Atlantin valli

Atlantin valli (saks. Atlantikwall) oli saksalaisten toisen maailmansodan aikana rakentama linnoitettu puolustuslinja. Sen tarkoitus oli puolustaa natsi-Saksaa odotetulta Englannista tulevalta liittoutuneiden hyökkäykseltä. Atlantin vallin rakentaminen aloitettiin vuonna 1942. Vallin pituus oli 3 800 kilometriä. Se ulottui Pohjois-Norjasta Tanskan kautta Ranskan eteläkärkeen ja siihen rakennettiin 17 500 bunkkeria.^[1]

Siegfried-linjan suunnitellut Fritz Todt oli pääinsinööri, jonka Adolf Hitler oli valinnut rakentamaan Atlantin vallin suurimmat varustukset. Hitler itse suunnitteli useita tykkibunkkereita. Tuhansia pakkotyöläisiä käytettiin rakennettaessa pysyviä linnoituksia Alankomaihin, Belgiaan ja Ranskaan. Työ edistyi kuitenkin hitaasti, koska Saksa kävi sotaa ja armeija tarvitsi sekä miehiä että materiaalia. Puolustuslinjaan käytettiin 17 miljoonaa kuutiometriä betonia, 1,2 miljoonaa tonnia terästä ja 3,7 miljardia Saksan markkaa.^[1]

Koska Todt ei saanut rakennettua puolustuslinjaa Hitlerin vaatimassa nopeudessa, vuoden 1944 alussa Hitler nimitti Pohjois-Afrikan rintamalla mainetta niittäneen saksalaisen sotamarsalkka Erwin Rommelin tehtävään. Rommelin mielestä jo olemassa olevat linnoitukset olivat ”insinöörin suunnittelemia ja keskittyivät liiaksi satamiin”. Hän alkoi välittömästi vahvistaa vanhoja ja rakentaa uusia linnoituksia, erityisesti satamien väliin jääville alueille. Rommel käski asentaa miljoonia uusia miinoja mereen ja rannoille. Lisäksi tuhansia panssarivaunuesteitä asennettiin rannoille ja maaseudulle. Uusia bunkkereita ja suojia sekä tykistölle että konekivääreille rakennettiin kiivaasti aukkopaikkoihin. Rommelin tarkoitus oli pysäyttää liittoutuneiden maihinnousu ennen kuin he saisivat vallattua pysyvää sillanpääasemaa itselleen.^[1]

Liitoutuneiden maihinnousun alkaessa saksalaiset olivat laskeneet melkein kuusi miljoonaa miinaa Pohjois-Ranskaan. Miinakenttiä ja asemia oli laajennettu sisämaahan ja teitä miinoitettu. Saksalaiset olivat myös pystyttäneet liitokoneiden ja laskuvarjohyppääjien oletetuille laskeutumispaikoille maahan upotettuja tolppia, joita he kutsuivat Rommelin parsaksi (saks. Rommelspargel). Lisäksi joitain jokia oli laitettu tulvimaan.

Atlantin vallia ei koskaan saatu valmiiksi. Valmiiksi saatiin kriittisimmiksi paikoiksi arvioidut rannat: Dover, Belgian rannikko, Rotterdamin ja Amsterdamin satamat ja Reinin suu. Kesken jäivät esimerkiksi Norjan rannikko ja Normandia. Esimerksi Omaha-lohkolla liittoutuneiden 35 000 sotilasta vastassa oli vain 300 saksalaista konekivääripesäkkeissä sekä jonkin verran kenttätykistöä sisämaan puolelta. Osa sen bunkkereista on vielä nykyäänkin pystyssä. Cornelius Ryan kirjoitti Normandian maihinnousun ensimmäisestä vuorokaudesta kertovan kirjan Atlantin valli murtuu vuonna 1959, ja siitä tehtiin myös samanniminen elokuva vuonna 1962.