Belton House

Belton House, Lincolnshire, eteläinen julkisivu.

Belton House on englantilainen herraskartano Lincolnshiren Beltonissa lähellä Granthamia. Sitä ympäröivät maisemapuutarhat ja sarja puistokatuja, jotka johtavat suuressa metsäpuistossa sijaitseviin follyrakennuksiin. Beltonia on kuvailtu karoliinisen arkkitehtuurin hienoimpien piirteiden kokoelmaksi – ensimmäisen aidosti vernakulaarisen arkkitehtuurityylin, jonka Englanti tuotti Tudorien aikakauden jälkeen. Sitä on myös kuvattu täydellisimmäksi esimerkiksi tyypillisestä englantilaisesta herraskartanosta. On jopa väitetty, että Beltonin pääjulkisivu toimi innoituksena nykyisille herraskartanoihin ohjaaville brittiläisille moottoritiekylteille (). Ainoastaan Brympton d’Evercyä on samaan tapaan ylistetty täydelliseksi englantilaiseksi herraskartanoksi.

Kolmesataa vuotta Belton House toimi Brownlow’n ja Custin suvun asuinpaikkana. He olivat hankkineet alueen maat haltuunsa alkujaan 1500-luvun lopussa. Nuori Sir John Brownlow ja hänen vaimonsa rakennuttivat nykyisen kartanon vuosien 1685 ja 1688 välillä. Varakkuudestaan huolimatta he päättivät rakentaa vaatimattoman herraskartanon aikalaistyyliä edustavan suuren barokkipalatsin sijasta. Senaikainen karoliininen tyyli valittiin suunnittelun lähtökohdaksi. Uuteen taloon sovellettiin kuitenkin viimeisimpiä innovaatioita, kuten sash-ikkunoita päähuoneisiin ja sitäkin tärkeämpänä piirteenä täysin erillisiä tiloja henkilökuntaa varten. Kun Brownlow’t kohosivat aatelisarvossa baroneteista paroneiksi ja jaarleiksi ja palasivat sitten takaisin paroneiksi, tekivät seuranneet sukupolvet talon sisäosiin muutoksia, jotka heijastelivat heidän muuttunutta yhteiskunnallista asemaansa ja makuaan. Talon perustyyli säilyi kuitenkin olennaisesti samana.

Ensimmäisen maailmansodan aikana brittiarmeijan Machine Gun Corps -konepistoolijoukkio piti herraskartanon puistoa tukikohtanaan. Maailmansodan päätyttyä Brownlow’t kohtasivat monien pääritovereidensa tavoin ankaria talousvaikeuksia. Vuonna 1984 he luovuttivat talon ja suurimman osan irtaimistosta National Trustille. Nykyään talo on täysin avoin yleisölle, ja siellä vierailee vuosittain tuhansia turisteja. Vuonna 1988 se oli mukana BBC:n Helen Cresswellin lasten kummitustarinasta tekemässä tv-sovituksessa Moondial ja toimi myöhemmin ”Rosings Parkina” BBC:n Ylpeyden ja ennakkoluulon vuoden 1995 tv-versiossa.

Varhaishistoria

Roger Prattin suunnittelema Lontoon Clarendon House, joka toimi Belton Housen innoituksen lähteenä. Clarendon House edustaa samaa tyylisuuntaa, joskin vähemmän barokkimaista koristelua, kuin Ranskaan joitakin vuosia aiemmin rakennettu Vaux-le-Vicomte.

Täysin William Stantonin suunnittelemaksi tiedetty 1600-luvun tallirivi Belton Housessa ei ole muotoilultaan yhtä ansiokas kuin päätalo.

Brownlow’n perhe, lakimiesten dynastia, alkoi kerätä maata Beltonin seudulta arviolta vuodesta 1598 lähtien. Vuonna 1609 he hankkivat itse Beltonin maanomistusoikeuden Pakenhamin perheeltä, joka myi lopulta herraskartanon Sir John Brownlow I:lle 1617. Vanha talo sijaitsi lähellä kirkkoa nykyisen talon puutarhan alueella ja pysyi lähes asumattomana, sillä perhe käytti mieluummin muita omistamiaan rakennuksia. John Brownlow oli avioitunut perijättären kanssa mutta oli lapseton; hänellä oli vain kaksi verisukulaista, myös John Brownlow -niminen veljenpojan poika sekä veljentyttären tyttö, Alice Sherard. Serkukset menivät naimisiin 1676. Kolme vuotta myöhemmin pari peri isosedältään Brownlow’n tilukset sekä 9 000 punnan vuotuiset tulot ja 20 000 puntaa käteisvaroja. He ostivat välittömästi townhousen hiljattain muodikkaaksi tulleelta Bloomsburyn Southampton Squarelta ja päättivät rakentaa uuden herraskartanon Beltoniin.

Uuden talon rakennustyöt alkoivat 1685. Alkuperäissuunnittelusta vastanneen arkkitehdin ajatellaan olleen William Winde, vaikka talo on luettu myös Sir Christopher Wrenin nimiin. Toisaalta joidenkin mukaan rakennuksen tyyli muistuttaa niin paljon Roger Prattin Lontoon Clarendon Housea, että se olisi voinut olla kenen tahansa lahjakkaan piirtäjän työtä. Nykyisin suosittu oletus, jonka mukaan Winde oli arkkitehti, perustuu tyylillisiin yhteneväisyyksiin valmiin Beltonin ja Winden suunnitteleman Coombe Abbeyn välillä. Lisätodisteena on vuodelta 1690 peräisin oleva kirje, jossa Winde suosittelee rapparia ja antaa neuvoja sisäosien viimeistelyä varten.

