Aura (paranormaali)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aura (rajatieto))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirlian-valokuva sormesta.

Aura on parapsykologiaan kuuluva ilmiö. Sillä tarkoitetaan elollisia olentoja ympäröivää energiakenttää, joka uskotaan voitavan nähdä tai tuntea synnynnäisen kyvyn tai harjoituksen kautta. Usein auraa kuvaillaan moniväriseksi harsoksi tai munan muotoiseksi kentäksi, joka näkyy olennon ympärillä. Aurojen värit, tarkkuus ja muoto vaihtelevat eri yksilöstä ja ajankohdasta toiseen. Auroihin liitetään yleensä chakrat eli kehon energiakeskukset, joiden toimintakyvyn vaihteluiden uskotaan aiheuttavan muutoksia aurassa.

Auroista on arvioitu muun muassa persoonallisuutta sekä terveydentilaa. Selvänäkijoiden mukaan sairaudet voidaan havaita jopa kuukausia tai vuosia ennen niiden fyysistä ilmaantumista. Chakrojen toimintaan pyritään vaikuttamaan muun muassa väriterapian, joogan ja meditaation avulla.

Modernissa New Agessa aurojen otaksutaan olevan sähkömagneettisia kenttiä, jotka voidaan nähdä esimerkiksi kirliankuvauksen avulla. Joidenkin mukaan kenttien muodostamia värejä on mahdollista nähdä myös paljaalla silmällä.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]