Tämä on lupaava artikkeli.

Paperikoivu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Betula papyrifera)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paperikoivu
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Kladi: Rosidit
Lahko: Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Alaheimo: Betuloideae[2]
Suku: Koivut Betula
Laji: papyrifera
Kaksiosainen nimi

Betula papyrifera
Marsh. [3][4]

Synonyymit
  • Betula cordifolia Regel
  • Betula neoalaskana Sarg.
  • Betula neoalaskana var. kenaica (W.H.Evans) Boivin
  • Betula alaskana Sarg.
  • Betula papyrifera var. humilis (Reg.) Fern. & Raup[3]
Katso myös

  Paperikoivu Wikispeciesissä
  Paperikoivu Commonsissa

Paperikoivu (Betula papyrifera)[5] on Pohjois-Amerikan pohjoisosista kotoisin oleva monimuotoinen, kesävihanta puu, joka kuuluu koivujen sukuun ja koivukasvien heimoon.[3][6] Se on saanut nimensä ohuesta, paperimaisesta tuohestaan, jota intiaanit käyttivät kanoottien, wigwamien ja erilaisten käyttöesineiden valmistuksessa.[7] Ulkomaisessa kirjallisuudessa puuhun viitataankin usein nimellä ”kanoottikoivu” ja joskus nimellä ”amerikankoivu”.[8] Paperikoivu on valittu Saskatchewanin provinssipuuksi ja New Hampshiren osavaltiopuuksi.[9][10]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paperikoivuja Saguenayn lähistöllä Quebecissä.
Paperikoivun tuohi irtoaa puusta paperimaisina liuskoina.

Paperikoivu on nopeakasvuinen, mutta lyhytikäinen puu, joka alkaa tuottaa siementä 15 vuoden iässä ja elää harvoin yli 140 vuoden ikäiseksi.[3][11] Yleensä se kasvaa 21–24 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 25–30 senttimetriä paksuksi, mutta jää Alaskan korkeudella tätä pienemmäksi. Suurimpien luonnosta löydettyjen yksilöiden rungon läpimitta on ollut 75 senttimetriä.[3]

Paperikoivulla on lähelle maanpintaa levittäytyvä juuristo, yleensä yksihaarainen runko sekä pitkät ja vahvat, yläviistot haarat, jotka voivat olla myös riippuvat.[3][6] Metsässä sille kasvaa ohut päärunko ja kapea, pyöreä latvus, mutta avoimella paikalla latvuksesta tulee leveä ja haarat alkavat läheltä puun tyveä.[3][12] Runkoa peittävä kaarna on nuorilla puilla punaruskeaa ja sileää ja vanhemmilla puilla paperinohutta ja kerman- tai punertavanvalkoista.[3][6][12] Kaarnan uloin osa eli tuohi irtoaa puusta isoina paperimaisina liuskoina ja sisältää paljon öljyä, minkä ansiosta se on vedenpitävää.[3][12]

Kuluvan kesän kasvainranka on karvainen ja nystyinen, ja talvisilmut ovat heikosti tahmeita tai kuivia.[6] Kierteisesti olevissa lehdissä on karvainen lehtiruoti ja pienet korvakkeet, jotka karisevat lehtien puhjetessa.[6][13] Lehtilapa on 3–10 senttimetriä pitkä, puikea tai soikea, lyhytsuippuinen ja suippo- tai herttatyvinen. Lehtilaita on sahahampainen tai toissahainen ja alapinta suonia myöten tai suonihangoista karvainen.[6]

Paperikoivu on yksikotinen kasvi, joka kukkii huhtikuussa levinneisyysalueensa eteläosissa ja touko–kesäkuussa Alaskassa.[3][13] Sen kukinto on kolmiliuskaisten suomujen peittämä norkko, jossa on vain joko hede- tai emikukkia. Hedekukissa on vähäinen kehä ja ne muodostavat pitkiä ja riippuvia norkkoja. Emikukat ovat puolestaan kehättömiä ja muodostavat lyhyitä ja pystyjä norkkoja.[13] Hedelmä on 1,5 millimetrin pituinen, karvainen ja litteä pähkylä, jossa on pähkylän levyiset tai leveämmät siipipalteet.[3][6][13] Pähkylät kypsyvät elo–syyskuussa ja tuuli levittää ne syys–marraskuussa koivun ympäristöön.[3][11]

Paperikoivun norkkoja.