Arkkitehdin henkilöllisyydestä riippumatta Belton jäljittelee tarkasti 1647 valmistuneen Clarendon Housen suunnittelua. Kyseinen suuri lontoolainen townhouse (purettu noin 1683) oli yksi aikakautensa ihailluimpia rakennuksia ”elegantin symmetriansa ja varman ja järkevän suunnittelunsa” ansiosta. Sir John Summerson on kuvaillut Clarendon Housea ”aikansa vaikutusvaltaisimmaksi taloksi niiden keskuudessa, jotka pyrkivät suurellisuuteen” ja Beltonia ”hienoimmaksi säilyneeksi esimerkiksi luokassaan.” Tiedetään, että John ja Alice Brownlow kokosivat hanketta varten aikansa parhaista käsityöläisistä koostuneen työryhmän. Ryhmän johtajana toimi mestarimuurari William Stanton, joka valvoi hanketta. Hänen kakkosmiehensä John Thompson oli tehnyt töitä Sir Christopher Wrenin kanssa useissa jälkimmäisen suunnittelemissa Lontoon kirkoissa, kun taas pääpuuseppä John Sturges oli työskennellyt Chatsworthissa William Talmanin johdolla. Takorautatyöläinen John Warren toimi Stantonin alaisena Buckinghamshiren Denham Placessa, ja Beltonin hienot takorautaportit saattavat olla hänen työtään. Beltonin rakentajat olivat niin päteviä, että Winde ei välttämättä tehnyt juuri muuta kuin tarjosi alkuperäiset suunnitelmat sekä piirrokset ja jätti niiden tulkinnan paikalla olleille työläisille. Tämän teorian yhtenä todisteena on viereisen tallirivin poikkeava ilmiasu. Maalaismaisemman ja suhteissaan vähemmän mestarillisen tallirivin tiedetään olleen kokonaan Stantonin työtä.

Arkkitehtuuri

Ilmapiiri

Belton Housen pohjoinen julkisivu. 1600-luvun kaksoishuonesuunnittelu mahdollisti symmetrian julkisivujen välillä ja samalla sen, että talo saattoi olla kompakti ja yhden katon alla.

Läntinen julkisivu. Monet ikkunoista eivät ole oikeita (katso suunnitelma alempana), ja ne on asennettu symmetrian luomiseksi. Barokkityylinen, ehkä John Warrenin tekemä takorautaporttisuoja sulkee pihamaan talon ja tallien välillä luoden näin cour d'honneur (kunniapiha) -efektin talon läntiseen sisäänkäyntiin (kohta C alemmassa kaaviossa).

Pääsy talon läntiseen sisäänkäyntiin pihamaan kautta (C alla olevassa kaaviossa). Yksityisesti länsisiivessä elänyt perhe käytti useimmiten tätä sisäänkäyntiä. Kellotorni on sijoitettu samalle akselille kartanon huipulla olevan kupolin kanssa.

Belton Housen ensimmäisen kerroksen kaavio. Selite: A: Keittiön ylempi kerros (nykyisin Hondecoeter Room); B: Palveluhuone (nykyisin aamiaishuone); C: Takaportaat ja läntinen sisäänkäynti; D: Vaatevarasto; E: Kouluhuone; F: Olohuone (nykyisin Punainen olohuone); G: Pieni salonki (nykyisin gobeliinihuone); H:Suuri sali (nykyisin salonki); J: Marble Hall; K: Olohuone (nykyisin Tyrconnel-huone); L: Suuri porrashalli; M: Kappelin ylempi kerros; N: Kappeliin avautuvalla näkymällä ja penkeillä varustettu galleria; O: Eteinen (nykyisin kappeliolohuone);P: Takaportaat ja itäinen sisäänkäynti; Q: Ruokakomero; R Sänkykamari (nykyisin Sininen huone). Huomio: Tämä on ainoastaan havainnollistamiseen tarkoitettu, mittasuhteiltaan epätarkka kaavio.

1600-luvun lopussa Englannissa tapahtui suunnittelun saralla merkittävää kehitystä. Commonwealth-hallinnon ankarien vuosien loputtua alkoi suuri kukoistus ja kehitys sekä arkkitehtuurin että taiteiden saralla vuonna 1660 tapahtuneen monarkian palauttamisen jälkeen. Rojalistipakolaiset ja Grand Tourilta palanneet varakkaat nuoret miehet tulivat takaisin kotiin mukanaan uusia ideoita, jotka olivat usein yliampuvia klassisten teemojen muunnelmia. Englannille tämä oli barokkiaikakauden alkusarastusta. Roger Prattin, John Webbin ja Sir Christopher Wrenin kaltaisten arkkitehtien uusi aalto ei ainoastaan rakentanut uusia avaria rakennuksia renessanssin innoittamilla tyyleillä vaan muokkasi myös jo olemassa olleita vanhoja taloja. Yksi vanhojen talojen käyttöä hyvin edustava tapaus on Berkshiren Coleshill House, jossa Pratt muutti ylimääräiseksi jääneen keskiaikaisen juhlasalin keisarillisilla portailla varustetuksi klassisvaikutteiseksi sisäänkäyntihalliksi. Syynä juhlasalin tarpeettomuuteen oli se, että työnantajat halusivat nyt asua erillään palvelusväestään eivätkä enää syöneet yhdessä heidän kanssaan juhlasalissa. He pyrkivät myös poistamaan talon pääosista ruoanlaitosta aiheutuneet tuoksut ja muut henkilökunnasta kertovat vihjeet. Työnantajat ryhtyivät asumaan laadukkaissa, ilmavissa huoneissa pohjakerroksen yläpuolella omassa yksityisyydessään. Palvelijat puolestaan pysyttelivät erityisesti heille varatuissa kerroksissa, usein pohja- ja ylimmissä ullakkokerroksissa – paitsi silloin, kun heitä tarvittiin. Tällä aikakaudella Britanniassa tapahtui merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia, ja koulutetulla väestöllä oli tapana ylpeillä tyylikkyydellä ja oppineisuudella. Vaikka Belton ei ole barokkityyliä, ilmentää se kaikkia uusien muotivirtausten tyypillisiä piirteitä.

