkäynti ja erillinen portaikko kolmannen kerroksen parvelle. Ne oli tarkoitettu yleisön käyttöön, ja suunnittelija Jacksonin mukaan nämä sisäänkäynnit olivat riittävän suuria, jotta täysi katsomo – 1 450 ihmistä – saataisiin tarvittaessa tyhjennettyä viidessä minuutissa.

Jackson oli lisäksi suunnitellut kolme ovea erityisiksi hätäuloskäynneiksi. Nämä ovet avautuivat Flood’s Alleylle, pienelle Johnson Streetin sivukujalle. Jokainen ovi oli 1,8 metriä leveä. Eteläisin näistä ovista sijaitsi toisen kerroksen parvelle johtavan portaikon alla. Keskimmäinen ovi sijaitsi permannon vieressä ja pohjoinen lähellä näyttämöä ja orkesterimonttua. Ovet olivat yleensä lukittuna luvattoman teatteriin tunkeutumisen estämiseksi.

Sisätilat

Teatterin pohjapiirros.
A. Eteläinen Flood’s Alleyn ovi.
B. Portaikko toisen kerroksen parvelle.
C, D ja E. Ovet aulasta permannolle.
F. Portaikko suoraan kadulta kolmannen kerroksen parvelle.
G. Portaikko yläkerrosten asuntoihin ja toimistoihin.
H. Käytävä näyttämöltä aulan lipunmyyntiin.
I ja K. Näyttämön ovet Johnson Streetille.
L. Hätäuloskäynti Flood’s Alleylle.

Brooklyn Theatressa oli istumapaikkoja kolmella tasolla. Pohjakerroksen permannolla oli 600 ja toisen kerroksen parvella 550 paikkaa. Kolmannen kerroksen parvella, joka ulottui rakennuksen eteläseinään saakka, oli 450 paikkaa. Kolmannen kerroksen parvelle oli oma portaikkonsa ja lipunmyyntinsä, joten siellä istuvat katsojat eivät yleensä olleet tekemisissä alempien kerrosten katsojien kanssa.

Kauimpana näyttämöstä ja lähellä kattoa sijainneella kolmannen kerroksen parvella oli halvimmat paikat, ja myös sisäänkäynti sinne oli mutkittelevin. Parvelta kuljettiin ensin verhojen läpi ja laskeuduttiin lyhyitä portaita eteläseinän viereiselle tasanteelle. Tämän jälkeen vuorossa oli käännös ja uudet, eteläseinään kiinnitetyt portaat, jotka johtivat käytävälle toisessa kerroksessa. Kolmannesta kerroksesta tulevien piti kääntyä oikealle ja kulkea käytävää länsiseinän viertä pitkin toisen kerroksen lipunmyyntitoimiston luo, kääntyä käytävää vasemmalle ja kulkea alas portaita. Ne johtivat lyhyelle käytävälle pohjakerroksessa ja lopulta Washington Streetille.

Toisen kerroksen parvelle kulkeminen oli helpompaa. Sinne kuljettiin kolme metriä leveää portaikkoa, joka lähti pohjakerroksesta, aulan nurkasta. Toisessa kerroksessa oli myös hätäuloskäynti, ovi ja portaat Flood’s Alleylle. Tämä ovi oli kuitenkin pohjakerroksen ovien tapaan yleensä lukossa.

Näyttämö

Ajan teattereille tyypillisesti Brooklyn Theatren näyttämö koostui esiintymislavan lisäksi lavastepajasta ja varastosta. Erilaisia ympäristöjä saatiin luotua maalatuilla taustoilla ja puukehyksiin kiinnitetyillä kankaisilla lavasteilla, joita nostettiin ja laskettiin tarpeen mukaan taljoilla ja väkipyörillä. Jos näytelmään sisältyi paljon maisemanvaihdoksia, näyttämöllä saattoi olla suuria määriä maalattua kangasta. Onnettomuusiltana lavalla olivat esitetyn The Two Orphans -näytelmän lavasteiden lisäksi myös lavasteet Julius Caesar -näytelmään, joita varastoitiin siellä väliaikaisesti.

