Tämä on lupaava artikkeli.

Black Codes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Black Codes (suom. mustat lait) ovat lakeja, joita entiset Konfederaation osavaltiot loivat Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen heikentääkseen mustien asemaa. Lakeja alettiin luoda vuonna 1865, kun Yhdysvalloissa hyväksyttiin perustuslain 13. lisäys, joka virallisesti vapautti kaikki orjat.

Lakeja ehdittiin luoda runsaan vuoden ajan, ennen kuin kongressi, jossa enemmistössä oli orjuutta vastustanut republikaanipuolue, hyväksyi kansalaisoikeuslain sekä perustuslain 14. ja 15. lisäyksen. 1870-luvun lopussa mustien asema kuitenkin heikkeni uudelleen, kun rasistiset ääriliikkeet, etunenässä Ku Klux Klan, voimistuivat.

Henry Louis Stephensin maalaus, jossa mustaihoinen mies lukee Lincolnin ilmoitusta sanomalehdestä vuonna 1863.

Unionin silloinen presidentti Abraham Lincoln ilmoitti 1. tammikuuta 1863, että kaikki Yhdysvaltojen orjat tulisi vapauttaa. Tämä tarkoitti suurta muutosta Konfederaatiossa, joka kaksi vuotta myöhemmin hävisi sodan, sillä maan osavaltioiden talous nojasi nimenomaan orjien käyttöön. Kun sota oli päättymäisillään huhtikuussa 1865, Lincoln järkytti monia etelävaltiolaisia entisestään ilmoittamalla, että hän kannatti mustille osittaista äänioikeutta. Lincoln kuitenkin salamurhattiin muutaman päivän kuluttua, ja presidentiksi nousi varapresidentti Andrew Johnson.[1]

Sisällissodan aikana ainoana etelävaltiolaisena senaattorina lojaalina Unionille pysynyt Johnson kannatti osavaltioiden itsemääräämisoikeutta, eikä liittovaltio saanut hänen mielestään puuttua osavaltiotasolla tapahtuviin äänestyksiin. Toukokuussa 1865 Yhdysvalloissa hyväksyttiin perustuslain 13. lisäys, joka kielsi orjuuden koko maassa, mukaan lukien entisissä Etelävaltioissa. Osavaltiot ja niiden korkeimpiin yhteiskuntaluokkiin kuuluneet henkilöt, valkoiset tilanomistajat, saivat kuitenkin hyvin vapaat kädet jälleenrakentaa osavaltioitaan.[1]

Black Codesien käyttöönotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen jälleenrakennuksen alkaessa valkoiset tilanomistajat pyrkivät saamaan vapautettujen orjien tilalle uutta halpaa työvoimaa. Loppuvuodesta 1865 Mississippi ja Etelä-Carolina hyväksyivät ensimmäiset mustien elämää merkittävästi rajoittaneet lait. Orjien tuli vangitsemisen uhalla hankkia työpaikka ennen seuraavaa tammikuuta. Lisäksi Etelä-Carolinassa muissa kuin maanviljelijän ja palvelijan ammateissa työskennelleiden mustien oli lain mukaan maksettava 10–100 dollarin suuruinen lisävero. Koska presidentti Johnson ei puuttunut näihin lakeihin, niitä säädettiin vuosina 1865 ja 1866 lisää lähes kaikissa entisissä orjuuden sallineissa osavaltioissa. Vaikka nämä osavaltiot takasivat mustille tietyt perusoikeudet, kuten oikeuden omaisuuteen, avioliittoon ja oikeudessa todistamiseen (tosin vain mustia koskevissa tapauksissa), ne pyrkivät ennen kaikkea rajoittamaan mustien työntekoa. Osa osavaltioista rajoitti mustien oikeutta omistaa omaisuutta ja elinkeinovapautta, kun taas käytännössä kaikki Etelävaltioiden osavaltiot rajoittivat mustien työntekomahdollisuuksia. Esimerkiksi jo työssä olevalle mustalle ei saanut tarjota parempipalkkaista työtä.[1][2]

Black Codesien kieltäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustien törkeä hyväksikäyttö suututti useita entisiä pohjoisvaltiolaisia, joiden mielestä entisten Etelävaltioiden lait rikkoivat liittovaltion lakeja. Pohjoisvaltiolaisten suuttumuksen ohella tummaihoiseen väestöön kohdistuneet veriset mellakat Memphisissä ja New Orleansissa painostivat liittovaltiota puuttumaan black codes -lakeihin.[1][2]

Yhdysvaltain kongressi hyväksyi huhtikuussa 1866 presidentti Johnsonin veto-oikeutta vahvemmaksi kansalaisoikeuslain, jolla republikaanien hallitsema kongressi sai aiempaa suuremmat oikeudet jälleenrakennuksen ohjaamiseen. Seuraavana vuonna hyväksyttiin Reconstruction Act of 1867, joka velvoitti entiset Etelävaltiot ratifioimaan myöhemmin hyväksytyn perustuslain 14. lisäyksen, joka taas takasi vapautettujen orjien kansalaisoikeudet koko Yhdysvalloissa. Vuonna 1870 kongressi hyväksyi vielä perustuslain 15. lisäyksen, jonka mukaan kaikilla Yhdysvaltojen (miespuolisilla) kansalaisilla on ihonväristä riippumatta äänioikeus. Lisäksi Yhdysvaltoihin perustettiin niin kutsuttu vapaiden ihmisten virasto, jonka tehtäviin kuului auttaa entisiä orjia näiden vapauduttua orjuudesta. Rahoitusongelmistaan huolimatta vapaiden ihmisten virasto onnistui olemassaolonsa aikana muun muassa tarjoamaan sairaanhoitoa yli miljoonalle vapautetulle mustalle.[3] Tämän niin kutsutun radikaalin jälleenrakennuksen (1867–1877) aikana tummaihoiset voittivat useita osavaltio- ja kongressivaaleja Etelävaltioissa.[1][2]

Myöhemmät tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1870-luvulla mustien asema heikkeni jälleen, kun Ku Klux Klanin kaltaiset ääriliikkeet voimistuivat.

Radikaalin jälleenrakennuksen kannatus hiipui 1870-luvun aikana samalla, kun syntyi Ku Klux Klanin kaltaisia rasistisia ääriliikkeitä. Kun viimeiset liittovaltion sotilaat lähtivät etelästä ja jälleenrakennus lähestyi vuonna 1877 loppuaan, mustien asema heikkeni entisestään. Vaikka tummaihoisten taloudellinen ja sosiaalinen asema oli noussut huomattavasti, Ku Klux Klan ja muut ääriliikkeet lähes mitätöivät heidän poliittiset saavutuksensa.[1] Black codes -lakien tilalle alkoi radikaalin jälleenrakennuksen loputtua syntyä uusia Jim Crow -lakeja, jotka jatkoivat rotuerottelua etelävaltioissa aina vuoden 1964 kansalaisoikeuslain hyväksymiseen asti.[2]

  1. a b c d e f Black Codes. History. Arkistoitu 21.10.2011. Viitattu 2.11.2011. (englanniksi)
  2. a b c d "black code." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.
  3. "Freedmen's Bureau." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.