Belton suunniteltiin hillittyyn, miltei palladiolaiseen arkkitehtuurityyliin, joka oli ollut suosittua juuri ennen koristeellisen barokkityylin nousua Englannissa. Tämä arkkitehtuuri otti yleensä ankaran symmetrisen muodon usein suorakulmaisine taloineen ja päätykolmioineen pääsivujen yläpuolella. Tämä melkeinpä jäykkä konsepti toimi vaikutteena lukuisten talojen suunnittelulle, Belton mukaan lukien. Myöhemmin ”karoliinisena” tunnettu tyyli (tulee ”Caroluksesta”, joka oli hallitsevan monarkin, Kaarle II:n, latinankielinen nimi), oli suosittu pikkuaristokraattien ja herrasväen keskuudessa sekä heidän kaupunki- että maalaisasumuksissaan vielä kauan Kaarle II:n kuoleman jälkeen.

Belton on rakennettu paikallisesta ancasterkivestä sekä Kettonista tuodusta kevyemmästä ashlarista, jota käytettiin kulmauksiin. H-kirjaimen muotoista pohjapiirustusta käyttävästä suunnittelusta oli tullut suosittua elisabetiaanisen ajan myöhäisvaiheessa. 1500-luvun loppuvaiheessa kotiarkkitehtuuri oli kuitenkin kehittynyt pidemmälle aiempien H-kaavion mukaan tehtyjen talojen ”yhden huoneen levyisistä” ulottuvuuksistaan, mitä edusti esimerkiksi Montacute House. Uudet pohjapiirustukset sijoittivat huoneet seinä seinää vasten, mikä teki taloista kahden huoneen levyisiä. Tätä suunnittelutapaa alettiin kutsua ”tuplapinoksi” (engl. double pile). Se mahdollisti paremman valaistuksen ja lämmityksen huoneissa sekä sen, että pääsy huoneisiin oli helpompaa ja ne olivat paremmassa yhteydessä toisiinsa. Tämä toteutui myös Beltonissa. Kaikkein tärkeimpänä etuna oli suurempi yksityisyys. Rakentamisen näkökulmasta tuplahuoneleveys mahdollisti talon paremman tiiviyden ja sen sijoittamisen yhden, helpommin rakennettavissa olevan katon alle, mikä vähensi valmistuskuluja. Talojen ilmiasusta tuli näin kiinteämpi, kun niissä oli useampi kuin vain yksi tai kaksi julkisivua.

Talon ulko-osat sekä kiinteistön muut ulkorakennukset toimivat innoituksen lähteenä Edith Whartonin talon, Massachusettsin Lenoxissa sijaitsevan The Mountin, suunnittelulle.

Suunnittelu

Beltonin huoneiden pohjakaavio oli vanhanaikainen sen ajan suurtalolle. Monarkian palauttamisen jälkeen ja eurooppalaisten ajatusten virratessa maahan suurissa taloissa tuli suosioon mannermainen muoti, johon kuului olohuoneesta, pukuhuoneesta ja makuuhuoneesta koostunut, arvovieraille tarkoitettu huonekokonaisuus, joka oli yhteydessä keskussalonkiin tai -halliin. Nämä huoneet oli varattu vakituisesti korkea-arvoisten vierailijoiden, kuten hallitsijoiden, käyttöön. Vaikka Beltonissa salonki on keskiosassa, sitä eivät sivua etäisyyssuunnassa loistokkuudeltaan vähenevät vierashuoneet. Syynä epätavalliseen pohjapiirrokseen saattoi olla se, että vaikka Brownlow’t olivatkin hyvin varakkaita, he olivat aatelisarvoltaan ainoastaan baronetteja, ja heidän omaisuutensa oli hädin tuskin sata vuotta vanhaa. Näin ollen heitä ei pidetty aristokraatteina vaan gentrynä. Näin ollen vierashuonekokonaisuuden rakentaminen olisi ennakoimisen sijasta ilmentänyt vain toiveita kuninkaallisen vieraan saamisesta. Muodikkaan ja muodollisen vierashuonekokonaisuuden tai Brownlow’ien yhteiskunnallisten ansioiden puute ei kuitenkaan estänyt Vilhelm III:n vierailua juuri valmistuneeseen taloon vuonna 1695. Kuningas majoittui ”parhaaseen vuodekamariin”, suureen vaatevaraston viereiseen huoneeseen, joka sijaitsi salongin yläpuolella ja johon toisen kerroksen suuri ruokailuhuone johti suoraan.