Näyttämö oli valaistu kaasuvaloilla, joita voitiin hallita ohjauspöydästä. Valoja voitiin ohjauspöydästä käsin sytyttää sähkökipinällä, ja niiden kirkkautta voitiin muuttaa säätelemällä kaasun virtausta. Kaasulamppujen sytyttäminen tulitikulla ja tupakointi oli näyttämöllä kielletty.

Tulipalo

Palon eteneminen.
1. Lavaste syttyy tuleen kaasulampun liekistä.
2. Näyttelijät yrittävät rauhoitella yleisöä. Siitä huolimatta syntyy paniikki.
3. Paniikista huolimatta permanto saadaan evakuoitua.
4. Toisen kerroksen parven portaikko (oranssilla) tukkeutui ensin panikoivista katsojista, mutta poliisit ja palomiehet saivat palautettua järjestyksen ajoissa.
5. Paksu, tappava savu nousee kolmannen kerroksen parvelle ennen kuin puolet siellä olevista on ehtinyt poistua. Ainoa portaikko (punaisella) tukkeutuu, kun liian moni ihminen yrittää poistua yhtä aikaa.

Tiistai-iltana 5. joulukuuta 1876 teatterissa oli noin tuhat katsojaa. Arvioiden mukaan permannolla oli noin 250, toisen kerroksen parvella 360 ja kolmannen kerroksen parvella 400 katsojaa. Esitys sujui normaalisti neljännen ja viidennen näytöksen väliseen väliaikaan (noin kello 23) asti. Esirippu oli alhaalla ja orkesteri soitti väliaikamusiikkia. Esiripun takana näyttelijät ottivat paikkojaan eli asemiaan lavasteissa, jotka kuvastivat vanhaa venevajaa Seinen rannalla. Lavasteet koostuivat puukehikkoon kiinnitetystä maalatusta kankaasta.

Palon havaitseminen

Noin kello 23:20, kun viimeistä näytöstä valmisteltiin, näyttämöpäällikkö J. W. Thorpe huomasi pienen liekin lavasteissa näyttämön yleisöstä nähden vasemmalla reunalla. Kangas roikkui osittain irti lavasteen kehikosta, ja Thorpe päätteli sen osuneen kaasuvalon liekkiin. Hän arveli palavan kohdan olevan korkeintaan kämmenensä kokoinen. Vaikka näyttämöllä oli joskus pidetty vesiämpäreitä ja siellä oli edelleen paloletku, kumpikaan näistä ei ollut välittömästi käytettävissä. Thorpe harkitsi paloletkun käyttöä, mutta sen edessä oli Julius Caesarin lavasteita. Hän totesi, että palo ehtisi levitä liikaa paloletkun käyttöä valmisteltaessa, ja pyysi kahta puuseppää sammuttamaan palon käytettävissä olevilla keinoilla. He yrittivät sammuttaa liekkejä hakkaamalla niitä kepeillä tässä kuitenkaan onnistumatta.

Palon sammutustöiden ollessa käynnissä esirippu nousi ja viimeinen näytös alkoi. Sokeaa orpotyttöä esittänyt Kate Claxton sanoi ensimmäiset vuorosanansa ennen kuin kulisseissa vuoroaan odottanut näyttelijä kuiskasi hänelle tiedon tulipalosta, kehotti jättämään näytelmän kesken ja poistumaan lavalta. Claxtonkin näki palon hiljalleen kasvavan, mutta jatkoi muiden näyttelijöiden kanssa esitystä päätellen ilmeisesti, että epätavallinen käytös lietsoisi paniikkia.

Palon sammuttaminen ei kuitenkaan onnistunut. Itse asiassa sammutusyrityksessä irronneet palavat kappaleet levittivät palon myös muualle lavasteisiin. Kun palavia kappaleita alkoi putoilla näyttämölle, näyttelijöiden oli pakko lopettaa näytelmän esittäminen. Monet katsojat, jotka olivat jo alkaneet tulla levottomiksi, nousivat paikoiltaan ja alkoivat poistua rakennuksesta.

