Bradie Tennell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Bradie Tennell vuonna 2018.
Bradie Tennell vuonna 2018.
Maa:  Yhdysvallat
Naisten taitoluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Pyeongchang 2018 joukkuekilpailu
Bradie Tennell nuorten MM-kilpailuissa 2017.

Bradie Tennell (s. 31. tammikuuta 1998 Winfield, Illinois) on yhdysvaltalainen taitoluistelija. Hän on saavuttanut olympiapronssia joukkuekilpailussa.[1]

Tennell sijoittui nuorten MM-kilpailuissa 11:nneksi vuonna 2016 ja seitsemänneksi vuonna 2017. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän saavutti joukkuekilpailussa pronssia ja sijoittui yksinluistelussa parhaana yhdysvaltalaisena yhdeksänneksi. Samana vuonna hän oli MM-kilpailuissa jälleen maansa parhaana kuudes ja voitti myös Yhdysvaltain-mestaruuden. Vuonna 2019 hän sijoittui MM-kilpailuissa seitsemänneksi ja neljän maanosan mestaruuskilpailuissa viidenneksi. Vuonna 2020 hän saavutti neljän maanosan mestaruuskilpailuissa pronssia.[1] MM-kilpailuja ei tuona vuonna järjestetty koronaviruspandemian vuoksi.[2] Vuonna 2021 Tennell sijoittui MM-kilpailuissa yhdeksänneksi ja voitti Yhdysvaltain-mestaruuden.[1]

Tennell on pituudeltaan 168-senttinen. Häntä on kesästä 2020 alkaen valmentanut Tom Zakrajsek.[1][3] Hänen pikkuveljensä Austin ja Shane pelaavat jääkiekkoa.[1]

  1. a b c d e Biograph: Bradie Tennell International Skating Union. Viitattu 1.4.2021. (englanniksi)
  2. Arkko, Simo; Paasonen, Elina & Takamäki, Noora: Taitoluistelun MM-kisat Kanadassa perutaan koronaviruksen takia – suomalaisten kisamatka jää väliin 11.3.2020. Yle. Viitattu 1.4.2021.
  3. McCarvel, Nick: American figure skater Bradie Tennell announces coaching change Olympic Channel. 21.8.2020. Viitattu 1.4.2021. (englanniksi)