Carl ”Bobo” Olson
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Carl "Bobo" Olson | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Carl Olson |
| Syntynyt | 11. heinäkuuta 1928 Honolulu, Havaiji |
| Kuollut | 16. tammikuuta 2002 Honolulu, Havaiji[1] |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Nyrkkeilijä | |
| Lempinimi | Hawaiian Swede, Bobo |
| Pituus | 179 cm |
| Painoluokka | keskisarja |
| Kätisyys | oikeakätinen |
| Ammattilaistilastot | |
| Ottelut | 114 |
| Voitot | 96 |
| – tyrmäysvoitot | 46 |
| Tappiot | 16 |
| Ratkaisemattomat | 2 |
| Ei tuomiota/ mitätöity |
0 |
Carl "Bobo" Olson (11. heinäkuuta 1928 Honolulu – 16. tammikuuta 2002 Honolulu) oli yhdysvaltalainen nyrkkeilijä. Olson muistetaan erityisesti neljästä tappiostaan Sugar Ray Robinsonille[1].
Nuoruus ja uran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Olson syntyi Havaijilla portugalilaisen äidin ja ruotsalaisen isän poikana. Tämän johdosta häntä kutsuttiin myös lempinimellä "Havaijilainen ruotsalainen". Olson aloitti nyrkkeilyn jouduttuaan tappeluihin kaduilla. Hän harjoitteli nyrkkeilijöiden kanssa, jotka olivat Havaijilla toisen maailmansodan aikana. Väärällä henkilötodistuksella Olson sai 16-vuotiaana nyrkkeilylisenssin ja voitti kolme ensimmäisestä ottelustaan, kaksi tyrmäyksellä, ennen kuin hänen todellinen ikänsä paljastui. Vuonna 1945 hän muutti San Franciscoon, missä jatkoi nyrkkeilyuraansa. 18-vuotiaana hän saavutti 13 peräkkäistä voittoa, joista 10 tyrmäyksellä. Heinäkuussa 1947 hän otteli Geoff Dukea vastaan Havaijin keskisarjan mestaruudesta, mutta hävisi 10-eräisen kamppailun pisteillä. Kuukautta myöhemmin käydyssä ottelussa miehet kohtasivat uudelleen ja tällä kertaa Olson voitti pisteillä. Hän kuitenkin menetti tittelinsä saman vuoden marraskuussa Boy Brooksille.
Ensimmäiset mestaruusottelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Olson kävi välissä ottelemassa kolme ottelua Filippiineillä ja jatkoi uraansa Honolulussa voittamalla kaikki kaupungissa vuosina 1948–1950 käymänsä 12 kamppailua. Ensimmäinen kovempi vastus Olsonin uralla oli Dave Sands Sydneyssä, Australiassa 20. maaliskuuta vuonna 1950. Ennen Sandsia vastaan käytyä ottelua Olsonin ammattilaistilastot olivat 40 voittoa ja kaksi tappiota. Sandsia vastaan hän kärsi pistetappion. Vuonna 1950 hän otteli Pennsylvanian osavaltion keskisarjan mestaruudesta Sugar Ray Robinsonia vastaan, mutta joutui tyrmätyksi 12. erässä. Lokakuussa 1951 Olson kohtasi Dave Sandsin uudelleen kautta aikain ensimmäisessä ottelussa, joka televisioitiin kaikkialle manner-Yhdysvaltoihin. Myös tällä kertaa Olson joutui tyytymään pistetappioon.
Maailmanmestariksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maaliskuussa 1952 Olson kohtasi uudelleen Sugar Ray Robinsonin, tällä kertaa ottelussa keskisarjan maailmanmestaruudesta. Robinson oli hävinnyt välissä tittelin Randy Turpinille, mutta voittanut sen takaisin ja haki itselleen helppoa vastusta. Robinson myös voitti, mutta vain pisteillä. Saman vuoden joulukuussa Robinson ilmoitti lopettavansa uransa ja luopui mestaruudestaan. Titteliä tavoittelivat neljä haastajaa, joista Paddy Youngin Olson voitti Amerikan keskisarjan mestaruusottelussa ja pääsi näin maailmanmestaruusotteluun Randy Turpinia, joka oli raivannut tieltään Charley Humezin, vastaan. Ottelu käytiin 21. lokakuuta vuonna 1953 New Yorkin Madison Square Gardenissa. 15-eräisessä ottelussa Turpin kävi lattiassa 9. ja 10. erässä ja Olson voitti lopulta pistein 9–4–2, 11–4, 8–7. Ring Magazine -lehti valitsi hänet myös vuoden nyrkkeilijäksi.
Mestaruuden puolustus ja menetys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Olson puolusti mestaruuttaan menestyksekkäästi Kid Gavilania, Rocky Castellania ja Pierre Langloisia vastaan ja voitti lisäksi seitsemän muuta ottelua.
Olsonilla oli suuria vaikeuksia pitää painonsa kurissa ja vuonna 1955 hän siirtyi pykälää ylempään painoluokkaan, ylempään keskisarjaan. Samana vuonna 22. kesäkuuta hän otteli suurena ennakkosuosikkina ylemmän keskisarjan maailmanmestaruudesta tuolloin 41-vuotiasta Archie Moorea vastaan, mutta tuli tyrmätyksi jo kolmannessa erässä. Tappionsa jälkeen Olson palasi takaisin keskisarjaan, missä hän voitti Jimmy Martinezin ja Joey Giambran ennen kuin otteli maailmanmestaruudesta Sugar Ray Robinsonia vastaan Chicagossa 9. joulukuuta. Myös tähän kamppailuun Olson lähti ennakkosuosikkina, mutta Robinson tyrmäsi hänet jo toisessa erässä. Uusintaottelu käytiin seuraavan vuoden toukokuussa Los Angelesissa, mutta myös siinä Robinson tyrmäsi Olsonin, tässä tapauksessa neljännessä erässä.
Tauko ja paluu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Robinsonia vastaan käytyjen tyrmäyshäviöiden jälkeen Olson piti vuoden taukoa otteluista. 18. kesäkuuta 1957 hän palasi kehiin raskassarjalaisena kaksi vuotta aikaisemmin ylemmässä keskisarjassa voittamaansa Joey Maximia vastaan ja saavutti 10-eräisessä kamppailussa pistevoiton. Kaksi kuukautta myöhemmin Pat McMurtry tyrmäsi hänet toisessa erässä. Hän jatkoi uraansa ja vuonna 1964 kohtasi Jose Torresin ottelussa, jonka voittajan oli määrä päästä ottelemaan maailmanmestaruudesta. Torres kuitenkin tyrmäsi hänet heti ensimmäisessä erässä kun ottelua oli käyty vain kaksi minuuttia ja 50 sekuntia. Ottelun jälkeen Olson jatkoi vielä uraansa parin vuoden ajan otellen harvakseltaan. Hän päätti uransa kärsittyään vuonna 1966 tappion Don Fullmerille. Ammattilaisurallaan hän saavutti 116 ottelusta 98 voittoa, joista 48 tyrmäyksellä, 16 tappiota ja kaksi ratkaisematonta.
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Olson kuoli Honolulussa 73 vuoden iässä vuonna 2002. Hän oli ennen kuolemaansa sairastanut vuosien ajan Alzheimerin tautia.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Richard Goldstein: Bobo Olson, 73, Boxing Champion in 1950's New York Times. 19.1.2002. Viitattu 17.7.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ammattilaisottelutilastot BoxRecissä
- IBHOF / Carl "Bobo" Olson (Arkistoitu – Internet Archive)