Näyttelijät Kate Claxton, H. S. Murdoch ja J. B. Studley kehottivat aluksi yleisöä pysymään rauhallisena ja istumaan paikoillaan. Yleisön keskuudessa syntyi kuitenkin pian paniikki, jota näyttelijät yrittivät hillitä. Panikoivat ihmiset eivät kuitenkaan totelleet näyttelijöiden kehotusta poistua rauhallisesti. Tässä vaiheessa myös näyttelijät, jotka olivat lähes täysin palon ympäröiminä, päättivät poistua rakennuksesta.

Claxton ja toinen näyttelijätär Maude Harrison poistuivat naisten pukuhuoneesta lipunmyyntiin johtavan käytävän kautta, ohittaen suuren osan aulan ihmismassasta. Murdoch ja Claude Burroughs puolestaan uskoivat, että oli tarpeeksi aikaa hakea jotain lämmintä päällepantavaa rooliasujen päälle. He kuitenkin jäivät loukkuun eivätkä päässeet pakoon. Jotkut henkilökunnan jäsenet poistuivat näyttämön takaosan ovista Johnson Streetille, mutta tuli esti pian näiden ovien käytön. Jäljelle jäivät vain uloskäynnit Washington Streetille ja Flood’s Alleylle.

Evakuointi

Näyttelijöiden yrittäessä hillitä paniikkia paikannäyttäjä Thomas Rocheford meni aulaan avaamaan siellä olevaa Flood’s Alleylle johtavaa hätäuloskäyntiä. Koska ovea käytettiin harvoin, sen lukkomekanismi oli ruosteessa, eikä hän saanut ovea auki ennen kuin löysi metallinpalan ja käytti sitä apunaan. Tämän ansiosta katsojat saatiin evakuoitua permannolta varsin nopeasti. Avoimista ovista tuli kuitenkin sisään ilmaa, ja tulipalo näyttämöllä kasvoi välittömästi.

Permanto

Katsojien keskuudessa aluksi levinneestä paniikista huolimatta katsojat saatiin evakuoitua permannolta alle kolmessa minuutissa. Heidän käytössään oli uloskäyntejä sekä Washington Streetin että Flood’s Alleyn puolella, eikä heidän poistumisreitillään ollut portaita. Niinpä vähiten väkeä sisältäneen katsomonosan poistumisreitit olivat parhaat.

Toisen kerroksen parvi

Toisen kerroksen parvelta piti poistua portaita pitkin. Pääportaikko johti aulaan ja sitä kautta Washington Streetille; sen lisäksi käytössä oli pienempi portaikko Flood’s Alleylle. Useimmat valitsivat pääportaikon, sillä sitä kautta he olivat tulleet sisään ja tunsivat jo reitin. Portaikko oli yli kaksi metriä leveä, ja rakennuksen suunnitelleen Jacksonin arvion mukaan kaikkien olisi pitänyt päästä sitä kautta ulos alle kolmessa minuutissa.

Arviossa oletettiin kuitenkin, että ihmiset poistuvat rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä. Todellisuudessa kaikki pyrkivät portaisiin yhtä aikaa ja syntyi ihmisryntäys. Ihmiset jumittuivat oviaukkoihin ja kaatuilivat ihmismassan aiheuttaman paineen alla. Heidän jalkansa tarttuivat porraskaiteisiin, he kompastelivat ja kaatuivat.

