BMG Rights Management

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta BMG Japan)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
BMG Rights Management GmbH
Perustettu 2008
Avainhenkilöt Hartwig Masuch (CEO)
Thomas Coesfeld (CFO)
Ben Katovsky (COO)
Kotipaikka Berliini, Saksa
Toiminta-alue maailmanlaajuinen
Emoyhtiö Bertelsmann
Kotisivu www.bmg.com

BMG Rights Management on saksalaisen Bertelsmannin omistama kansainvälinen levy-yhtiö. Se on eräs maailman suurimpia levy-yhtiöitä.

Vuodesta 2004 vuoteen 2008 Sony muodosti yhteisyrityksen BMG:n kanssa ja yhtiön nimi oli tuolloin Sony BMG Music Entertainment. Sony osti BMG:n osuuden yhtiöstä elokuussa 2008. BMG avasi ensimmäisen päämajansa tammikuussa 2009 Berliinissä, ja seuraavina kuukausina BMG avasi toimistojaan myös Pariisiin, Lontooseen, Milanoon, Madridiin ja Amsterdamiin.[1]

Vuonna 2010 BMG osti Cherry Lane Music -yhtiön, jonka asiakkaita ovat olleet muun muassa Elvis Presley, John Denver ja Black Eyed Peas. Yrityskaupan myötä BMG on ollut merkittävä yhtiö Yhdysvalloissa.[2]

Vuonna 2012 BMG oli liikevaihdoltaan neljänneksi suurin musiikin julkaisija maailmassa.[3] Vuonna 2012 BMG otettiin käyttöön BMG Masters -malli, joka perustuu sekä artistin että yhtiön vaikuttamiin jakelun- ja myynninedistämisiin. Tämä on mahdollistanut levytyssopimuksia, joissa on suurempi rojalti.[4]

BMG osti Sanctuary Recordsin helmikuussa 2013.[5] Aikaisempi BMG oli jaettu Sanctuary tietyillä alueilla. Euroopan unioni hyväksyi kaupan toukokuussa 2013.[6]

Maaliskuussa 2013 Bertelsmann osti kokonaan BMG:n, ja BMG:stä tuli Bertelsmannin tytäryhtiö. Aiemmin Bertelsmann omisti vajaat puolet BMG:stä.[7][8]

Vuonna 2014 BMG oli menestynein musiikin julkaisija Saksassa ja sai 53 Grammy-ehdokkuutta.[9]

Pian Mute Recordsin ja Sanctuaryn hankinnan jälkeen BMG vastasi edellä mainittujen levy-yhtiöiden myynnistä, markkinoinnista, tuotannosta ja jakelusta kaikkialla maailmassa Yhdysvaltain ja Kanadan ulkopuolella, ja BMG:n järjestämä INgrooves taas toteutti samaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[10] Vuonna 2014 BMG solmi levytyssopimuksen useita platinalevyjä myyneen poikabändin Day26:n kanssa. Marraskuussa 2014 BMG osti Union Square Music -yhtiön.[11][12][13]

  1. Spahr, Wolfgang: Bertelsmann Unveils BMG Rights Management Billboard. 14.10.2008. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  2. Paine, Andre: BMG Rights Management To Acquire Cherry Lane Billboard. 26.3.2010. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  3. Christman, Ed: Billboard Power 100: Hartwig Masuch Billboard. 26.1.2012. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  4. BMG: Dexys' release shows artists want alternatives to 'old-style record deals' MusicWeek. 7.3.2012. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  5. Chmielewski, Dawn C.: Universal Music agrees to sell Sanctuary Records Los Angeles Times. 14.2.2013. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  6. EC approves BMG acquisition of Mute and Sanctuary catalogues MusicWeek. 1.5.2013. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  7. Spahr, Wolfgang: Bertelsmann Buys Out BMG for $390M: Sources Billboard. 1.3.2013. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  8. Ingham, Tim: Thomas Rabe, CEO of BMG parent Bertelsmann, signs new deal Music Business Worldwide. 27.1.2016. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  9. Spahr, Wolfgang: Bertelsmann Posts Revenue Gains, CEO Talks BMG's Alibaba Deal: 'You Can't Make Money With CDs in China' Billboard. 31.3.2015. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  10. INTL: BMG Appoints Distribution And Marketing Partners For Sanctuary And Mute Catalogues BMG Global. 25.6.2013. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  11. BMG Acquires Union Square Music. Viitattu 4.11.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Christman, Ed & Smirke, Richard: BMG Purchases Union Square Music Billboard. 11.6.2014. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)
  13. BMG acquires UK catalogue specialist Union Square Music Music Business Worldwide. 4.10.2014. Viitattu 23.10.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]