Arvo Vesanto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arvo Aleksanteri Vesanto (17. elokuuta 1884 Tampere3. kesäkuuta 1944) oli suomalainen Tampereella vaikuttanut toimitusjohtaja.[1][2]

Arvo Vesanto työskenteli muutamia vuosia konttoristina ja kävi Tampereen kauppaopiston. Hän tuli vuonna 1904 Tampereen Säästöpankin palvelukseen ja siirtyi 1911 kolmeksi vuodeksi Moskovaan erään rauta- ja taloustarviketukkukaupan palvelukseen. Oltuaan sen jälkeen muutamia vuosia Serlachius-yhtiön palveluksessa Mäntässä ja vielä pari vuotta liikemiehenä Pietarissa ja Suomen sisällissodan aikana intendenttilaitoksen palveluksessa, hän tuli vuonna 1918 Tampereelle Heikkilä ja Kestilä Oy:n pukutehtaan palvelukseen. Tämän tehtaan olivat perustaneet K. E. Heikkilä ja Heikki Kestilä.[2]

Vuonna 1920 Vesanto yhdessä parin muun tamperelaisen liikemiehen kanssa perusti valmisvaatteita valmistaneen Vaatetus Osakeyhtiön ja toimi yhtiön johtajana vuoteen 1931 saakka, jolloin tämä yhtiö kahden muun tamperelaisen pukutehtaan yhdistyi muodostaen Yhtyneet Pukutehtaat Oy:n. Vesanto oli aluksi Yhtyneet Pukutehtaat Oy:n tehdaspuolen johtajana ja syksystä 1933 lähtien hän oli tehtailija K. E. Heikkilän kuoltua yhtiön toimitusjohtajana.[2]

Kesäkuussa 1944 59-vuotiaana kuollut Arvo Vesanto on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle.[3]