Ihmisryntäys

Kun toisesta kerroksesta poistuvat ihmiset saapuivat portailta aulaan, heidän edessään oli suuri ihmisvirta permannolta Washington Streetin uloskäynneille. Thomas Rochefordin avattua portaiden alla sijainneen hätäuloskäynnin aulaan muodostui myös portailta tulevia vastaan kulkeva ihmisvirta tälle ovelle. Näiden kahden virran risteyskohtaan portaiden alapäähän syntyi pian ihmisryntäys, joka pysäytti ihmisten etenemisen portailla. Taaempana olleet ihmiset eivät kuitenkaan olleet tästä tietoisia. He jatkoivat edellään olevien työntämistä sillä seurauksella, että portaiden alaosa tukkeutui täysin. Viereiseltä poliisiasemalta saapunut ylikonstaapeli John Cain arvioi, että hänen saapuessaan paikalle portaissa oli jumissa noin 150 ihmistä. Hän alkoi muiden poliisien ja teatterin henkilökunnan avustuksella purkaa ihmissumaa yrittäen saada väen taas liikkeelle. He irrottivat ihmisiä tungoksesta ja käyttivät pamppua niihin, jotka yrittivät kiirehtiä tai työntää edessään olevia.

Hätäuloskäynnin käyttöyritys

Osa niistä toisen kerroksen parvella olleista, jotka tunsivat teatterin paremmin, yrittivät poistua hätäuloskäynnin kautta. Portaat alas kuljettuaan joukko huomasi oven olevan lukossa. Siinä ajassa, jona he kulkivat portaat alas ja takaisin ylös, palo oli levinnyt jo koko näyttämölle, eikä heillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin liittyä pääportaita alas pyrkivään joukkoon. Palopäällikkö Keadyn mukaan paikalta ei löytynyt todisteita siitä, että toisen kerroksen hätäuloskäynti olisi saatu avattua.

Kolmannen kerroksen parvi

Teatterin pohjapiirros, johon on merkitty kolmannen kerroksen parven portaikon reitti.

Kolmannessa kerroksessa olosuhteet olivat huonoimmat. Siellä istui noin 400 katsojaa, joiden käytössä oli vain yksi pitkä portaikko kadulle. Lisäksi portaikossa oli kaksi 90 asteen käännöstä ja kaksi pitkää käytävää. Hieman yli kaksi metriä leveä portaikko oli leveämpi kuin useimmat parvien portaikot, mutta katon rajaan kertyvä savu sai ihmiset kiirehtimään. Kaiken lisäksi kaasun paine rakennuksessa alkoi laskea, jolloin käytävien valot himmenivät.

Olosuhteet

Teatterin katonrajassa oli kuumaa ja kuivaa, ja kun palo levisi sinne, se pääsi etenemään nopeasti. Kolmannen kerroksen parvella ollut Charles Vine arvioi, että hetkestä, jolloin tulta näkyi lavalla savun saapumiseen kolmanteen kerrokseen kesti neljä minuuttia. Toisen kerroksen parven portaikon ryntäystä purkamassa ollut konstaapeli G. A. Wessman kuvaili savua tummansiniseksi ja oudon hajuiseksi ja arvioi, ettei ihminen selviäisi siinä kahta minuuttia. Kun savu täytti teatterin yläosan, Wessman kuuli huutoja ja tömähdyksiä, jotka kuuluivat ihmisten pudotessa tai hypätessä alas.

Portaikko

Parvella lähellä portaikon ovea istunut Charles Straub kertoi, että portaikko oli niin täynnä ihmisiä, ettei siellä juuri päässyt etenemään. Vaikka alkuun savua ei näkynyt, sitä oli jo portaikossakin, kun hän pääsi viimeisille portaille. Siellä hän kompastui, jolloin hänen päälleen kaatui ihmisiä. Silloin viimeinen portaikko oli jo pimeä ja täynnä savua. Straub onnistui kuitenkin nousemaan pystyyn ja pääsi ulos. Hän arvioi, että ennen häntä ulos oli tullut vain noin 25 ihmistä, eikä hänen jälkeensä ulos tullut kuin noin kymmenen ihmistä.

