Aurinkosuojakalvo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aurinkosuojakalvo on ohut ikkunaan asennettava kalvo, joka torjuu auringon lämpö- ja UV-säteilyä, mutta päästää luonnonvalon sisätiloihin. Nykypäivän aurinkosuojakalvon rakenne muodostuu yleensä monikerroksisesta polyesteristä, jossa on naarmuuntumista estävä pinnoite.[1]

Kiinteistöjen lisäksi aurinkosuojakalvoja asennetaan erilaisiin ajoneuvoihin. Tällöin puhutaan usein autokalvoista.

Aurinkosuojakalvojen käyttötarpeita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jälkiasennettavia ikkunakalvoja on tarjolla eri valmistajilta lukuisia malleja ja paksuuksia – neutraalin kirkkaina tai eri väreillä ja tummuusasteilla sävytettyinä. Eri kalvotyypit painottavat erilaisia käyttötarpeita ja ominaisuuksia esimerkiksi aurinkoenergian torjunnassa ja valonläpäisyssä.

Lämmönsäätely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurinkosuojakalvo rajoittaa merkittävästi auringon lämpösäteilyn pääsyä ikkunoista sisätiloihin. Talvella kalvo puolestaan eristää sisälämpöä ja estää lämpöhukkaa ikkunasta. Näin aurinkosuojakalvot tasoittavat sisätilojen lämpötilanvaihtelua ja parantavat kiinteistön energiatehokkuutta[2].

UV-säteilyn torjuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paitsi lämmönsäätelyyn aurinkosuojakalvoja käytetään myös tehokkaan UV-suojan takia. Ikkunakalvo voi torjua 99 prosenttia ikkunoista tulevasta UV-säteilystä, joten kalvo suojaa ihmisiä terveyshaitoilta sekä sisutusta, tauluja, tapetteja ja kankaita haalistumiselta ja vaurioitumiselta. Tästä syystä aurinkosuojakalvoja asennetaan usein esimerkiksi museoihin, liike- ja toimistorakennuksiin, sairaaloihin ja hoitolaitoksiin sekä kouluihin ja päiväkoteihin.

Aurinkosuojakalvojen valmistus alkoi 1960-luvun alussa Yhdysvalloissa. Ensimmäisten ikkunakalvojen päätarkoituksena oli tasoittaa auringon lämpösäteilystä johtuvia sisätilojen lämpötilaeroja. Pian markkinoille tuli myös eri tavoin sävytettyjä kalvoja. Varhaisia värejä olivat esimerkiksi pronssi, harmaa, sininen ja kulta ja meripihka. 1970-luvun energiakriisin aikana kiinnostuttiin myös aurinkokalvojen ominaisuudesta estää lämpöhävikkiä ikkunoista. Kalvomateriaaleja kehitettiin vahvistamaan tätä ominaisuutta. Kalvojen naarmuuntumista estävä pinnoitus keksittiin 1970-luvun lopulla.[3]

Suomessa vanhimpina ikkunakalvojen maahantuojina ovat toimineet Suomen 3M edustaen omaa valmistusta sekä Safetyset Oy Sunfilmgroup, joka on edustanut Sungard ja Solar Screen tuotemerkkejä.

Viime vuosien kalvoteknologinen kehitys on tuonut esimerkiksi nanotekniikkaa hyödyntäviä ikkunakalvoja sekä erikoiskalvoja, joiden UV-suojaus säilyy tehokkaana aina 400 nanometriin asti.

Autokalvot Suomen lainsäädännössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenneministeriön päätös auton rakenteen muuttamisesta vuodelta 1998 määrittää rajat autokalvojen käyttöön Suomessa. Säädöksen mukaan tuuli- ja etulaseihin ei saa jälkikäteen asentaa kalvoja, eikä niitä saa millään muullakaan tavalla muokata niin, että niiden valonläpäisykyky heikkenisi. [4]

Auton takaikkunoihin saa asentaa autokalvot, mutta tällöin autossa tulee olla riittävän näkyvyyden taaksepäin mahdollistava oikeanpuoleinen taustapeili. Kalvolla ei saa peittää pakollisena varusteena olevaa jarruvaloa. Kalvoista ei myöskään saa aiheutua haitallisia heijastuksia, joten peilaavia autokalvoja ei autoonsa saa Suomessa asentaa.

  1. Window Film Components European Window Film Association. Arkistoitu 13.8.2015. Viitattu 29.6.2015.
  2. Energy Analysis for Window Films Applications in New and Existing Homes and Offices 2012. International Window Film Association. Arkistoitu 18.8.2013. Viitattu 12.8.2015.
  3. About Film – History Window Film Association of Australia and New Zealand. Arkistoitu 28.4.2015. Viitattu 29.6.2015.
  4. Liikenneministeriön päätös auton rakenteen muuttamisesta Finlex. Viitattu 13.2.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]