Beltonin suunnittelutapa noudatti vanhaa tyyliä, jossa vastaanottohuoneet ja makuuhuoneet hajautettiin kahteen pääkerrokseen. Käytetty pohjapiirustus edusti Roger Prattin teoriaa, jonka mukaan vieraiden ja perheen huoneiden tuli olla selkeästi erillään. Tämän ajattelutavan seurauksena perhe asutti länsisiiven ensimmäisen ja toisen kerroksen huoneita, suuri portaikko nousi talon itäpuolelle ja parhaat vierasmakuuhuoneet sijaitsivat itäsiivessä. Portaikosta tehtiin suuri ja vaikuttava, ja siitä tuli osa vieraan reittiä ensimmäisen kerroksen hallista ja salongista toisen kerroksen pääruokasaliin ja makuuhuoneeseen. Beltonia selkeämmin tätä vanhaa ideaa edustaa elisabetiaaninen Hardwick Hall naapurikreivikunta Derbyshiressa.

Pääaula, vastaanotto ja perheen makuuhuoneet sijoitettiin ensimmäiseen kerrokseen matalan puolikellarin yläpuolelle, joka sisälsi palveluhuoneet. Kartanon pohjois- ja eteläsivulla sijainneeseen kahteen tärkeimpään sisäänkäyntiin päästiin ulkopuolisia portaita pitkin. Kyseessä olivat alun perin yksittäiset leveät portaat pohjoispuolella ja tuplaportaat etelässä. Sittemmin ne on korvattu oikealla näkyvän kaavion havainnollistamilla yksinkertaisemmilla muotoiluilla.

Toisessa kerroksessa on vastaava ikkunapinta-ala ja yhtä arvokkaat ikkunat kuin ensimmäisessä kerroksessa. Kummassakin kerroksessa käytettiin sash-ikkunoita, jotka olivat tuolloin tuoreita keksintöjä. Puolikellarissa ja ullakkokerroksessa tyydyttiin vanhanaikaisempiin pysty- ja vaakajakokappalekarmein varustettuihin ikkunoihin, mikä osoitti näiden kerrosten asukkaiden alempaa asemaa. Ulkopuolelta käsin oli selvästi havaittavissa, että talon kaksi pääkerrosta oli tarkoitettu ainoastaan vieras- ja perhekäyttöön, kun taas henkilökunta ja palvelualueet oli rajattu puolikellariin ja ullakkokerroksiin. Ajatus pitää kotiasiat ja henkilökunta poissa näkyvistä silloin, kun heitä ei tarvittu, oli suhteellisen uusi, ja ensimmäisen kerran sitä oli käyttänyt Pratt suunnitellessaan Berkshire Coleshill Housea. Senaikainen yhteiskunnallinen kommentoija Roger North ylisti takaportaita, joita Beltonissa on kaksi (kaavion kohdat C ja P), yhtenä aikansa merkittävimmistä keksinnöistä.

Belton Housen päähuone on tilava Marble Hall (J) eteläisen puolen keskiosassa. Kyseinen halli toimii alkupisteenä suurelle joukolle huoneita ja on yhteydessä pohjoispuolen entiseen suureen saliin eli salonkiin. Marble Hallin kyljessä on entinen pieni salonki (G, nykyisin gobeliinihuone) sekä suuri porrashalli (L), kun taas salongin (H) kyljessä on kaksi olohuonetta (F, K). Vaikka Marble Hall ja salonki olivat pienen vastaanottohuonerivistön keskellä, niiden ei ollut tarkoitus muodostaa vierashuonekokonaisuuden ydintä barokkityyliin. Yksi tärkeimmistä huoneista, suuri ruokasali (nykyisin kirjasto) oli itse asiassa täysin erillinen ja sijaitsi seuraavassa kerroksessa täsmälleen Marble Hallin yläpuolella. Makuuhuoneet on järjestetty yksittäisiksi huonerykelmiksi kahden siiven (E, R jne.) kumpaankin kerrokseen, ja siivet reunustavat joskus talon keskustaksi kutsuttua osaa. Marble Hallin yhdelle sivulle asetettu pääportaikko on yksi Beltonin harvoista epäsymmetrisesti asemoiduista piirteistä. Portaikolla on tukeva rappauskäsitelty sisäkatto, joka sisältää lontoolaisen rappari Edward Goudgen tekemän Brownlow’n tunnuksen. Vuonna 1690 William Winde arvioi, että Goudgea ”pidettiin Englannin parhaana mestarina omalla alallaan”.

Kartanossa olivat niin ruumiilliset kuin henkiset tarpeet symmetrisessä tasapainossa: keittiö (A) ja kappeli (M) olivat molemmat suuria kaksikerroksisia halleja, jotka kohosivat puolikellarista ensimmäiseen kerrokseen. Suuren ja korkean tilan tarjoamisen lisäksi tällainen rakenne mahdollisti sen, että palvelijat saattoivat suorittaa hartaushetkiä kappelissa poistumatta palveluskerroksesta. Heidän työnantajansa puolestaan palvoivat yksityisgalleriassaan (N), jossa oli takka ja näkymä ensimmäisen kerroksen kappeliin.

Yläkaton näköalapaviljonki ja kupoli.

Yksi talon karoliinisimpia piirteitä ovat kaide ja yläkaton kupoli, jonka toi englantilaiseen arkkitehtuuriin Roger Pratt monien muiden elementtien ohella. Beltonin kupoli ei valaise korkeaa ja kuperaa hallia, kuten Euroopassa yleensä, vaan peittää portaikkoa, jonka kautta pääsee pääkaton huipulla olevalle suurelle näköalapaikalle, jota maankamarasta katsottuna piilottaa tavanomaisemman ja näkyvämmän katto-osan huipulla sijaitseva kaide. Tästä paikasta Beltonin omistajat saattoivat ihailla talostaan erkanevien puistokatujen ja maisemapuutarhojen täydellistä symmetriaa. Arkkitehti James Wyatt poisti talosta tämän piirteen nykyaikaistaessaan sitä 1700-luvulla. Kolmas jaarli Brownlow palautti sen alkuperäisessä muodossaan 1870-luvulla.

