Axel Charpentier

Axel Fredrik Charpentier
Oikeuskansleri
17.12. 1918–1928
Edeltäjä	Pehr Evind Svinhufvud
Seuraaja	Urho Castrén
Henkilötiedot
Syntynyt	4. heinäkuuta 1865 Hamina
Kuollut	9. maaliskuuta 1949 (83 vuotta)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Axel Fredrik Charpentier (4. heinäkuuta 1865 Hamina – 9. maaliskuuta 1949 Hauho) oli suomalainen juristi, joka toimi oikeuskanslerina 1920-luvulla. Hän oli toiminut jo Suomen suuriruhtinaskunnan aikana senaatissa. Charpentier oli vastustanut venäläistämistoimia, minkä takia hänet oli erotettu prokuraattorin ja esittelijäsihteerin tehtävistä.

Nuoruus ja opiskelut

Charpentierin vanhemmat olivat senaattori Gustaf Robert Alfred Charpentier ja Adolfina Valeria Aschan (1837–1907). Axel Charpentier pääsi ylioppilaaksi 1883. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 1885 ja maisteriksi 1886. Lakitieteen kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1890, lisensiaatin tutkinnon 1897 ja tohtorin tutkinnon 1898 väitöskirjalla Om sytning. Varatuomarin arvon hän sai 1893.

Ura

Charpenterierin akateeminen ura jäi lyhyeksi. Hän aloitti vuoden 1898 alussa Aleksanterin yliopiston siviililainopin ja roomalaisen oikeuden dosenttina. Yliopistossa ei ollut tarjolla vakinaista oppituolia, joten Charpentier palasi pian senaatin oikeusosastoon, jossa hän oli toiminut jo opiskeluaikanaan.

Charpentier toimi senaatin oikeusosaston kanslistina 1896–1899, protokollasihteerinä 1899–1905 ja esittelijäsihteerinä 1906–1910. Charpentier vastusti venäläistämistoimia, eikä hän asettanut syytteeseen uusien asetuksia vastaan toimineita suomalaisvirkamiehiä. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov kumosi Charpentierin nimityksen Hauhon tuomiokunnan tuomariksi, koska hänelle ei haluttu antaa mahdollisuutta lisätuloihin.

Charpentier toimi senaatin lainvalmistelukunnan nuorempana jäsenenä 1905–1911 sekä vt. prokuraattorina 1909–1910. Prokuraattorina hän oli vastustanut yritystä lakkauttaa Suomen Ammattijärjestö. Hänet erotettiin prokuraattorin sijaisuudesta ja esittelijäsihteerin virasta, kun hän oli sanellut vastalauseen yleisvaltakunnallista lainsäädäntöjärjestystä koskevan lain käsittelypöytäkirjaan.

Charpentier toimi erottamisensa jälkeen 1912–1917 asianajajana Helsingissä. Hän oli mukana myös paikallispolitiikassa ja oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1914–1918 sekä holhous- ja kasvatuslautakuntien jäsen. Charpentier toimi myös jälkimmäisen lautakunnan puheenjohtajana. Charpentier oli ollut aatelissäädyssä sukunsa edustaja säätyvaltiopäivillä 1897, 1899 ja 1905–1906.

Maaliskuun vallankumouksen jälkeen Charpentier nimitettiin 1917 senaatin oikeusosaston senaattoriksi. Itsenäistymisen jälkeen hän oli joitakin kuukausia korkeimman oikeuden jäsenenä. Hänet nimitettiin vuonna 1918 oikeuskansleriksi. Charpentier oli käytännössä Suomen ensimmäinen oikeuskansleri, sillä virassa häntä ennen nimellisesti ollut P. E. Svinhufvud ei Suomen valtionhoitajan tehtävien takia ehtinyt sitä hoitaa.

Charpentier johti vuonna 1922 sisäministeri Heikki Ritavuoren murhan tutkimuksia ylimpänä syyttäjänä.^lähde?

Charpentierin asema kansalaissodasta toipuvan ja hiljattain itsenäistyneen valtion viranomaistoiminnan valvojana oli vaikea tehtävä. Hänen suhteensa eduskuntaan eivät olleet erityisen hyvät. Kansanedustajia närkästyttivät erityisesti Charpentierin vuonna 1927 esittämät kommentit virkamiesten palkkauksesta ja lainsäädännön tasosta.

Charpentier jäi eläkkeelle ja vetäytyi samalla lähes kaikesta julkisesta elämästä. Hän tosin jatkoi edelleen lakimiesyhdistyksen toiminnassa.

Yksityiselämä

Charpentier oli naimisissa vuosina 1896–1913 Helmi Julia Järnefeltin (1871–1913) kanssa. He saivat viisi lasta, joista yksi kuoli vauvaikäisenä.

Charpentier omisti vuodesta 1914 lähtien Hahkialan kartanon Hauholla. Siellä hän asui eläköitymisensä jälkeen ja hoiti kartanoa ja sen maita. Charpentierin ystävä K. J. Ståhlberg oli Hahkialassa suojassa Helsingin ilmapommituksilta. Charpentierin kuoltua 1949 tila jaettiin neljään osaan.