Hyppääminen

Osa ihmisistä poistui kolmannen kerroksen parvelta hyppäämällä. Yksi heistä oli Charles Vine, joka oli Kate Claxtonin rauhoittelun jälkeen jäänyt istumaan paikalleen joksikin aikaa. Kun hän lopulta päätti poistua, portaikkoon pyrki suuri väkijoukko ja parvi alkoi täyttyä savusta. Koska portaita ei päässyt eteenpäin, hän harkitsi hyppäämistä ikkunasta Flood’s Alleylle. Siellä olisi kuitenkin ollut 18 metrin pudotus. Sen sijaan hän päätti hypätä toisen kerroksen parvelle. Hän loukkaantui vakavasti pudotessaan rautarunkoisille tuoleille, mutta pysyi tajuissaan ja pääsi parven ovelle. Myös siellä portaikko oli tukossa, mutta poliisi oli hiljalleen purkamassa ihmisryntäystä. Vine pääsi aulaan ja auttoi vielä ryntäyksen purkamisessa. Palopäällikkö Keady arveli, että Vine oli viimeinen kolmannesta kerroksesta poistunut, joka jäi henkiin.

Palokunnan toiminta

Teatteri palon jälkeen Johnson Streetiltä nähtynä. Kolmannen kerroksen parven portaikko, joka romahti palossa, kulki takaseinässä näkyvien vinoittaisten viivojen kohdalla.

Palokunta auttoi aulassa poliisia ja teatterin talonmiestä purkamaan toisen kerroksen parven portaiden ihmisryntäyksen. Palomiehet nousivat toiseen kerrokseen ja päätyivät kolmannen kerroksen parven portaikkoon kuuluvalle yhdyskäytävälle. He yrittivät nousta kolmanteen kerrokseen, mutta paksu savu esti tämän. He eivät kuitenkaan nähneet portaikossa liikettä eivätkä kuulleet ihmisääniä, eikä kukaan vastannut huutoihin. Toisen kerroksen parvella, permannolla tai orkesterimontussa ei myöskään näkynyt elonmerkkejä. Rakennus vaikutti tyhjältä, joten palomiehet vetäytyivät rakennuksesta turhien riskien välttämiseksi. Vain minuutteja myöhemmin rakennuksen Johnson Streetin puoleiseen ulkoseinään ilmestyi halkeamia, ja kello 23:45, alle puoli tuntia palon havaitsemisen jälkeen, seinä sortui. Palo sai tällöin nopeasti paljon lisää ilmaa ja voimistui.

Jälkisammutus

Brooklynin palolaitoksen johtaja Thomas Nevins saapui palopaikalle noin kello 23:26. Hän totesi välittömästi teatterirakennuksen menetetyksi ja määräsi palokunnan päätehtäväksi palon rajoittamisen. Washington Streetin ja Johson Streetin kulmassa teatterin vieressä ollut Dieter Hotel oli teatteria matalampi, joten sen katolle putoili palavaa romua. Ensimmäisen poliisipiirin asema teatterin eteläpuolella oli vanha tiilirakennus, jossa oli puiset tukipalkit. Postitoimisto poliisiaseman eteläpuolella oli täynnä paperia. Vallitseva tuulen suunta oli kuitenkin itäinen, joten savu ja kekäleet kulkeutuivat kohti Flood’s Alleyn toisella puolella olleita vanhoja, puurakenteisia taloja. Nevins teki lisähälytyksiä jo matkalla palopaikalle, ja sijoitti saapuvat yksiköt teatterin ympärille, jotta palo ei pääsisi leviämään.

Keskiyön aikoihin palo oli suurimmillaan, ja sitä oli katsomassa noin 5 000 ihmistä. Se paloi hallitsemattomasti yhteen asti aamuyöllä. Yön pikkutunneilla Flood’s Alleyn puoleinen seinä sortui täyttäen kujan romulla. Kolmeen mennessä se alkoi palaa loppuun. Pian kolmen jälkeen Nevins yritti päästä sisään teatteriin, jossa kukaan ei ollut käynyt palomiesten poistuttua yli kolme tuntia aiemmin. Tässä vaiheessa käsitys oli vielä se, että ainakin suurin osa rakennuksessa olleista oli selvinnyt hengissä. Nevins löysi kuitenkin heti ovien luota pahoin palaneen naisen ruumiin ja arveli, että ruumiita löytyy vielä paljon enemmän.

