Lobbaus
Lobbaus (engl. sanasta lobby ’eteisaula’) eli käytäväpolitiikka[1] tai vaikuttajaviestintä[2] tarkoittaa erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa epävirallisesti päättäjiin ja poliitikkoihin. Lobbaaja kommunikoi asian kannalta olennaisten ryhmien, kuten poliittisten päättäjien, virkamiesten, median tai kilpailevien näkemysten edustajien kanssa ja pyrkii vakuuttamaan nämä asian tärkeydestä.[3] Lobbarit voivat edustaa esimerkiksi yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä tai kansalaisryhmiä.[4]
Myönteiset ja kielteiset puolet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myönteisesti käsitettynä lobbaus on keskusteluun, asiantuntemukseen ja argumentteihin perustuvaa tiedonvaihtoa ja verkostoitumista, siltojen rakentamista ja yhteyksien luomista.[3] Lobbareiden mukaan lobbauksella ei ole mitään tekemistä korruption tai lahjonnan kanssa.[4] Toisaalta lobbaus nähdään joskus myös haitallisena ja salattuna vaikuttamisena, jonka seurauksena esimerkiksi tietosuoja, pankkisääntely ja ympäristönsuojelu kärsivät.[5] Avoimuutta perääviä järjestöjä huolestuttaa myös niin sanottu pyöröovi-ilmiö, jossa päättäjiä siirtyy politiikasta suoraan liike-elämän lobbareiksi.[4]
Hyvän lobbaajan on oltava sekä uskottava että vakuuttava. Hänen on oltava ajamansa asian asiantuntija, joka tietää siihen liittyvät faktat ja taustat. Hänen tulee osata valottaa niitä ymmärrettävällä tavalla ja esittää laadukasta lisäinformaatiota. Lobbaajalta vaaditaan myös erilaisia ihmissuhdetaitoja ja vastapuolen tuntemusta. Lobbaajalla tulee olla hyvät suhdeverkostot, joita hän pitää yllä henkilökohtaisilla tapaamisilla.[3]
Sääntelyn mittarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lobbauksen sääntely koostuu kolmesta osasta, jotka ovat avoimuus, lahjomattomuus ja osallistumismahdollisuuksien yhdenvertaisuus. Nämä jaetaan kymmeneen osatekijään, joilla lobbausta voidaan mitata. (A) Avoimuutta eli läpinäkyvyyttä mitataan (1) mahdollisuudella päästä käsiksi julkiseen tietoon, (2) lobbareiden rekisteröinnillä, (3) lobbareiden tekemien erehdysten ja rikkeiden julkisella kirjaamisella ja sanktioimisella ja (4) lainvalmistelun jalanjäljillä. (B) Lahjomattomuuden mittarit ovat (1) politiikan pyöröovi-ilmiön seuraaminen, (2) viranomaisten eettinen ohjeistaminen, (3) lobbareiden eettinen ohjeistaminen ja (4) lobbareiden itsesääntelyjärjestelmä. Lahjomattomuus tarkoittaa rehellisyyttäsekä selkeää ja täytäntöönpanokelpoista eettistä säädöstöä ja sen noudattamista. (C) Osallistumismahdollisuuksien yhdenvertaisuus tarkoittaa esimerkiksi, että työmarkkinajärjestöt eivät saisi kuulla tekeillä olevista hankkeista ennakkoinformaatiota enempää kuin muutkaan tahot.[6]
Maittain
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]EU:ssa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2008 Euroopan unionin toimielimillä oli noin 15 000–20 000 ammattimaista lobbaria. Yrityselämän, alueiden, ammattiyhdistysten ja kansalaisjärjestöjen lisäksi myös jäsenmaat ja EU-toimielimet pyrkivät vaikuttamaan lobbaamalla toistensa kantoihin.[7]
Euroopan komission mukaan "lobbaaminen on toimivan demokratian olennainen piirre". Euroopan unionin politiikkaan vaikuttamaan pyrkivien intressiryhmien tulisi komission mukaan kuitenkin noudattaa tiettyjä sääntöjä ja kertoa kansalaisille, millä tavoin lobbaajat pyrkivät vaikuttamaan toimielinten työhön, keitä he edustavat, millaiset tavoitteet heillä on ja kuinka heidän toimintaansa rahoitetaan.[7]
