Black Tower

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Black Tower on saksalainen viinimerkki, joka on ollut Saksan menestynein viinimerkki viimeisen 40 vuoden ajan. Black Towerin viinejä myydään maailmanlaajuisesti yli 50 maassa. Merkki erottautui muista viineistä nimensä mukaisesti pikimustan pullonsa ansiosta. Myöhemmin design uudistettiin, ja pullojen värit heijastelevat sisällä olevan viinin väriä.[1]

Merkin historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkki perustettiin vuonna 1967, ja ensimmäiset viinit myytiin mustissa keraamisissa pulloissa. Jo seuraavana vuonna viiniä vietiin Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Vuonna 1970 tuotanto oli jo 240 000 pulloa vuodessa, ja samana vuonna keraamiset pullot korvattiin mustilla lasipulloilla. Vuonna 1982 tuotanto oli noussut 13,4 miljoonaan pulloon vuodessa. 2000-luvulla Black Towerista tuli myydyin saksalainen viini Kanadassa, Englannissa, Brasiliassa ja Perussa. Vuonna 2008 merkistä tuli myydyin saksalainen merkki maailmanlaajuisesti, kun myynti saavutti 12 miljoonaa pulloa. Vuonna 2010 merkki uudelleensuunniteltiin ja lanseerattiin uusi slogan: ”Black Tower. Easy ends the day”.[2]

  1. About Black Tower (Arkistoitu – Internet Archive) Blacktower.de. Viitattu 6.4.2012.
  2. Brand history (Arkistoitu – Internet Archive) Blacktower.de. Viitattu 6.4.2012

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]