Jälkiraivaus

Hautajaissaattue Flatbush Avenuella 9. joulukuuta.

Seuraavan kerran rakennukseen menivät Nevinsin alaisten järjestämät etsintäpartiot päivän jo valjettua. Rakennus oli romahtanut kellariin lukuun ottamatta pientä osaa aulasta. Aulan kohdalla kellarissa vaikutti olevan suuri roskakasa, joka tarkemmin tarkasteltuna osoittautui kuitenkin kasaksi ihmisruumiita, jotka olivat pudotessaan vääntyneet omituisiin asentoihin ja sitten palaneet. Ruumiit olivat peräisin pääasiassa kolmannen kerroksen parvelta ja sen portaikosta, jotka olivat olleet aulan yläpuolella ennen rakennuksen sortumista.

Palon muistomerkki Green-Woodin hautausmaalla.

Ruumiiden poistaminen raunioista vei seuraavat kolme päivää. Työ oli hidasta, sillä palaneet ruumiit olivat sotkeutuneet toisiinsa ja hajosivat pienestäkin kosketuksesta. Tarkkaa uhrilukua ei koskaan saatu selville. Koska ruumiita oli putoillut ympäriinsä kolmannen kerroksen sortuessa ja monilta niistä puuttui raajoja, oli vaikeaa sanoa, kuinka monta ruumista oli kasassa päitä, raajoja ja vartaloita. Kaupungin ruumishuone täyttyi nopeasti, ja niinpä ruumiita alettiin tuoda tyhjälle torille Adams Streetin varrelle. Oikeuslääkäri Henry C. Simmsin mukaan 8. joulukuuta mennessä paikalta oli poistettu 293 ruumista. Lukumäärä ei kuitenkaan ollut tarkka. Virallisessa raportissaan hän ilmoitti uhrien määräksi 283, ja myöhemmin Green-Woodin hautausmaalle pystytetyssä muistomerkissä mainitaan uhrien määräksi 278.

Raportit

Palosta tekivät omat raporttinsa oikeuslääkäri Simms ja palopäällikkö Keady. Simmsin raportti korosti teatterin managerien, Sheridan Shookin ja A. M. Palmerin, osuutta. He olivat laiminlyöneet henkilökunnan kouluttamisen tulipalossa toimimisesta, antaneet tarpeettoman palokuorman kertyä näyttämön taakse eivätkä olleet pitäneet huolta hätäuloskäyntien ja palokaluston kunnossapidosta. Simms ei syyttänyt rakennuksen suunnittelua, sillä viisivuotiaan rakennuksen uloskäynnit olivat paremmat kuin monen muun julkisen rakennuksen. Uhrien pääasialliseksi kuolinsyyksi Simms kertoi savuun tukehtumisen.

Myös Keady, joka haastatteli raporttiaan varten 62 silminnäkijää, syytti palosta pitkälti Shookia ja Palmeria. Toisin kuin teatterin aiempi omistaja, Shook ja Palmer eivät pitäneet huolta paloletkun kunnosta tai siitä, että ympäri rakennusta oli käyttökuntoisia paloämpäreitä.

Pian palon jälkeen New York Mirror -lehti aloitti kampanjan paloturvallisuusriskien poistamiseksi teattereista. Tämä johti lopulta New York Cityn vuoden 1880 paloturvamääräyksien päivitykseen. Se kielsi lavasteiden valmistamisen sekä maalin, puun ja rakennusmateriaalien säilyttämisen näyttämöalueella, ja kasvatti hätäuloskäyntien leveyttä.

Aiheesta muualla

• Luettelo palon uhreista

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brooklyn Theatre Wikimedia Commonsissa