Boulderoinnin maailmancup 2021 – naisten sarja
Boulderoinnin maailmancup | |
---|---|
Naisten sarja | |
2021 | |
Kultaa | Natalia Grossman |
Hopeaa | Janja Garnbret |
Pronssia | Oriane Bertone |
←2019 | 2022→ |
IFSC:n vuoden 2021 boulderoinnin maailmancup koostui neljästä osakilpailusta. Kauden kokonaistuloksissa kultaa voitti yhdysvaltalainen Natalia Grossman. Slovenialainen Janja Garnbret voitti hopeaa ja ranskalainen Oriane Bertone pronssia.
Kauden ensimmäinen osakilpailu oli Meiringenissä Sveitsissä. Toinen ja kolmas osakilpailu olivat molemmat Salt Lake Cityssä Yhdysvalloissa. Neljäs osakilpailu oli Innsbruckissa Itävallassa. Viides osakilpailu olisi ollut Soulissa Koreassa, mutta se peruttiin COVID-19 pandemian takia.[1][2]
Osakilpailujen tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merkintä 1t2z (3, 4) tarkoittaa kiipeilijän topanneen (kiivenneen reitin onnistuneesti viimeiseen otteeseen asti) yhden reitin ja kiivenneen zone-otteeseen kahdella reitillä. Suluissa on yritysten määrä, ensin toppauksiin käytetyt yritykset ja toisena zone-otteisiin pääsemiseen käytetyt yritykset.
Pisteytyksessä otetaan ensin huomioon topattujen reittien määrä. Useamman kiipeilijän topattua yhtä monta reittiä katsotaan sitä, montako zone-otetta kiipeilijät ovat saaneet. Jos edelleen on tasatuloksia, katsotaan yrityksiä: ensin toppeihin käytetyt yritykset ja sitten zoneihin käytetyt yritykset. Jos edelleen on tasatuloksia, ratkaistaan tilanne aiemman kierroksen tuloksista.[3]
1. osakilpailu – Meiringen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SIjoitus | Kiipeilijä | Tulos |
---|---|---|
1. | Janja Garnbret | 4T4z (7, 6) |
2. | Oriane Bertone | 2T4z (8, 10) |
3. | Natalia Grossman | 2T4z (10, 10) |
4. | Akiyo Noguchi | 0T3z (0, 7) |
5. | Vita Lukan | 0T2z (0, 3) |
6. | Katja Debevec | 0T2z (0, 6) |
2. osakilpailu – Salt Lake City 1
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SIjoitus | Kiipeilijä | Tulos |
---|---|---|
1. | Natalia Grossman | 4T4z (15, 14) |
2. | Oriane Bertone | 3T4z (7, 7) |
3. | Brooke Raboutou | 3T3z (4, 3) |
4. | Miho Nonaka | 3T3z (7, 6) |
5. | Jessica Pilz | 1T3z (3, 6) |
6. | Johanna Färber | 1T2z (1, 8) |
3. osakilpailu – Salt Lake City 2
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SIjoitus | Kiipeilijä | Tulos |
---|---|---|
1. | Natalia Grossman | 4T4z (4, 4) |
2. | Janja Garnbret | 4T4z (6, 6) |
3. | Brooke Raboutou | 3T4z (5, 8) |
4. | Oriane Bertone | 3T3z (9, 5) |
5. | Staša Gejo | 3T3z (11, 10) |
6. | Miho Nonaka | 2T4z (5, 9) |
4. osakilpailu – Innsbruck
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]SIjoitus | Kiipeilijä | Tulos |
---|---|---|
1. | Janja Garnbret | 3T3z (3, 3) |
2. | Natalia Grossman | 3T3z (9, 9) |
3. | Staša Gejo | 1T3z (2, 6) |
4. | Futaba Ito | 1T2z (3, 8) |
5. | Akiyo Noguchi | 1T1z (1, 1) |
6. | Miho Nonaka | - |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ IFSC:n tulospalvelu ifsc.results.info/. IFSC. Viitattu 28.4.2024.
- ↑ Burke, Patrick: IFSC World Cup in Seoul cancelled less than two weeks before event insidethegames.biz. 20.9.2021. inside the games. Viitattu 28.4.2024.
- ↑ Boulder ifsc-climbing.org. IFSC. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
- ↑ [https://ifsc.results.info/#/event/1187/general/boulder IFSC - Climbing World Cup (B) - Meiringen (SUI) 2021 Boulder General Ranking] ifsc.results.info. IFSC. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
- ↑ [https://ifsc.results.info/#/event/1190/general/boulder IFSC - Climbing World Cup (B) - Salt Lake City (USA) 2021 Boulder General Ranking] ifsc.results.info. IFSC. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
- ↑ [https://ifsc.results.info/#/event/1192/general/boulder IFSC - Climbing World Cup (B,S) - Salt Lake City (USA) 2021 Boulder General Ranking] ifsc.results.info. IFSC. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)
- ↑ [https://ifsc.results.info/#/event/1193/general/boulder IFSC - Climbing World Cup (B,L) - Innsbruck (AUT) 2021 Boulder General Ranking] ifsc.results.info. IFSC. Viitattu 28.4.2024. (englanniksi)