B. L. Santhosh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bommarabettu Laxmijanardhana Santhosh on intialainen poliitikko, joka on toiminut vuodesta 2019 alkaen Intian kansanpuolueen (BJP) organisaatiosta vastaavana pääsihteerinä.[1] Hän oli puolueensa Karnatakan osavaltionyksikön organisaatiopääsihteeri kahdeksan vuotta vuodesta 2006. Vuonna 2014 hänet ylennettiin kansalliselle tasolle yhteiseksi organisaatiosihteeriksi, jonka seurauksena hän vastasi puolueen vaalitoiminnasta Koillis-Intiassa, Goassa, Tamil Nadussa, Keralassa, Pondicherryssä, Lakshadweepilla ja Andamaanien ja Nikobaarien saarilla. Vuonna 2019 hän korvasi BJP:n organisaatiopääsihteerinä 13 vuotta toimineen Ram Lalin.[2]

Santhosh syntyi ja kasvoi Bangaloressa bramiinisukuun. Hän on opiskellut kemiantekniikkaa ja toiminut täyspäiväisenä vapaaehtoistyöntekijänä (pracharak) hindunationalistisessa Rashtriya Swayamsevak Sangh (RSS) -järjestössä.[1] Hän liittyi RSS:n jäseneksi vuonna 1993 ja siirtyi mukaan politiikkaan vuonna 2006. Poliitikkona hän on pyrkinyt tuomaan RSS:n ja BJP:n lähemmäs toisiaan. Vuonna 2008 hän tarjosi organisaatiotuen ja vastasi strategiasta, jonka seurauksena B. S. Yeddyurappa pääsi Karnatakan pääministeriksi.[3] Yeddyurappa ja Santhosh riitautuivat vuonna 2017, jolloin Yeddyurappa syytti Santhoshia kapinansuunnittelemisesta ja kilpakumppaninsa K. S. Eshwarappan tukemisesta osavaltiopääministeriksi. Joidenkin puoluelähteiden mukaan heidän välinsä tulehtuivat jo vuosia aiemmin ja Santhosh on pitkään epäillyt Yeddyurappan asettavan kastinsa puolueensa edelle.[4]

Santhoshilla on huomattavaa päätösvaltaa puolueensa Etelä-Intiaa, varsinkin Karnatakaa, koskevassa päätöksenteossa. Vuonna 2020 hän nimitti Ashok Gastin ja Eranna Kadadin Rajya Sabhaan, koska he olivat tehneet vuosikymmeniä kenttätyötä puolueelle. Päätöksellään hän kumosi BJP:n Karnatakan yksikön tekemät ehdotukset. Hän on myös johdattanut Tejasvi Suryan ja Pratap Simhan politiikkaan.[5] Santhoshin yleneminen BJP:n organisaatiosta vastaavaksi pääsihteeriksi vuonna 2019 voidaan nähdä puolueen yrityksenä laajentua Etelä-Intiaan.[6]

  1. a b Dev Arun: BL Santhosh: The Purist Seeking to Tighten RSS’ Grip on the BJP The Quint. 2.3.2020. Viitattu 29.12.2020.
  2. Balakrishnan, Deepa: Why BJP Promotion For RSS Loyalist BL Santhosh Should Have Yeddyurappa Looking Over His Shoulder News18. 16.7.2019. Viitattu 29.12.2020.
  3. Swamy, Rohini: BJP is banking on this engineer from RSS to build bridges with its ideological parent The Print. 16.7.2019. Viitattu 29.12.2020.
  4. Mehar, Rakesh: The RSS man that Yeddyurappa blames for Eshwarappa's rebellion: Who is he and what is his role? The News Minute. 28.4.2017. Viitattu 29.12.2020.
  5. Dwarakanath, Nagarjun: Karnataka: BL Santosh picks grassroots BJP workers as Rajya Sabha candidates India Today. 8.6.2020. Viitattu 29.12.2020.
  6. Vij-Aurora, Bhavna: With B L Santhosh As Party General Secretary, BJP Aims To Conquer Southern States Outlook India. 15.7.2019. Viitattu 29.12.2020.