Sisäosat ja sisältö

Yksi Melchior de Hondecoeterin kolmesta suuresta maalauksesta hänen mukaansa nimetyssä Belton Housen huoneessa. Kolmas jaarli Brownlow hankki maalaukset 1873. Niitä oli jo leikattu pienemmiksi, jotta ne olisivat sopineet aikaisempaan sijoituspaikkaansa. Beltonista ei löytynyt riittävästi tilaa sarjan neljännelle kankaalle. Tämä maalaus on nykyisin Yhdysvalloissa.

Joitakin Beltonin monista huoneista on muutettu viimeisen 300 vuoden aikana sekä käyttötarkoituksen että muotoilun suhteen. Yksi päähuoneista, Marble Hall (J), ensimmäinen suurista vastaanottohuoneista, toimii eteläisenä sisäänkäyntiaulana. Beltonin rakentamisen aikaan juhlasali ei ollut enää syömiseen tarkoitettu paikka vaan palveli talon sisäänkäyntinä. Saliin oli alun perin ripustettu 28 kuninkaiden, kuningattarien ja keisarien muotokuvaa Vilhelm Valloittajasta Vilhelm III:een, minkä tarkoituksena oli tuoda talolle dynastista arvokkuutta. Vähälukuisempia ja huomattavasti uudempia Brownlow’n perheen jäsenistä tehtyjä maalauksia pidettiin yläpuolisessa suuressa ruokasalissa. Marble Hall on saanut nimensä mustista ja valkoisista marmorilaatoista valmistetusta ruutulautakuvioisesta lattiastaan. Huone on täysin paneloitu lehmuspuulla, ja osa paneloinnista sisältää koristeita, jotka luetaan Grinling Gibbonsin nimiin. 1800-luvun varhaisvuosina tämän ja jotkin muut huoneet muotoili uudelleen Jeffry Wyatville, joka maalasi paneelit tammiselta näyttäviksi ja sisällytti panelointiin valeovia saadakseen jo paikoillaan olleet aidot ovet ilmiasultaan tasapainoisemmiksi.

Adelaide, kolmannen jaarli Brownlow’n vaimo. Hän ja hänen miehensä palauttivat monia Beltonin karoliinisia piirteitä ja ovat suurelta osin vastuussa talon sisäosien nykyisestä ilmiasusta. Brownlow’t kuuluivat muodikkaaseen The Souls -salonkiin, joka koostui estetiikkaan mieltyneistä aristokraateista. Tämä Leightonin tekemä muotokuva on ripustettu Beltonin porraskäytävään.

Toinen päävastaanottohuoneista, salonki (H), on suorassa yhteydessä Marble Halliin. Tämä suuri paneloitu huone on pohjoisten maisemapuutarhojen puistokatujen symmetria-akselilla. Alun perin suurena salina tunnettu huone on aina ollut talon päävastaanottohuone. Siinä on edelleen alkuperäinen marmorinen takka ja rapattu piirtokirvakatto, joka on viktoriaanisen aikakauden kopio alkuperäisestä, karoliinista tyyliä edustaneen rappari Edward Goudgen tekemästä sisäkatosta. Nykyisin huoneessa on suvun jäsenten muotokuvia sekä Sir John Brownlow II:n veljenpojan lordi Tyrconnelin (1721–1754) omistajakaudelta peräisin olevia huonekaluja. Huoneen keskipisteenä on suuri Aubusson-matto, joka valmistettiin 1839 ensimmäistä jaarli Brownlow’ta varten.

Salongin vastakkaisilla puolilla sijaitsevat kaksi pienempää olohuonetta (F, K). Alun perin ne oli tarkoitettu yksityisiksi oleskeluhuoneiksi, joihin oli mahdollista vetäytyä Marble Hallin ja salongin julkisista toiminnoista. Yksi näistä oleskeluhuoneista muutettiin vierasmakuuhuoneeksi lordi Tyrconnelin hallintokaudella, jolloin tavoitteena oli luoda muodikkaampi barokkihuoneiden kokonaisuus. Ironisesti kuningattaren (Adelaide, Vilhelm IV:n leski) seuraavan kerran vieraillessa Beltonissa 1840 vierasmakuuhuone siirrettiin takaisin alkuperäiseen paikkaansa salongin yläpuoliseen kamariin, joka nyt tunnettiin Kuningattaren huoneena (Queen’s Room).

Ensimmäisen kerroksen viimeinen suuri vastaanottohuone on Hondecoeter Room (A), joka on saanut nimensä kolmesta valtavasta uuskaroliiniseen verhoiluun sovitetusta Melchior de Hondecoeterin (1636–1695) öljyvärimaalauksesta, jotka sisältävät näkymiä pihamaan linnuista. Verhoilun toi huoneeseen kolmas jaarli Brownlow 1876. Tämä kartanon pääruokasaliksi kalustettu huone muodostettiin 1808 aikaisemman kaksikerroksisen keittiön yläosasta.

