Bergön seurakunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Bergö församling)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bergön seurakunta
Bergö församling

tunnus

sijainti

Bergön kirkko
Bergön kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Porvoon hiippakunta
Rovastikunta Korsholman rovastikunta
Pääkirkko Bergön kirkko
Perustettu 1848
– Kappeliseurakunta 1848
– Seurakunta 1908
Jäsenmäärä 377[1] (2021)
– Osuus asukkaista 89,8 %
Kirkollisvero 1,85 %
Kirkkoherra Tomi Tornberg
Verkkosivusto

Bergön seurakunta (ruots. Bergö församling) oli Porvoon hiippakuntaan ja Korsholman rovastikuntaan kuulunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimi Bergössä Maalahden kunnan alueella.[2] Se oli osa Maalahden seurakuntayhtymää. Seurakuntayhtymän seurakunnat yhdistyvät yhdeksi Maalahden seurakunnaksi vuoden 2023 alussa.[3]

Bergö oli lakkauttamishetkellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärältään pienin seurakunta.[4]

Bergön kirkko on valmistunut vuonna 1802.[5]

Muun muassa seuraavat henkilöt ovat toimineet Bergön kappeliseurakunnan kappalaisina ja seurakunnan kirkkoherroina:[6]

Bergön kappeliseurakunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 22.4.2022.
  2. Församlingarna i Borgå stift 1.1.2018 Borgå stift. Arkistoitu 3.11.2013. Viitattu 9.2.2018. (ruotsiksi)
  3. Kirkko­hallitus päätti seura­kuntien lakkauttamisista Pohjanmaalla Kotimaa. Viitattu 10.1.2023.
  4. Kirkkoon kuuluu 71 prosenttia väestöstä 15.01.2018. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 15.1.2018. Viitattu 9.2.2018.
  5. Bergö kyrka Bergö församling. Arkistoitu 31.7.2021. Viitattu 9.2.2018. (ruotsiksi)
  6. Pappisluettelo: Bergön seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 17.4.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]