Kansalaisjärjestöt ovat vaatineet EU:ta tekemään lobbaustoimintaa läpinäkyväksi, Euroopan parlamentin ja Euroopan komission avoimuusrekisteriin liittymistä pakolliseksi ja lobbareilta sitoutumista alan eettisiin sääntöihin.[5][4]
Yhdysvalloissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2008 Washingtonissa oli 35 000 ammattimaista lobbaria.[7] Lobbausta säännellään yhdysvalloissa tiukasti: vuodesta 1995 lähtien jokaisen ulkopuolista rahoitusta saavan lobbarin on täytynyt rekisteröityä ja antaa toiminnastaan raportti kahdesti vuodessa.[4]
The Economist -lehden tutkimuksen (2011) mukaan lobbaus on hyvin kannattavaa. Suhteellisesti voimakkaimmin lobbaukseen panostavien yhdysvaltalaisyhtiöiden osakkeiden arvo nousi tutkimuksessa kymmenen vuoden aikana vuodessa 11 prosenttia enemmän kuin vertailuryhmän.[8][9]
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lobbauksen tulisi olla läpinäkyvää (avointa), jotta sen pelisääntöjen noudattamista voitaisiin valvoa. Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO antoi vuonna 2007 Suomelle suosituksia, että puoluerahoituksen valvontaa ja lahjonnan kriminalisointia tulisi lisätä. Puoluerahoitukseen se esitti 10 suositusta, esimerkiksi vaalirahailmoitusten tarkempaa tarkkuutta, varsinkin työmarkkinajärjestöjen osalta. EU:n komissio ja europarlamentti allekirjoittivat vuonna 2011 sopimuksen, jossa sitouduttiin läpinäkyvyyden periaatteisiin. Suomessa ei kuitenkaan ole toteutettu lobbausta koskevaa lainsäädäntöä eikä lobbarirekisteriä, ja lobbarien eettisen säännöstön noudattaminen on heidän oman itsesääntelynsä varassa. Suomen hyvä maine perustuu lähinnä poliisin, koulun, oikeuslaitoksen ja armeijan lahjomattomuuteen. [6]
Suomessa Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto julkaisi toukokuussa 2014 vaikuttajaviestinnän uudet eettiset ohjeet.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eronen, Riitta: Lobbaaminen on vaikuttamista Kielikello 3/1992. Viitattu 29.10.2016.
- ↑ a b Vaikuttajaviestinnän eli lobbauksen uudet eettiset ohjeet julkistettu, MTL 9.5.2014.
- ↑ a b c Mielipidevaikuttaminen ja lobbaus Suomen Lukiolaisten Liitto. Arkistoitu 28.10.2016. Viitattu 29.10.2016.
- ↑ a b c d e Laine, Pia: Lobbarit ovat vaikuttamisen ammattilaisia (Kumppani-lehti 11/2007) Maailmankuvalehti.fi. Viitattu 29.10.2016.
- ↑ a b Pimeä lobbaus halutaan kuriin EU:ssa MTV.fi. 4.11.2013. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 5.12.2013.
- ↑ a b Blom, Anders: Veljeskunta: Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä, s. 262–267. Gummerus, 2018. ISBN 978-951-240749-1
- ↑ a b c EU-lobbaus valokeilassa 22.4.2008. Euroopan parlamentti. Viitattu 5.12.2013.
- ↑ Brad Plumer: The outsized returns from lobbying 10.10.2011. The Washington Post. Viitattu 3.1.2014.
- ↑ Money and politics 1.10.2011. The Economist. Viitattu 3.1.2014.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kivi, Jaana: Bryssel myyty - lobbausparatiisin kauppiaat (Into)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jaatinan, Miia: Lobbying Political Issues (Arkistoitu – Internet Archive), väitöskirja, Helsingin yliopisto. 1999. (englanniksi)