Appelsiinimehu
Appelsiinimehu on tuoreista appelsiineista puristamalla tehty mehu, jota juodaan eri puolilla maailmaa. Monissa länsimaissa mehu kuuluu aamiaiseen. Suomessa myytävä appelsiinimehu on usein valmistettu pakastetusta mehutiivisteestä, johon on lisätty alkuperäistä mehua vastaava määrä vettä.[1] Maailman suurimmat appelsiinimehun tuottajat ovat Yhdysvallat ja Brasilia.[2]
Appelsiinimehun raaka-aineena käytetään pienempiä appelsiineja, joiden sato on ajoittain ollut heikko kasvitautien vuoksi. Siksi mehuista on ollut pulaa. Satoon vaikuttaa esimerkiksi kellastumistauti, myös HLB-taudiksi (huanglongbing) kutsuttu bakteeritauti. Sen aiheuttaa Candidatus liberibacter -niminen bakteeri, jota levittää diaphorina citri -hyönteinen. Myös kuivuudella on ollut vaikutusta satoihin.[3][4] Saatavuudella on ollut vaikutusta mehun hintaan, joka on vuoden 2022 lopun jälkeen puolessatoista vuodessa yli kaksinkertaistunut. Appelsiinin korvaajaksi onkin ennakoitu mandariinia, joka kestää säiden vaihtelua paremmin.[5]
100 g eli noin 1 dl appelsiinimehua sisältää 10 g hiilihydraatteja ja 187 kJ (45 kcal) energiaa. C-vitamiinia on 36 mg.[6] Eräät valmistajat lisäävät C-vitamiinia niin, että sitä on yhteensä 60 mg per 100 g.[7] C-vitamiini suojaa tuotetta hapettumiselta.[8]
Appelsiinimehulla on yhteisvaikutuksia eräiden lääkeaineiden kanssa, sillä se voi vähentää merkittävästi feksofenadiinin ja seliprololin vaikutusta estämällä suoliston kuljetusproteiinien (OATP, organic anion-transporting polypeptide) toimintaa. Appelsiinimehu vähentää merkittävästi myös korkean verenpaineen hoidossa käytettävän aliskireenin pitoisuuksia veriplasmassa.
Appelsiinimehua käytetään drinkeissä muun muassa kuohuviinin kanssa.[9] Appelsiinimehua käytetään myös kakkuihin[10] ja kiisseleihin[11].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Esim. Valio täysmehut (Arkistoitu – Internet Archive) Rainbow appelsiinimehu Pirkka appelsiinitäysmehu (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ orange Juice (Arkistoitu – Internet Archive) Citrus Fruit UNCTAD
- ↑ Don Lehtinen, Appelsiinimehun hinta uhkaa nousta hirmumyrskyjen ja aasialaisen bakteeritaudin takia Hs.fi 10.8.2023, viitattu 8.6.2024 (tilaajille)
- ↑ Appelsiinisato romahti – tämä siitä seuraa Taloussanomat, is.fi 11.8.2023, viitattu 8.6.2024
- ↑ Joonas Laitinen, Aasiasta lähtöisin oleva bakteeri kylvää tuhoa, ja siksi appelsiinimehu kallistuu rajua vauhtia, Hs.fi 29.5.2024, viitattu 8.6.2024
- ↑ Appelsiinitäysmehu (Arkistoitu – Internet Archive) Fineli
- ↑ Valio Appelsiinitäysmehu Valio
- ↑ Tuoremehu - täysmehu[vanhentunut linkki] Alavuden tuoremehuasema
- ↑ Miten valmistetaan Mimosa-drinkki? Viinimaa. Viitattu 30.5.2024.[vanhentunut linkki]
- ↑ Appelsiinikakku Kotikokki. Alma media Oyj. Viitattu 30.5.2024.
- ↑ Hanna Kuusisalo: Appelsiinikiisseli Kotiliesi. 4.4.2023. Otava media. Viitattu 30.5.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Appelsiinimehu Wikimedia Commonsissa