Armi Toivanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Armi Toivanen
Armi Toivanen 2013 Jussi-gaalassa.
Armi Toivanen 2013 Jussi-gaalassa.
Henkilötiedot
Syntynyt19. kesäkuuta 1980 (ikä 44)
Tampere
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 2006–
Merkittävät roolit Leena Hefner
(Putous)
Sanna
(21 tapaa pilata avioliitto)
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Armi Toivanen (s. 19. kesäkuuta 1980 Tampere)[1] on suomalainen näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa[2] ja saanut kuuluisuutta koomisista rooleistaan television viihdeohjelmissa.

Toivanen pääsi opiskelemaan teatterikorkeakouluun viidennellä yrittämällä.[3] Hänet oli nähty Tampereen Työväen Teatterin lavalla jo 2001: hänellä oli sivurooli klassisessa komediassa Tulitikkuja lainaamassa. Tuonnempana Toivanen on näytellyt muun muassa teoksissa Miksi naiset aina rakastuvat Ernestiin (2007), Ihmisen osa (2011) ja Kauheat lapset (2017).[2]

Valkokankailla Toivanen debytoi 2009. Hän teki sivuosan Kristana Aleksi Mäkelän ohjaamassa rikoselokuvassa Rööperi. Vuonna 2012 Toivanen oli mukana Putous-viihdesarjan kolmannella tuotantokaudella ja voitti sketsihahmokilpailun hahmollaan Leena Hefner o.s. Herppeenluoma[4].

Toivasen huomattavia valkokangastehtäviä ovat Sannan osa Johanna Vuoksenmaan suositussa komediassa 21 tapaa pilata avioliitto (2013) ja Essin osa Antti Heikki Pesosen draamakomediassa Päin seinää (2014).[5]

Toivanen voitti huhtikuussa 2012 Potsdamissa, Saksassa Sehsüchte-lyhytelokuvafestivaaleilla parhaan näyttelijän palkinnon roolistaan elokuvassa Korsoteoria.[6] Hän voitti myös vuonna 2014 Kultaisen Venlan vuoden parhaana naisnäyttelijänä roolistaan Nuoret nerot tv-draamassa.[7]

Kesästä 2017 alkaen Toivanen juonsi aamuohjelmaa Radio Helsingissä[8] lokakuuhun saakka, jolloin hän lopetti elokuvan kuvausten takia.[9]

Toivasen identtinen kaksoissisko on muusikko Alina Toivanen, joka on soittanut rumpuja muun muassa yhtyeissä Risto ja Minä ja Ville Ahonen.[10][11] Heillä on myös isosisko.[11]

Vuosi Elokuva / Lyhytelokuva Rooli
2009 Rööperi Krista
2012 Ella ja kaverit rehtori
Korsoteoria Elli
2013 21 tapaa pilata avioliitto[12] Sanna
Kaappari Liikenneministerin avustaja
Ella ja kaverit 2 – Paterock rehtori
2014 Vadelmavenepakolainen Tiina
Päin seinää Essi
2015 Elämältä kaiken sain Tiina
Kätilö Kristiina Alatalo
2018 Ihmisen osa Maija Malmikunnas
Veljeni vartija Carla Ahonius
2023 Skimbagirls Mallu

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Sarja Rooli
2007 Katve [13] Johanna
2009 Ihmebantu [13] useita rooleja
2010 Nuoret Nerot [13] Krista
2011 Tappajan näköinen mies Laura
Enon opetukset pitopalvelutyttö
2012–2014[14],
2018, 2020
Putous useita rooleja, mm. Leena Hefner o.s. Herppeenluoma,
Sanna-Raipe Helminen ja Ymmi Hinaaja
2012 Paparazzit Makkonen
Elämää suurempaa Päivi Väisänen
2013 Hauskat eläinvideot [15] monia rooleja
2014 Myllyrinne Company useita rooleja
2015 Kingi useita rooleja, Hippu Kylberg
Hinnalla millä hyvänsä Sara
2019 Joulukalenteri: Tonttuakatemia äiti
Sorjonen lakimies
2020 Paratiisi Anni
2020– Paras vuosi ikinä Tanja
2021 Mädät omenat Vera von Clause
Roba valmentaja
Vuosi Elokuva / Tv-sarja Rooli
2012 Hotel Transylvania Eunice
2014 Annie neiti Colleen Hannigan
Lentsikat 2: Pelastajat Varpu
2016 Sing Ash
  1. Pääkkönen, Sirpa: Armi Toivanen Helsingin Sanomat. 25.2.2012. Viitattu 15.2.2022.
  2. a b Ilona / Tekijähaku / Toivanen Armi ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 30.12.2020.
  3. Juuti, Mikko: Putous-tähti Armi Toivanen haki viidesti Teatterikorkeakouluun Ilta-Sanomat. 22.2.2014. Viitattu 19.11.2022.
  4. Uusi tähti on syttynyt – Armi Toivanen tuntemattomuudesta tähteyteen mtvuutiset.fi. MTV3 Uutiset. Viitattu 25.2.2012.
  5. Armi Toivanen Elonetissä.
  6. Winners 2012. Sehsüchte. 29.4.2012. Arkistoitu 27.12.2013. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  7. Jussi Vatanen ja Armi Toivanen palkittiin Kultaisilla Venloilla Turun Sanomat. 17.1.2014. Viitattu 25.1.2014.
  8. Armi Toivanen. Radio Helsinki. Arkistoitu 28.8.2017. Viitattu 28.8.2017.
  9. Anna Cadia Radio Helsingin aamuihin! Radio Helsinki. 24.10.2017. Arkistoitu 29.10.2017. Viitattu 29.10.2017.
  10. Martikainen, Linda: ”Sössin arkirutiineissa”. Seura, 2012, nro 7, s. 36–37.
  11. a b Kaartamo, Outi & Rajalin, Senja: Putous-Armi ja Alina ovat identtiset kaksoset – "Allu ei halunnut näyttelijäksi" Helsingin Sanomat. 7.6.2014. Viitattu 24.4.2021.
  12. Armi Toivanen näyttelee pääroolin Vuoksenmaan uudessa filmissä Elokuvauutiset.fi. 28.2.2012. Arkistoitu 16.4.2021. Viitattu 2.3.2012.
  13. a b c Armi Toivanen. Tampereenteatteri. Arkistoitu 31.10.2011. Viitattu 8.1.2012.
  14. Kangasluoma, Heini: Putous jatkuu – näin esiintyjäkaarti muuttuu. MTV3. 1.3.2014. Arkistoitu 6.3.2014. Viitattu 1.3.2014.
  15. Hauskat eläinvideot. Nelonen.fi. 24.6.2013. Arkistoitu 6.1.2014.