Paperikoivu on kotoisin laajalta alueelta Pohjois-Amerikan pohjoisosista. Sen luontaisen levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee puurajaa myötäillen Newfoundlandista ja Labradorista Luoteis-Alaskaan. Etelämpänä levinneisyysalue ulottuu Uudesta Englannissa Isojenjärvien ympäristöön ja edelleen Montanaan ja Washingtoniin. Yksittäisiä esiintymiä on lisäksi Montanan ja Pohjois-Dakotan Suurilla tasangoilla, Black Hillsissä, Appalakeilla Pohjois-Carolinaan asti sekä Coloradon Front Rangella.[3] Paperikoivua viljellään myös Havaijilla.[3]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paperikoivu on tyypillinen pioneeripuu, joka valtaa nopeasti metsäpalojen tuhoamia alueita, hakkuualueita ja hylättyjä peltoja.[12] Se menestyy tuoreissa ja kosteissa, keskiravinteisissa metsissä sekä kalliokoilla 300–900 metrin korkeudessa.[6][12] Yleensä se kasvaa sekapuuna havumetsissä, mutta muodostaa joskus myös puhtaita metsiköitä.[6] Siitä tunnetaan seuraavat kuusi maantieteellistä muunnosta:[3]

  • var. papyrifera
  • var. cummutata (Regel) Fern.
  • var. cordifolia (Regel) Fern.
  • var. kenaica (W.H.Evans) Henry
  • var. neoalaskana (Sarg.) Raup
  • var. subcordata (Rydb.) Sarg.
Ojibwoja melomassa tuohesta rakennetulla kanootilla (1910).

Paperikoivua käytetään Pohjois-Amerikassa saha- ja paperiteollisuuden raaka-aineena. Sen luja, joustava ja tiheäsyinen puuaines soveltuu hyvin työstettäväksi sekä lakka- ja petsikäsiteltäväksi.[3] Siitä tehdään puuviilua, vaneria, huonekaluja, kaapistoja ja erikoistuotteita, kuten pyykkipoikia, lankarullia sekä jäätelö- ja hammastikkuja.[3][12] Sitä käytetään myös selluloosan, paperin ja polttoaineiden valmistuksessa sekä polttopuuna.[3]

Teollisen käytön lisäksi paperikoivu on suosittu koristekasvi, ja sen mahlasta on perinteisesti valmistettu siirappia, viiniä, olutta ja erilaisia lääkejuomia. Sitä käyttävät ravintonaan myös villieläimet, esimerkiksi hirvi, valkohäntäpeura, lumikenkäjänis, puupiikkisiat, majavat sekä monet linnut ja pienet nisäkkäät.[3]

Paperikoivu oli tärkeä raaka-aine Pohjois-Amerikan intiaaneille. Sen tuohesta valmistettiin erilaisia käyttöesineitä, kuten koreja, säilytysastioita, alustoja, vauvan kantoreppuja, torvia, soihtuja, taloustarvikkeita ja kanootteja. Sen puusta tehtiin puolestaan keihäitä, jousia, nuolia, lumikenkiä ja kelkkoja.[3] Lisäksi intiaanit käyttivät paperikoivua rohtokasvina hoitamaan ummetusta ja ripulia, kuivattamaan kohdun limakalvoja, helpottamaan vatsakipuja ja vahvistamaan terveyttä.[12]

  • Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0
  1. Stritch, L.: Betula papyrifera IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.9.2016. (englanniksi)
  2. Stevens, P. F.: Betulaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 22.8.2022.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Ronald J. Uchytil: Betula papyrifera Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 21.4.2011. (englanniksi)
  4. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Betula papyrifera (TSN 19489) itis.gov. Viitattu 4.7.2011. (englanniksi)
  5. Toim. Räty, Ella ja Alanko, Pentti: Viljelykasvien nimistö - Kulturväxternas namn. Helsinki: Puutarhaliitto, 2004. ISBN 951-8942-57-9
  6. a b c d e f g h i Alanko, 110.
  7. White Birch The Connecticut River Homepage. Arkistoitu 9.6.2011. Viitattu 21.4.2011. (englanniksi)
  8. Tampereen kaupunki, viheryksikkö. Paperikoivu tampere.fi. Viitattu 15.4.2008.
  9. Saskatchewan’s Provincial Tree – White Birch ops.gov.sk.ca. Arkistoitu 31.10.2013. Viitattu 21.4.2011. (englanniksi)
  10. State Tree and Flower usna.usda.gov. Arkistoitu 6.12.2010. Viitattu 15.4.2008. (englanniksi)
  11. a b L. O. Safford, John C. Bjorkbom & John C. Zasada: Paper Birch Silvics of North America – Volume 2: Hardwoods. Northeastern Area State & Private Forestry. Arkistoitu 7.2.2011. Viitattu 21.4.2011.
  12. a b c d e f g Hong Song: Betula papyrifera Flora of North America. Viitattu 21.4.2011. (englanniksi)
  13. a b c d Alanko, 107.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]