Bealen salakirjoitukset
Bealen salakirjoitukset (engl. Beale Ciphers) eli Bealen paperit (The Beale Papers) on koodattuja tekstejä sisältävä kokonaisuus, jonka tietyissä osissa sen väitetään sisältävän tiedon kulta-, hopea- ja jalokiviaarteen kätköpaikasta. Aarretta on yritetty etsiä ratkaisemalla koodeja, ja tekstejä on tutkittu eri menetelmin sekä dokumentteina että huijauksena.
Tarina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvalloissa Virginian osavaltion Lynchburgin kaupungissa sijainneeseen hotelli Washingtoniin majoittui tammikuussa 1820 ja uudelleen tammikuussa 1822 mies, joka ilmoitti nimekseen Thomas J. Beale. Jälkimmäisellä käynnillä hän jätti hotellin omistajan haltuun lukitun laatikon, jonka sisällöksi ilmoitti ”arvokkaita ja tärkeitä papereita”. Hän lähetti tälle ohjeen avata laatikko kymmenen vuoden kuluttua, mikäli jättäjä ei sitä noutaisi. Samalla lähettäjä lupasi myös toimittaa sen sisällön tulkitsemiseen tarvittavan avaimen. Avainta ei kuulunut, ja hotellinpitäjä Robert Morriss avasi laatikon kesällä 1845.[1]
Laatikosta löytyi kolme numerosarjoja, ilmeisesti koodattuja viestejä, sisältävää paperiarkkia ja englanninkielinen saate. Saatekirje kertoo aarteen kokoamisesta ja kätkemisestä. Robert Morriss yritti turhaan ratkaista koodia.[2]
Julkaisu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Morriss paljasti Bealen paperit ystävälleen, joka vuonna 1885 kirjoitti anonyymina The Beale Papers -nimisen julkaisun. Julkaisu sisältää Bealen laatikosta löytyneet viestit ja Morrissin kertomuksen siitä, miten ne joutuivat hänelle.[3]
Ratkaisuyrityksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The Beale Papers -julkaisussa esitetään salakirjoitusten yhden osan ratkaisu. Tämä järjestyksessä toinen kolmesta koodatusta arkista oli niin sanottua kirjasalakirjoitusta, jossa kooditekstin numerot vastaavat tietyn avaintekstin sanojen järjestystä ja edelleen esimerkiksi niiden alkukirjaimia. Avaintekstiksi osoittautui Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus. Avatun tekstin mukaan kolmas arkki paljastaisi henkilöt, joille aarre kuuluu ja ensimmäisestä arkista kävisi ilmi tarkka kätköpaikka. Avattu teksti ilmaisee aarteen summittaiseksi sijainniksi Bedfordin piirikunnan ja edelleen Bufford-nimisen paikan lähistön.[4]
Simon Singh kertoo teoksessa Koodikirja (Tammi, 1999), että monet aarteenetsijät kokeilivat turhaan onneaan Bealen salakirjoitusten parissa. Esimerkiksi Hiram Herbert Jr. -niminen Beale-fanaatikko aloitti etsinnän vuonna 1923 ja jatkoi sitä 1970-luvulle asti.[5] Osa salakirjoitusten taustasta kiinnostuneita on puolestaan yrittänyt osoittaa Bealen salakirjoitukset huijaukseksi. He ovat tutkineet esimerkiksi sitä, oliko Thomas Beale todellinen henkilö, ja yrittäneet selvittää kielianalyysin keinoin, onko The Beale Papers -julkaisun laatinut sama henkilö kuin salakirjoitukset.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Singh, Simon: Koodikirja: Salakirjoituksen historia muinaisesta Egyptistä kvanttikryptografiaan. ((The code book: The evolution of secrecy from Mary, queen of Scots to quantum cryptograph, 1999.) Suomentaja= Heikki Karjalainen) Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1544-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Guardian-lehden artikkeli ”The Beale Treasure Ciphers” Simon Singhin verkkosivuilla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)