Broda Barnes

Broda Otto Barnes (14. huhtikuuta 1906 − 1. marraskuuta 1988) oli yhdysvaltalainen lääketieteen professori ja tietokirjailija. Barnes tutki endokriinisiä toimintahäiriöitä ja etenkin kilpirauhasen vajaatoimintaa sekä kehitti sen diagnostiikkaa ja hoitoa.

Barnesin peruslämpötesti

Barnes julkaisi vuonna 1942 kehittämänsä yksinkertaisen ja edullisen testin, jolla voidaan saada tietoa kilpirauhasen mahdollisesta vajaa- tai liikatoiminnasta. Testi tehdään mittaamalla ruumiinlämpö suuhun viedyn kuumemittarin avulla välittömästi hyvin nukutun yön jälkeen, jota on edeltänyt 12 tunnin lepo ja paasto. Jos ruumiinlämmöksi tulee jatkuvasti 36,6 °C (97,8 °F) tai vähemmän, se viittaa mahdolliseen kilpirauhasen vajaatoimintaan. Jos taas lämpötila ylittää 36,8 °C (98,2 °F ), kyse saattaa olla kilpirauhasen liikatoiminnasta.

Barnes käytti peruslämpötestiä uransa alussa aineenvaihdunnan tasoa kuvaavana diagnostisena työkaluna sekä hoitotasapainon mittarina, mutta alkoi painottaa myöhemmin enemmän potilaan oirekuvan kehitystä. Barnesin lukuja tulkittaessa pitää ehkä ottaa huomioon, että ihmisen keskimääräinen normaalilämpö on laskenut 1890-luvulta tähän päivään yhteensä 0,32 astetta.

Ura tietokirjailijana

Barnes julkaisi vuosina 1972-1989 neljä tietokirjaa, joiden mukaan kilpirauhasen vajaatoiminta olisi alidiagnosoitu sairaus ja syynä lukuisille terveysongelmille. Barnesin kirja Solved: The Riddle of Heart Attacks käsitteli kilpirauhassairauksien yhteyttä valtimoiden kalkkeutumiseen ja sydänkohtauksiin.

Kilpirauhaspotilaiden hoito

Barnes huomasi, että kilpirauhastestien käyttöönotto jätti osan kliinisiä kilpirauhasen vajaatoimintaoireita omaavista potilaista ilman diagnoosia, koska heidän veriarvonsa olivat niin sanottujen viitearvojen sisällä. Lisäksi hän havaitsi, että biologisella kilpirauhalääkkeellä lääkityt potilaat olivat paremmassa kunnossa kuin synteettistä lääkettä käyttäneet.

Barnes hoiti potilaitaan biologisella kilpirauhaslääkityksellä, jonka hän suositteli aloitettavan pienestä määrästä ja lisättävän hitaasti, kunnes oireet helpottivat tai kunnes 3 jyvän annostaso oli saavutettu. Barnes huomasi, että 60 prosenttia viitearvojen sisällä olevista kilpirauhasen vajaatoimintaoireista kärsivistä potilaista hyötyi niin paljon biologisen kilpirauhaslääkkeen käytöstä, että hoitoa kannatti jatkaa. Monet heistä kokivat vuosia jatkuneiden invalidisoivien ja hoitoresistenttien oireiden jyrkän vähenemisen. Pieni osa osa potilaista hyötyi kuitenkin enemmän tyroksiinista tai tyroksiinin ja liotyroniinin yhdistelmästä. Barnesin luo hakeutui myös kilpirauhaspotilaita, jotka eivät olleet saaneet riittävästi apua pitkään käyttämästä tyroksiinilääkityksestä. Kun lääkitys vaihdettiin biologiseen, oireisto lieveni merkittävästi usein jo 2-4 vuorokauden kuluessa.

Kritiikki

Barnesin kehittämiä hoitokäytäntöjä on arvosteltu esimerkiksi sillä perusteella, ettei normaaleja TSH-arvoja omaavia potilaita pitäisi hoitaa kilpirauhaslääkkeellä. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että TSH on sen verran epätarkka mittari, ettei se anna oikeaa kuvaa kaikkien potilaiden kilpirauhashormonitasapainosta.

Toinen vasta-argumentti on ollut, ettei väsymyksen väheneminen kilpirauhaslääkityksen myötä todista potilaan sairastavan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Tämä ei pidä välttämättä paikkaansa, koska kilpirauhaslääkitys tyypillisesti pahentaa väsymyksestä kärsivien ihmisten vointia, mikäli he eivät sairasta kilpirauhasen vajaatoimintaa. Lisäksi kyse on ollut yleensä useiden kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvien oireiden, eikä pelkästään väsymyksen lievittymisestä.

Teoksia

• Heart Attack Rareness in Thyroid-treated Patients. 1972, Springfield, Ill.: Thomas. ISBN 978-0-398-02519-9.
• Hypothyroidism: The Unsuspected Illness. 1976, HarperCollins. ISBN 978-0-690-01029-9.
• Solved: The Riddle of Heart Attacks. 1976, Robinson Press. ISBN 978-0-913730-27-0.
• Hope for Hypoglycemia: It's Not Your Mind, It's Your Liver. 1989, Fries Communications. ISBN 978-0-913730-26-3.