Beltonin porrashalli (L) marmorihallin itäpuolella on poikkeuksellisesti sijoitettu, sillä tuon aikakauden taloissa portaikko oli yleensä eteishallissa. Portaikko nousee kolmivaiheisesti marmorihallin yläpuolella sijaitsevan entisen suuren ruokasalin länsi-, pohjois- ja itäseinien ympäri. Portaikko toimi näin ollen tärkeänä kulkuyhteytenä talon kolmen päävastaanottohuoneen välillä. Suuri ruokasali, nykyään kirjasto, on kokenut merkittäviä muutoksia, ja siitä on poistettu kaikki jäljet karoliinisesta koristelusta. Ensin James Wyatt muunsi sen holvikattoiseksi olohuoneeksi 1778, ja vuonna 1876 se muutettiin kirjastoksi. Huone sisältää noin 6 000 nidettä, erinomaisia esimerkkejä kirjojen keräilystä yli 350 vuoden ajalta. Kun lordi Tyrconnel kuoli 1754, hänen kirjastonsa luettelo yksilöi lähes 2 300 kirjaa. Lähes kaikki niistä löytyvät Beltonin kirjastosta nykyään (2007).

Kirjastosta on pääsy Queen’s Roomina tunnettuun huoneeseen, joka oli aiemmin ”paras vuodekamari”. Tämä paneloitu huone koristeltiin uudelleen 1800-luvun alkupuolella kuningatar Adelaiden vierailua varten. Siinä on kookas katettu rokokootyylinen sänky, jossa kuningatar nukkui, ja sängyn päätyyn on kirjottu kuninkaallinen monogrammi ”AR” (Adelaide Regina). Muut toisen kerroksen huoneista ovat pääasiassa makuuhuoneita. Niihin kuuluvat Kiinalainen huone alkuperäisine 1700-luvun käsinmaalattuine kiinalaisine tapetteineen, keltainen makuuhuone sekä Windsor-makuuhuone, joka sai nimensä Windsorin herttuan käytettyä sitä rakastajattarensa Wallis Simpsonin kanssa Beltoniin tekemillään vierailuilla 1930-luvulla. Peregrine Cust, kuudes paroni Brownlow, tuli huomattavassa määrin osalliseksi kruunusta luopumiseen liittyneeseen kriisiin 1936. Beltonissa on nykyisin kyseiselle tapahtumalle omistettu pysyvä näyttely.

Puutarhat ja puisto

”Italialainen puutarha”, orangeria ja kirkko. Orangerian ja ”Italialaisen puutarhan” suunnitteli Jeffry Wyatville 1800-luvun alkupuolella. Kirkko sisältää Belton Housen omistajasuvun, Browlow’n ja Custin, jäsenten hautakappelit.

Orangeriasta italialaiseen puutarhaan avautuva näkymä kohti ”leijonaexedraa” (puoliympyrän muotoista suojaa), jonka suunnitteli Jeffry Wyatville.

Talon itäiseltä julkisivulta, pitkin itäistä puistokatua avautuva näkymä puiston läpi ja kohti varakreivi Tyrconnelin Belmount Toweria, noin 1750 rakennettua näköalapaviljonkia. Ensimmäisen maailmansodan aikana Beltonin puisto toimi Machine Gun Corps -konepistoolijoukkion tukikohtana, ja toisessa maailmansodassa Royal Air Forcen rykmentti piti sitä asemapaikkanaan.

Vuonna 1690 Sir John Brownlow sai luvan 1 000 eekkerin (4 km²) laajuisen alueen aitaamiseen puistoksi muuttamista varten. Hän sai myös luvan hirvien pitämiselle. On olemassa todisteita sen puolesta, että osa kyseisestä alueesta oli ollut puistona ainakin vuodesta 1580 lähtien. Alueelle rakennettiin katuja, mukaan lukien yhä olemassa oleva Itäinen puistokatu, joka suuntasi talosta itään. Brownlow myös kaivautti suuren lammen ja istutti 21 400 saarni-, 9 500 tammi- ja 614 hedelmäpuuta. William Winde on saattanut antaa neuvoja puutarhojen sommittelun suhteen. Lähempänä taloa oli sarja muita maisemapuutarhoja, jotka sisälsivät istutusten ja symmetristen kävelykatujen reunustamia lammikoita.

Sir John Brownlow’ta seurasi Beltonin omistajana ensin hänen veljensä, joka salli Brownlow’n lesken Alicen jäävän talosta vastaavaksi henkilöksi. Alice vietti loppuelämänsä Beltonissa järjestellen edullisia avioliittoja viidelle tyttärelleen. Hänen kuollessaan 1721 talo siirtyi hänen aviomiehensä veljenpojalle ja vävylle Sir John Brownlow III:lle eli varakreivi Tyrconnellille. Tyrconnel, ei huomattavalla älykkyydellä varustettu diletantti, oli vastuussa monista puistosta ja puutarhasta edelleen löytyvistä arkkitehtuurisista piirteistä. Vuosien 1742 ja 1751 välillä hän rakensi sarjan follyjä, mukaan lukien uusgoottilaisen raunion, vesiputouksen ja Belmount Towerina tunnetun näköalapaviljongin. Rakentamisen valmistuttua tornin kummallakin sivulla oli pieni siipi.

1900-luku

1800-luvun kolmena viimeisenä vuosikymmenenä kolmas Brownlow’n jaarli käytti paljon aikaa ja rahaa Beltonin remontoimiseen, ja tämän seurauksena talo oli 1900-luvulle tultaessa hyvässä kunnossa. 1900-luvun aikana Belton perikuntineen kohtasi kuitenkin vakavia ongelmia. Yksi niistä oli tuloveron ja perintöveron keräämisen aloittaminen, minkä takia Brownlow’n perhe joutui huomattaviin taloudellisiin vaikeuksiin.

Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa kolmas Brownlow’n jaarli tarjosi monien muiden brittiläisten maanomistajien tapaan talonsa ja puistonsa hallitukselle sotapalvelukseen. Tarjous hyväksyttiin, ja puistossa tehtiin suurimmat ja rajuimmat muutokset sitten varakreivi Tyrconnelin follyrakennuksen aikojen. Vuonna 1915 Beltonin puiston eteläiseen osaan perustettiin kotivarasto sekä konepistoolijoukkojen harjoitusalue. Maa-alueen sijainti siellä, missä Witham-joki kulkee Lower Lincolnshiren kalkkikiven ja Upper Liasin mutakiven välillä, edesauttoi tarpeellisten ampumaharjoittelualueiden kehittämistä lähelle Great North Roadin ja Granthamin East Coast Main Linen rautatieaseman kautta kulkeneita hyviä viestintäyhteyksiä. Varasto suljettiin 1919, alue raivattiin ja maa palautettiin lordi Brownlow’lle 1920. Machine Gun Corpsin oleskelusta ei ole jäänyt puistoon juurikaan merkkejä, mutta aiheeseen liittyviä muistolaattoja ja kaiverruksia voi löytää Beltonin puiston eteläportilta muistoportille matkalla sieltä kaupungin keskustaan sekä Granthamin seurakuntakirkon pohjoiskäytävästä.

Beltonia käytettiin jälleen sotaa palveleviin tarkoituksiin toisen maailmansodan aikana, jolloin puistosta tuli Royal Air Forcen hiljattain perustetun yksikön RAF Regimentin koti. Alun perin 1942 muodostettu rykmentti muutti pian Beltoniin, jossa se majoittui puistoon sijoitettuihin nissen huteihin.

1900-luvun loppupuoli

Ensimmäistä maailmansotaa seuranneet vuodet koettelivat suuresti monien merkittävien kartanoiden omistajia. Aiemmin halvasta, välttämättömästä ja runsasmääräisestä sisä- ja ulkoalueista vastanneesta työväestä oli nyt pula. Miljoonat miehet olivat jättäneet palvelustyöt liittyäkseen armeijaan, ja vain harva heistä palasi. Naispuoliset kotipalvelijat oli kutsuttu sotapalvelukseen tehtaisiin, ja he tajusivat nyt, että suurten herraskartanojen porttien ulkopuolella oli olemassa helpompi ja paremmin palkattu vaihtoehto. Monet kartanoiden omistajat yrittivät nyt käydä huvenneella omaisuudellaan ja henkilökunnallaan tappiollista sotaa rakennusten säilyttämiseksi itsellään.

Belton House pysyi suhteellisen koskemattomana tällä aikakaudella ennen kaikkea Brownlow’n suvun huvenneiden varojen vuoksi. Kolmas jaarli Brownlow (1844–1921) ja hänen kreivittärensä asuivat vain muutaman kuukauden vuodesta Beltonissa, jonne he tulivat kettujahtia varten ja jakoivat lopun ajastaan Lontoossa ja Ashridgessa sijainneiden talojensa välillä. Näistä jälkimmäinen oli myös herraskartano, ja se sijaitsi Hertfordshiressä. Ashridge, valtava uusgoottilainen rakennelma, oli tullut Brownlowien omistukseen Eggertonin suvun kautta 1800-luvulla. Se myytiin taidekokoelmineen ja varusteineen kolmannen jaarlin kuolemasta vuonna 1921 aiheutuneiden perintöverojen maksamiseksi. Näin Belton jäi Brownlow’ien ainoaksi kodiksi maaseudulla. Lisää perintöveroja jouduttiin maksamaan 1927, kun kolmannen jaarlin seuraaja, hänen pikkuserkkunsa Adelbert Cust, viides paroni Brownlow, kuoli.

Seuraavan ajanjakson kuluessa tuhansia arkkitehtonisesti arvokkaita herraskartanoita purettiin tai niiden kokonaisia siipiä hävitettiin maan tasalle. Vuonna 1955 purettiin keskimäärin yksi talo viidessä päivässä. Tässä suhteessa Belton oli onnekas säilyessään ylipäätään, sillä suvun ongelmien lisäksi talon tila heikkeni siihen pisteeseen saakka, että kuudes paroni palkkasi 1961 arkkitehti Francis Johnsonin valvomaan mittavaa kolme vuotta kestänyttä entisöintiohjelmaa. Katon korjaamisen ohella suuri osa paneloinnista irrotettiin ja kunnostettiin. Myös uusia kattolistoja asennettiin. Lisäksi tehtiin yrityksiä supistaa vakavia kuivalahon esiintymiä. Kuudennen paronin kuollessa 1978 siitä seuranneet perintöverot yhdistettyinä kohonneisiin ylläpitokuluihin saivat aikaan sen, että Beltonin pitäminen Brownlow’n suvun hallussa kävi mahdottomaksi.

National Trust

Seitsemäs paroni yritti säilyttää talon tiluksineen avaamalla sen yleisölle. Hän toteuttikin onnistuneesti seikkailuleikkikentän läheiseen metsikköön perheiden houkuttelemiseksi taloon turistimatkoille. Talousongelmat olivat kuitenkin liian vaikeita. Niinpä tammikuussa 1984 paroni siirsi talon omistajuuden National Trustille, vastaavien kiinteistöjen hallinnoinnissa kokeneelle yleishyödylliselle järjestölle. National Trust hankki lisäksi kahdeksalla miljoonalla punnalla puistoalueesta 5,33 km²:n alueen sekä suuren osan talon sisältämistä tavaroista. Kaupan mahdollisti National Heritage Memorial Fundilta saatu apuraha.

National Trust valmisti pian opaskirjan vuoden 1984 matkailukautta varten, ja talo avattiin yleisölle. Tärkeimpänä asialistalla oli ravintolan perustaminen, joka ei ainoastaan kohentaisi kartanon taloustilannetta vaan myös rohkaisisi ihmisiä viettämään enemmän aikaa Beltonissa ja matkustamaan pidempiä matkoja siellä vierailemista varten. Vaikka talo, sen sisältö ja ulkorakennukset olivat tyydyttävässä kunnossa lahjoituksen aikaan, on niistä tullut sen jälkeen osa jatkuvaa suojelu- ja entisöintiohjelmaa. Samaan aikaan National Trust on kehitellyt uusia vetonumeroita, kuten Brownlow’n suvulle vuodesta 1698 lähtien kertyneitä hopeaesineitä esittelevän näyttelyn. Lisätuloja on saatu myös käyttämällä kiinteistöä kuvauspaikkana ja vuokraamalla Marble Hallia sekä gobeliinihuonetta siviilihäitä varten.

Belton Housen omistajat

Sir John Brownlow I:n ja hänen vaimonsa Alice Pulteneyn hauta. ”…marmoriset kädet tarrautuvat toisiinsa ikuisesti keskinäiseksi lohdutukseksi heidän lapsettoman avioliittonsa vuoksi”.

Belton Housen omistajien hautakappeli kartanon puutarhan vieressä sijaitsevassa seurakuntakirkossa.

Ennen siirtymistään National Trustin haltuun Belton House oli aina rakentajansa suvun omistuksessa, vaikkakin usein välillisen periytymisen kautta, sillä kolme sukupolvea ei kyennyt tuottamaan poikaa ja perillistä. Tämän takia omistajuus siirtyi sivusuunnassa ja joskus taaksepäinkin naispuolisen sukulinjan kautta.

Beltonin omistajat on haudattu lähellä taloa sijaitsevan Beltonin seurakuntakirkon alueelle. Heidän hautansa ovat yksi Englannin täydellisimmistä perhemuistomerkkien sarjoista – yhtäjaksoisia sukupolvesta toiseen lähes 350 vuoden ajalta. Varhaisin sinne haudattu Brownlow on perheen omaisuuden perustaja, lakimies Richard Brownlow (1555–1638), ja yksi viimeisimmistä 6. paroni Brownlow (1899–1978).

Belton Housen omistajat:

• Sir John Brownlow I (1594–1679). Testamenttasi Beltonin veljenpoikansa pojalle John Brownlow II:lle.
• Sir John Brownlow II (1659–1697). Belton Housen rakennuttaja.
• Sir William Brownlow (1665–1702). Sir John Brownlow II:n veli, antoi leskeksi jääneelle kälylleen luvan Beltonin pitämiseen.
• Sir John Brownlow III (1690–1754). Sai aatelisarvon varakreivi Tyrconnel 1718. Sir John Brownlow II:n veljenpoika ja vävy.
• Sir John Cust (1718–1770). House of Commonsin puhemies ja Tyrconnelin veljenpoika.
• Sir Brownlow Cust (1744–1807). Sai aatelisarvon paroni Brownlow 1776. Sir John Custin poika.
• John, 2. paroni Brownlow (1779–1853). Sai aatelisarvon 1. jaarli Brownlow 1815. Sir Brownlow Custin poika.
• John, (Eggerton-Cust), 2. jaarli Brownlow (1842–1867). Johnin, toisen paroni Brownlow’n, pojanpoika.
• Adelbert, 3. (ja viimeinen) jaarli Brownlow (1844–1921). Johnin, toisen jaarli Brownlow’n, veli.
• Adelbert Salusbury Cockayne Cust, 5. paroni Brownlow (1867–1927). Adelbertin, kolmannen jaarli Brownlow’n, pikkuserkku.
• Peregrine Cust, 6. paroni Brownlow (1899–1978).
• Edward Cust, 7. paroni Brownlow (s. 1936).
• National Trust (1984–).

Lähteet

• Belton House. The National Trust, 2006. ISBN 1-84359-218-5
• Beard, Geoffrey: Georgian Craftsmen and Their Work. London: Country Life, 1966. OCLC 1061927 (2. painos: julkaisija South Brunswick and New York: A. S. Barnes & Company, 1967. OCLC 1477644)
• Chesshyre, J.F.: Belton House. The National Trust, 1984.
• Girouard, Mark: Life in the English Country House. Yale University Press, 1978. ISBN 0-300-02273-5
• Halliday, F. E.: Cultural History of England. London: Thames and Hudson, 1967.
• Hussey, Christopher: Brympton D’Evercy, Somerset. Country Life, 1927, LXI. vsk.
• Jackson-Stops, Gervase: The Country House in Perspective. Pavilion Books Ltd., 1990. ISBN 0-8021-1228-5
• Lappin, Judith; Stephenson, Keith: History of the Machine Gun Corps The Machine Gun Corps Old Comrades’ Association. Viitattu 17.6.2006.
• Nicolson, Nigel: Great Houses of Britain. Hamlyn Publishing Group, 1965. ISBN 0-600-01651-X
• SAVE Britain’s Heritage 1975-2005: 30 Years of Campaigning 13.4.2006. RIBA architecture.com. Viitattu 23.6.2006.
• Thornton, Michael: Royal Feud. London: Michael Joseph Ltd.. ISBN 0-330-29505-5

Aiheesta muualla

• Tietoa Belton Housesta National Trustin sivuilla (englanniksi)
• Beltonin kirkko (englanniksi)
• Flickr-kuvia Belton Housesta (englanniksi)